Maailman paras kalakeitto

 

Snaefellsnäsin kärjessä, rantatörmän suojissa sijaitsi mitä ihanin pieni talo, jossa kahvila. Matkaopas kehui, että sieltä löytyy Islannin paras kalakeitto, vai lieneekö ollut jopa koko maailman paras. Parhauksista en tiedä, mutta hyvää se oli. Huonoa en kyllä Islannissa maistanutkaan. Osaavat valmistaa nuo merenelävät, niin keitoksi, kuin muiksikin ruokalajeiksi.

Pikku kahvila oli fantastinen. Sisältä sisustettu kuin mummon mökki, ulkona aurinkoinen terassi ja ruokalista miellyttävän yksinkertainen. Jälkiruuaksi löytyi ihania kakkuja. Kaikki tarjoiltiin sekalaisista isoäidin ruusuastioista. Sympaattisuuden huipentuma.

Paikka olisi ollut mieleenpainuva jo ilman maisemaakin. Aava Atlantti oli siinä aivan edessä. Aurinko paistoi, oli Islantilaisittain helteistä (+20). Ajan olisi voinut pysäyttää siihen paikkaan, jos ei olisi ollut viikon lomalla ja takaraivossa pakonomainen tarve nähdä niin paljon kuin mahdollista - eli suorittaa koko ihana Snaefallsnäs yhdessä päivässä.

Snaefellsnes

 

 

Muutama kuva Snaefellsnesin niemestä Islannin länsirannikolta. Fantastinen paikka, jossa muutaman kilometrin ajettuaan päätyi taas uuteen, pinnanmuodoltaan, kasvistoltaan ja maisemaltaan aivan erilaiseen paikkaan. Kun vielä sää vaihteli yhden päivän aikana hurjasta tuulesta ja sateesta yli 20 asteen kesäiseen (Islannin mittakaavassa hurjaan) lämpöön, oli turistilla ihmettelemistä. Yhteen päivään mahtui niin monenlaisia näkyjä, tunnelmia ja emootioita, että niitä oli jopa vaikea sulattaa. Reykjavikiin palatessa olimme rättiväsyneitä.

Kuvatkin on pakko laittaa tänne useammassa erässä, lisää seuraa.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6fellsnes

Geysir

Matkustimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikoksi Islantiin. Se oli hämmentävä kokemus. Ehkä erityisesti siksi, että olin aina halunnut matkustaa sinne ja nyt tartuin tilaisuuteen. Káikkien odotusten täyteisten vuosien jälkeen oli kummallista yht'äkkiä olla paikan päällä Islannissa, josta olin pitkään haaveillut.

Matkassa kohtasivat siis suuret odotukset ja vankat käsitykset siitä, mitä odottaa, sekä perillä koettu hämmennys siitä, miten erilainen paikka Islanti kuitenkin oli kuin olin ennakkoon ajatellut. Se ei vastannut odotuksia, vaan oli jotain aivan omanlaistaan. Ihan todella uniikki ja kuitenkin suloisella tavalla tutun oloinen. Tuntui kuin olisin tullut tuttuun paikkaan, omalle mukavuusalueelle. En ole montakaan kertaa matkustaessani kokenut vastaavaa tunnetta, mutta uskokaa tai älkää, se oli erittäin miellyttävä.

Nämä kuvat otin ensimmäisenä päivänä Islannissa. Vuokrasimme Reykjavikista auton ja ajoimme kultaisen kierroksen. Päivä oli hieno johdatus siihen, mitä Islannilla voi olla parhaimmillaan tarjota. Pienten välimatkojen päähän on sijoittunut niin monta ihmeellistä paikkaa, että yksikin niistä olisi vaatinut hitaampaa sulattelua. Nämä kuvat ovat paikasta, josta Geysirit ovat saaneet nimensä. Kuumia vesisuihkuja on Islannissa muuallakin, mutta se suurin ja kuuluisin (nyt jo lähes hiljentynyt) on nimeltään Geysir. Alueella oli useita kuumia lähteitä, jotka purkautuivat tai pulputtivat hiljakseen. Kaikissa vesi kiehuvan kuumaa, mikä aikaansaa purkauksenkin.

Ikävä kesää!

Viljapelto on kuvattu Drotningholmissa Tukholman liepeillä heinä-elokuun taitteessa 2010. Takana oli ihana loma. Paljon lämpöä, paljon hauskuutta, paljon hyviä seikkailuja.

Kuvat saavat ikävöimään kesää. Aurinkoa, lämpöä ja vähiä vaatteita. Olen kyllästynyt kerrospukeutumiseen, enkä keksi aamuisin mitään päällepantavaa. Iho on koetuksella, mikään kosteutus ei tunnu riittävän.
Ehkä vieläkin enemmän kaipaan vapautta. Tulemista ja menemistä oman inspiraation mukaan.
Ja vasta viimeksi kirjoitin pitäväni talvesta.
Tänään on  karkauspäivä, 29.2. En kosinut, enkä kosi, vaikka vielä olisi tunti Tanskan aikaa jäljellä, 15 minuuttia kotimaista. Tämä on muuten blogin 301 kirjoitus. Onpa näitä kertynyt.

The Brave Romancers

Terve taas ystävät ja kylänmiehet. I'm back!
Takaisin sekä kotona Helsingissä että työpöydän ääressä jo toista viikkoa. Blogiin ei ole toistaiseksi tehnyt mieli kirjoittaa mitään. Olen ollut pahasti kesävireessä ja terässä. Nyt alkavat kuitenkin sekä normaali arki että rutiinit epäilyttävästi luiskahtaa uomiinsa. Ehkä blogikin alkaa taas vetää puoleensa ahkerammin.

Tänään minut sai kirjautumaan erään vanhan tuttavan keikka ravintola O'Malleysissa kahden viikon päästä eli 23.8. klo 19.30. Erinomaisia muusikoita ja tykkään myös biiseistään. Keikka on osa Art Goes Kapakkaa. Tulkaapa kuuntelemaan. Tässä esimakua:



Ps. Tarina kertoo, että tumma kaveri oli teininä tulenpalavan ihastunut hyvään ystävääni, mutta ei koskaan uskaltanut tunnustaa tunteitaan. Näin jälkeenpäin ajatellen herra ei olisi ollut ollenkaan hullumpi catch. Toisaalta molemmat osapuolet ovat nyt onnellisesti tahoillaan naimisissa. Sen pituinen se.

Asioita joista pidän: Kesäkoulut

Aikuisten kesäkoulut ovat parhautta. Matkustetaan jonnekin ja opetellaan jotain uutta, pikkuisen kehittävää, mutta enimmäkseen puhtaasti hauskaa siten, että aivot ovat puoliksi virassa ja puoliksi narikassa - lomalla.

Olen ollut opiskeluaikanani kahdessa kansainvälisessä kesäkoulussa oppilaana ja yhdessä töissä. Olivat hulvattomia kokemuksia jokainen. Erityisesti oppilaana ollessa ehdin tutustua niin veikeisiin ihmisiin, että muistelen heitä suurella lämmöllä vieläkin vuosien jälkeen ja olemme porukalla myös satunnaisesti yhteydessä FB:n avustuksella. He ovat värikkäitä ja kiinnostavia ihmisiä, kukin valtavan lahjakkaita omalla tavallaan. Haluaisin edes päiväksi takaisin sen halailun ja pussailun täyttämän kiihkeän läheisen keskinäisen tunnelman, johon varmaan kaikki maailman kesäkoululaiset ajautuvat vietettyään 24/7 kurssikavereidensa kanssa vailla mitään yksityisyyttä. Makoillaan yhdessä kasassa, nukahdetaan vierekkäin, nojaillaan toisiin ja pidetään kättä kaulalla - noin vain - kaverillisesti. Kesäkoulut ovat varmaan maailman nopein lähentymisriitti. Lopussa kaikki aina itkevät lohduttomasti, koska tietävät että eivät tule enää koskaan saamaan samaa tunnetta takaisin. Ja jos vaikka tavataan uudelleenkin, on ihmisten välille laskeutunut korrektin etäisyyden esirippu.

Design Sponge -blogissa oli yllä olevan bloggarin kesäkoulun mainos. Päivä Portlandissa kuulostaa unelmalta. Minulla on kaupungista sellainen blogimaailmasta peräisin oleva aurinkoinen, pastellisävyjen ja hymyilevien ihmisten täyttämä käsitys. Kaliformiaa parhaimmillaan, veikeä pilke silmäkulmassa.

Toinen aivan fantastinen kesäkoulu on tämä Photography Getaways -matkojen sivusto. Voiko olla mitään fantastisempaa lomasuunnitelmaa kuin moinen workshop moisissa maisemissa. Tarjolla on Italia, Ranska, Itävalta, Irlanti ja Saksa. Katsokaa mitä paikkoja!

Aurinkoa ja ohutta yläpilveä

Palasin viime yönä Tanskasta. Siellä vierahti pitkä pätkä huhtikuuta; pääsiäinen ja vappukin. Nyt on jo toukokuu, ja huhtikuun päivitykset jäivät häpeällisen vähäisiksi.


Loma oli mahtava. Uskomattoman laiska. En tehnyt mitään tuottavaa, enkä mitään hyödyllistä. Kaikki huhtikuun angstit kuolivat aurinkoisen Kööpenhaminan lämpimille nurmikeltille. Vietimme paljon aikaa puistoissa, molempien tuskallisesta siitepölyallergiasta huolimatta, kuten kaikki muutkin ihmiset. Kaikki lojuivat nurmikoilla pikku topeissa ja shortseissa, osa bikineissä. Fantastista!

Kerrankin minulla oli mukana aivan liikaa aivan liian lämpimiä vaatteita. Yleensä on toisin päin, kun aliarvioin Jyllannin yli Pohjanmereltä pyyhkivät hirmuiset tuulet.

Lämpö oli koko viikon enimmän aikaa 20 pinnassa tai yli. Takkia tarvitsin vasta myöhään illalla ja viimeisenä päivänä, kun alkoi sataa. Lähes lämpimin koskaan kokemani huhtikuu. Naaman kesakot todistavat lämpöaaltoa.

Nyt on tietysti kova ikävä leppeään ja laiskaan ilmanalaan.

Oheinen säädiagrammi kuvaa tämän viikon lämpötilaa, kun ei tullut pieneen mieleen ikuistaa sitä viime viikolta. :(

Punta del Este

Berliinin iltoja ja öitä

Roikuimme Berliinin yössä viikon jokaisena iltana, mutta melko vaatimattomasti bilettäen. Notkuimme baareissa ja terasseilla. Rakkaansa kanssa kun matkustaa, ei diskoaminen ja parhaiden bileiden metsästäminen tunnu niin tarpeelliselta, kaveriporukassa on toisin.
Olimme molemmat Berliinissä edellisen kerran talvella 2009. Vaikkakin toisistamme tietämättä. Muistot ovat molemmilla kuitenkin yhtä sumuiset.
Tällä kertaa fiilistelimme vähän toisella tapaa ja toisenlaisia juttuja. Ja tietysti myös toisiamme.

Oranienstrassen ja Skalitzerstrassen risteymässä Görlizer Bahnhofin U-bahn-aseman nurkille päädyimme moneen hauskaan baariin. Pidän kovasti näistä kulmista.
Rakastan korkeuksissa kulkevaa keltaista metrojunaa.
Muistan nähneeni tämän aseman liepeiltä otetun kuvan jossain matkailulehdessä ja leikanneeni sen talteen inspiraatioksi mahdollista Berliinin matkaa varten. Siitä on kulunut vuosia, mutta muistin maiseman edelleen.

Tätä hurjan tyylikästä baaria piti nuori turkkilainen nainen. Joimme paikassa aika monta olutta, ihan puhtaasti siitä ilosta, että terassin valkoiset divaanisohvat olivat niin äärettömän mukavat istua.

Prentzlauer Bergissä Schwedterstrassella kulman takana Kastannienalleelta löysimme mukavan pienen Vietnamilaisen. Juoksimme sinne rankkasateelta suojaan, mutta ruoka osoittautuikin oivalliseksi. Viereisen pöydän pariskunta (kuvassa) näytti olevan ensimmäisillä treffeillään. Tai sellaisen tarinan me heille sepitimme.

Tämän baarin moni Kastannienalleella istuskellut varmasti tuntee. Se sijaitsee melkein Shönhauser Alleen kulmassa. Mohito oli erinomainen, ehkä vähän liiankin hyvä. Ja baari kodikas kuin mikä, mutta kuitenkin sellaiseen suuren maailman vähän dekadenttiin tyyliin.
Jos minulla olisi baari, se näyttäisi tältä.

Tai sitten tältä. Yksi pysäkkimme oli tämän taidekollektiivin pitämä paikka Kastannienalleella.

Talon julkisivu on koristeltu näin dramaattisen kantaaottavasti.

Tunnelma oli sellainen, joka ympäröi joka puolelta kuin lämmin syli. Join pehmeässä hämyssä vähintään yhden oluen liikaa. :)

Berliinin katuja ja reittejä

Tässä muutamia katunäkymiä Berliinin käynniltä.
Aikajärjestys on sekaisin, mutta muistin kuitenkin osoitteet suhteellisen hyvin.

Friedrichstraße.

Meidän hyvä ja halpa hotelli Dennewitzstraßella.

Kelpo döner-paikka Bülowstraßen ja Potsdamerstraßen kulmassa, yksi tuhansista.

Muistomerkki Euroopassa murhattujen juutalaisten muistolle.
Cora-Berliner-Straße 1, lähellä Brandenburger Toria.
Vaikuttava!

Eberstraße, pienet kappaleet muuria jäljellä.

Otsdamer Platz..., eiku ehkä kuitenkin Potsdamer Platz. :)

Bülowstraßen U-bahn asema. Hieno!
Rakastan niitä pätkiä, joissa metro kulkee yläilmoissa siltoja pitkin.
Erityisesti silloin kun alapuolella on pelkkää pusikkoa, keskellä suurkaupunkia.
Siinä on jotain suurta, erityistä, en oikein edes osaa kuvailla mitä.

Kürfurstenstraße.
Otin kuvan kun söimme aamiaiseksi peruspizzaa nuhjuisella terassilla.
Helteinen päivä.

Toimistorakennus Rudi-Dutchke-Straßella/Oranienstraßella.
Kaikkien ikkunoiden edessä oli vaaleanpunaisen sävyinen rullaverho. Rakennus näytti hehkuvalta ilta-auringossa.

Rannalla 2

Tänään tunnen vastustamatonta halua päivittää lisää lomakuvia. Ulkona on niin kylmää ja olen kuunnellut illan ystävän sydänsuruja. On pakko saada kääntää positiivinen lehti näkyviin.
Tässä siis Berliinin tunnelmia heinäkuun lopulta.

Menimme Berliiniin bussilla Kööpenhaminasta. Vuoroja kulkee parikin päivässä ja matka kestää vajaat kuutisen tuntia. 1,5 tuntia matka-ajasta kuluu Rostockin lautalla. Menopaluu maksaa n. 80 euroa. Suomesta käsin ajateltuna oikein ärsyttävän halpaa ja helppoa. Täällä ollaan niin kaukana kaikesta.

Ensimmäinen päivä Berliinissä oli superkuuma ja kostea. Sellainen painostava ukkosta enteilevä sää, joka saa hien kihoamaan pintaan pelkästä liikkeen ajatuksesta. Menimme siis rannalle.

En tarkalleen muista missä vaiheessa oikein eksyimme kiinnostavaan Berlin en kärlekshistoria -blogiin, joka houkutteli vaihtamaan Spree-joen rannalla olevat ruuhkaiset kylpylaitokset ja uima-altaat oikeaan rantaan. Blogia kirjoittava ruotsalainen Anna Maria asuu Berliinissä ja kirjoittaa aika hauskoja juttuja. Blogi ei ehkä tuo tottuneemmille Berliininkävijöille kovin paljon uutta, mutta erityisesti tämä rantavinkki; Flughafensee oli täysosuma ja siksipä suosittelen sitä teillekin. :)

Järvi sijaitsee Tegelin lentokentän lähellä, Berliinin kaakkoispuolella, keskellä sievää lähiötä. Lähin S-bahn asema on Holzhauser Strasse. Asemalta oli n. 10 minuutin kävelymatka rantaan, joka oli iloisten berliiniläisten kansoittama. Vesi oli uskomattoman lämmintä, silti kuitenkin virkistävää.

Paikka vaikutti mukavan turistivapaalta siinä mielessä, että rannalla oli aivan tavallisia ihmisiä vauvasta vaariin. Rantaelämää oli hirmuisen kiinnostava tarkkailla. Meillä oli kirjatkin mukana, mutta keskityimme tiirailemaan kanssarantailijoita ja heidän edesottamuksiaan. :) Monilla oli myös koiria mukana ja berliiniläisen vapaamielisesti kukaan ei tuntunut niistä häiriintyvän. Paikalle eksyi myös rinkelikauppias kukkuraisen korinsa kanssa. Seesaminsiemen, unikonsiemen, valkosipuli, juusto, etc. , etc. Lukuisa määrä eri rinkelivaihtoehtoja. Tuoreita ja tuoksuvia. Maksoivat 2 euroa kappale. Ehkä paras välipala koskaan.

Hauska kuriositeetti matkalla S-bahn -asemalta järvelle oli tämä vankila, jonka ohi kävelytie kulki. Oikealla olevan orapihlaja-aidan takana oli söpöäkin söpömpiä pikku omakotitaloja. Eikä vankilakaan nyt varsinaisesti luotaan työntänyt. Muurin päällä kulki kyllä piikkilanka, mutta katsokaa tuota veikeää aaltoa, joka koristaa betonia. Leikkisän oloinen paikka. Tai sitten ei. :)

Kävelyjä 2

Vielä muutamia juttuja Kööpenhaminasta. Pidän niin kovasti kaupungista ja lomamuistot ovat niin suloisia, että näitä kuvia on hirveän mukava postittaa tänne. Siirryn kohta seuraavaan kaupunkiin, lupaan sen.

Tässä on Nyhavn, joka sijaitsee aivan kulman takana poikaystäväni kotoa. Muistan ensimmäisellä kerralla ihastelleeni asunnon keskeistä sijaintia, mutta sittemmin asia on arkipäiväistynyt. Täytyy myöntää, että vaikka Nyhavn on ihastuttava, on se alkanut myös ottaa päähän. Paikka on kesäkaudella niin täynnä ihmisiä, että siitä ei meinaa ohi mahtua. Sikamaisen kallis olut estää nauttimasta aurinkoisista terasseista itse. Ainakaan kovin usein tai pitkään ei parane istuskella.

Ja jos lyhin reitti lähikauppaan kulkee valokuvaavien turistimassojen ja humaltuneiden tanskalaismassojen läpi, saattaa ajoittain ottaa päähän. Varsinkin jos läpi pitää mahtua käsissä neljä muovikassillista palautuspulloja. Siitä on hohto kaukana.
On Nyhavn kuitenkin kiinnostavakin. Talot ovat ihastuttavia, vanhat purjeveneet samoin. Paikkaan paistaa loistava ilta-aurinko. Terassit ovat auki yömyöhään.
Paikalla on myös oma kiinnostava historiansa.

Kööpenhaminan satama-allas on minusta ihastuttava. Mainitsinkin jo siinä risteilevistä kööpenhaminalaisten pikkuveneistä. Aiemmin olen kuvannut suosikkirakennuksiani oopperaa ja teatteria (joka näkyy tässäkin oikealla). Iso osa sataman vanhoista varastomakasiineista (Pakhus) on korjattu uuskäyttöön. Teatterin lähellä on mm. hotelli ja kuninkaallinen veistoskokoelma, molemmat vanhoissa makasiineissa. Vastarannalla, Holmenilla/Christianshavnissa on mm. taideoppilaitoksia ja pienyrityksiä. Yhdessä makasiineista sijaitsee yksi Kööpenhaminan neljästä Michelin -ravintolasta; Noma. Haaveilen pääseväni sinne jonain päivänä syömään.

Loput kuvat ovatkin Fredrikshavnissa sijaitsevasta Kastelletista ja sen ympäristöstä. Paikka on jotenkin äärettömän tanskalainen, vaikka vastaavia linnoitusalueita on varmasti maailmassa, ja varsinkin Pohjoismaissa useita. Ehkä se johtuu runsaasta punaisen värin käytöstä. Sitä tuntui näkyvän vähän joka paikassa.

Vallit ovat suosittu lenkkeilyalue. Siellä mekin siis kävimme. Täytyy sanoa, että Kööpenhaminan tasamaalla askel kävi yllättävän kevyesti. Tuulikin oli kesäiltana tavallisuudesta poikkeavan tyyni, mutta ilma kuitenkin sopivan raikas.

Huomasin muuten käydessäni kuvia läpi, että melkein kaikissa kuvissa on pilvinen tai ainakin puolipilvinen sää. Kaipa se piti paikkansa valtaosana Tanskassa vietetyistä lomapäivistä, tai sitten vain kuljetin kameraa mukana niinä päivinä, kun taivas veti pilveen. Uskomattoman kuuma oli pilvistä huolimatta. Vaikka tietysti kuukauden aikana helteeseen ehti jo tottua ja nyt runsas 20 astetta tuntuu viileältä, ihan syksyiseltä.

Tässä on Kastelletin sisäänkäynti - tai uloskäynti - kuinka vaan. Se on nimeltään Kongeporten. Linnoituksen eri osat ja rakennukset ovat kovin eri tyylisiä. Kiinnitin huomiota siihen, miten monen mallisia kattoja yhteen paikkaan mahtuu. Kongeporten edustaa hollantilaista barokkia, joka on minusta jotenkin hupaisan näköistä. Ylemmän kuvan punaisen talon "kaksoiskatto" taas enemmän tanskalainen.

Linnoituksen sisällä on myös tuulimylly, jonka tarkoitusta en oikein ymmärrä. Sekin on kovin hollantilaisen oloinen (Wikipedia vahvistaa myös asian).

Tämä talon seinä on Bredgadelta. Kuvassa ei ole paljon järkeä muuten, mutta minua kovasti viehätti tuo rappauksen alta paljastunut tiilipinta ja jäljellä olevassa rappauksessa näkyvä teksti. Mitään selvää sen siitä saanut, (ehkä joku tanskaa ymmärtävä olisi osannut tulkita sen), mutta ajatuksena jo lähes kadonnut teksti oli minusta kiinnostava. Joku on joskus halunnut sillä jotain viestiä, ja sen sijaan, että olisi kiinnittänyt kyltin, onkin kirjoittanut tekstin talon seinään. Varsin viehättävää.