Armas Turku

Armas kotikaupunkini elää tänään historiallisia hetkiä, kun kulttuuripääkaupunkivuosi saa virallisen käynnistyksen Aurajokirannassa. Rakkaita ystäviäkin on mukana tuottamassa juhlallisuuksia. Koko homma liippaa siis läheltä. Aamulla vielä pohdin Turkuun lähtöä, mutta äiti on luonani ja sen verran huonovointisena, että avajaiset katseltiin nyt telkkarista.

Koska tänään en pääse Turkuun, lupaan vaikkapa uuden vuoden lupauksena, että vietän siellä tänä vuonna enemmän aikaa kuin ennen. Se on ihana kaupunki! Epäilijöiden kannattaa mennä itse käymään ja toteamaan asia.

Kulttuuripääkaupungilla on hyvä pössis. Kaikenlaista kaunista, hauskaa ja hienoa on tehty ja tehdään. Pienetkin jutut on funtsittu huolella. Ihana on minusta myös tämä avajaiscountdownvideo:




Lisää tulevan vuoden kaikista ihanuuksista täällä: www.turku2011.fi

Historialuento

Postikortti #9 lähti taas Tanskaan. Tämä oli vähän tällainen teemapostikortti. Viime perjantaina käytiin nimittäin Köpenhaminen keskustan turkkilaisessa ravintolassa (joka oli todella hyvä) keskustelu Ruotsin historiasta. Meillä kaikilla oli vähän hatarat muistikuvat historiallisista tosiasioista, mutta täydensimme sujuvasti toisiamme.

Puhe kulki Kustaa Vaasaan, eli Gustav I:een, joka tässä kuvassa komeilee. Yritimme nimittäin muistaa mitkä tapahtumat johtivat Tukholman verilöylyyn, jota emme osanneet ajoittaa ollenkaan. Muistelimme, että Vaasa liittyi tapahtumiin tavalla tai toisella, mutta nepä tosiasisassa oikeastaan johtivatkin hänen valtaannousuunsa. Vaasa nousi tanskalaisia vastaan, valittiin kuninkaaksi ja yli sadan vuoden liitto, Kalmarin unioni hajosi.

Heitin keskusteluun kaksi faktaa, joiden muistamisesta olen ylpeä: Vaasa valittiin kuninkaaksi vaaleilla ja verilöyly taas liittyi tavalla tai toisella kerettiläisyyteen. Tosin tarkistimme ja kerettiläisyys oli tanskalaisten tekosyy ruotsalaisten tappamiseen.

No, tämä postikortti on melkein yhtä vanha kuin minä. Se on alunperin osa kolmen postikortin sarjaa, kaksi muuta esittivät Kustaan kahta vanhinta poikaa Juhanaa ja Erikiä.
Kun muutimme Turkuun ollessani 5-vuotias, äidilläni oli suuri into tutustuttaa minua ja siskoani uuden kotikaupungin historiaan. Hän luki meille paljon aiheeseen liittyviä kirjoja ja kävimme usein linnassa katsomassa mistä oli kyse. Askartelimme äidin avustuksella pahvisen linnan ja piirsimme sinne ajan mukaisesti puettuja paperinukkeja asukeiksi.

Turun linnahan muuttui puolustuslinnoituksesta hienoksi renessanssilinnaksi Kustaan ja hoviksi toiseksi vanhimman pojan Juhanan aikana. Hän oli Suomen herttua, kunnes päätti tavoitella valtaa ja vangitsi vanhimman veljensä. Vankia pidettiin Turun linnassa. Siellä on paljon tarinoita aiheesta. Juhanasta tuli kuningas, kunnes jäi seuraavan veljen satimeen.

Muistan aina ihmetelleeni lapsena sitä, miten ihmeellisen rumia muotokuvat olivat. Kustaa tässä kuvassa on paljon komeamman näköinen kuin poikansa. Erityisesti Erik oli minusta kamalan ruma, hän oli laiha ruippana ja partakin oli pujo. Ihmettelin myös miesten ulospäintyöntyviä mahoja sekä sitä että vaikka kyseessä oli kolme peräkkäistä kuningasta, ei kellään heistä ollut kruunua päässä. Muistelisin, että kaksi muuta korttia olen lähettänyt teininä serkulleni. Korttivalinta oli tietysti meistä molemmista tosi huvittava. Ja onhan se kieltämättä vieläkin. Tätä korttia ei ole ostettu esteettisistä syistä vaan opetuksellisen tavoitteen tukemiseksi. :)

Tappava väsymys

Olen aivan kuollut! Keskiviikkojuopottelu ei kyllä todellakaan enää sovi kunnolleni. Puhe ja punaviini eivät tahtoneet loppua millään. :) Olen kai menettänyt toleranssin tai jotain, mutta tämän työpäivän "päätyttyä" olen kuin märkä rätti. Olen vielä viettänyt puolet päivästä aivanjavascript:void(0) jumalattoman intensiivisessä workshopissa, joka puristi viimeisetkin mehut. Toimistolta oli vielä iltapäivän ajan (ja edelleenkin) kaikki mahdolliset verkot alhaalla. Voi tsiisus sanon minä! Sain ihan kiitettävästi viritellä milloin mitäkin puhelinta avuksi.

Nyt pitäisi vielä jatkaa työn tekoa, mutta aivoni vaativat tällaista blogipäivityksen mittaista nollausta. Ja ehkä vielä ainakin yhtä kuppia kahvia. Olen siirtymässä seuraavaksi ystävän luokse uuden asunnon katsastukseen, joten kotiin ei tässä välissä kannata lähteä. Pitkä ilta tiedossa, koska pitää vielä pestä pyykkiä ja pakata.

Eilen lähti kortti #8 Tanskaan - ystävälle. Kymmenen pistettä ja kuviteellisen papukaijamerkin saa se, joka arvaa/muistaa, missä jo edesmennyt Restaurant/Café Ribs sijaitsi? Kyseinen postikortti on muuten ihan oikea painettu grafiikan lehti. Suhteellisen eksklusiivista ja tyylikästä markkinointimateriaalia tuottivat, sanon minä!

Kotona

Olen käymässä kotona. Tai siis vietän viikonlopun vanhempieni luona. Kesän alussa tapaamani psykologi käski minun lopettaa vanhempieni kodista puhuminen ikäänkuin se edelleen olisi minun kotini. Tämä loisi minulle itsellenikin mielikuvaa itsestäni itsenäisenä aikuisenä ihmisenä, joka hallitsee omaa elämäänsä muiden toiveista riippumatta. Paikka jossa asun nyt on minun kotini. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Olen harjoitellut, mutta aina välillä lipsahtaa. Uusi puhetapani on herättänyt kummeksuntaa. Äitini ihmettelee jos sanon: "teillä, teidän luona". Hänen mielestään minun pitäisi sanoa "meillä", vaikka en ole asunut heidän kanssaan yli kymmeneen vuoteen. Täällä siis ollaan, heillä, meillä, kotona, kylässä. Minusta kiinnostavaa on se, että vaikka olen toistaiseksi pisimmän pätkän elämästäni asunut tässä talossa, ei se minusta ole koskaan tuntunut mitenkään erityisen rakkaalta. En ole koskaan kunnolla viihtynyt täällä. Talo ei ole tuntunut kodilta, vaikka on sitä ollutkin. En pidä huonejärjestyksestä, en siitä, mitä ikkunastani näkyy, en sisustuksesta, enkä oikein mistään muustakaan. Piha on minusta mukava, siellä viihdyn, samoin talon vintti on aina ollut lempipaikkani. Leikimme sisareni kanssa yleensä läheisessä metsässä. Leikin siellä myös yksin sen jälkeen, kun hän oli kasvanut liian suureksi leikkimään. Nykyisin metsän paikalla on - vähän kliseisesti - moottoritie. Se on aika surullista. Kaipaan menetettyä maisemaa ja kallioita.

En tiedä mistä olen saanut tämän päähäni, en varmastikaan lapsena ajatellut, että koti ei tunnu kodilta. Muistan kuitenkin selvästi, miten viihdyin niissä aikaisemmissa paikoissa, joissa asuimme yleisesti ottaen paljon paremmin kuin täällä. Ehkä tästä syystä minua näin aikuisenakin aina vähän ahdistaa kun tulen käymään. Nopeasti saapumisen jälkeen alan jo odottaa sunnuntaita ja lähtöä. Nyt olen täällä ystävän huomisia juhlia varten. Onneksi.

Ehkä nämä tunteet liittyvät siihen, että elin kouluikäni tässä talossa, eikä kouluikä ollut minusta mitenkään kivaa aikaa. Koulussa kyllä, mutta kotona meillä oli kaikenlaisia ristiriitoja. Omalla kohdallani ristiriitojen mittakaava vain kasvoi, mitä vanhemmaksi tulin. Muistan, että vaikka olin jännittynyt ja peloissani, olin silti huojentunut, kun muutin kotoa pois. Vapaus tuntui makealta, olinkin aivan huumassa siitä ensimmäisen vuoden.

Kuvassa olevan Guernica -kortin (#6) lähetin kullalle Tanskaan tällä viikolla, muistaakseni keskiviikkona. Kortin olen ostanut Madridin Reina Sofia -museosta. Ostin samalla kertaa kaksi vedosta Picasson härkätaistelua esittävistä tussitöistä. Ne ovat kehyksissä keittiöni seinällä. Kävin Reina Sofiassa tammikuussa 2003. Se on ainoa kerta kun olen ollut Madridissa, tosin olin saman reissun kuluessa siellä kahdesti. Pidin Madridista, koska se on hieno, monumentaalinen, mutta samalla hyvin rustiikki ja romanttinen kaupunki. Siinä on paljon kiehtovia ristiriitaisuuksia.