Thanks for not coming back!

Tämä nauratti tänään keskiviikkona:



Elokuvateatterin vahtimestari heitti katsojan kesken leffanäytöksen ulos. Nainen oli saapunut näytökseen myöhässä ja käyttänyt kännykkää apuna päästäkseen paikalle, istuttuaan hän alkoi lähetellä tekstiviestejä, mikä tietysti häiritsi vieressä istuvia. Nämä valittivat ja kun ei tepsinyt valittivat vahtimestarille ja tämä huomautti tekstailijalle. Kun huomautus ei tepsinyt, pyysi vahtimestari naista poistumaan. Kimpaantuneena saamastaan kohtelusta hän jätti vihaisen viestin vastaajaan. Elokuvateatteri pisti paremmaksi.

Häiriköivään käytökseen törmää eniten suurissa teattereissa, mutta toki joskus pienissäkin. Olimme Tanskassa katsomassa leffaa, kun edessä istunut mies pisti tupakaksi. Ei se minua hirveästi haitannut, mutta olin ihan äimänä siitä itsevarmuudesta, jolla jotkut vaan tulevat ja polttavat leffassa. Ja siis tupakointihan oli tässä tanskalaisteatterissakin kiellettyä. Kukaan ei tosin valittanut miehelle mitään, eikä häntä liioin heitetty ulos. Ihmettelin miten palohälyytin ei pärähtänyt soimaan - ehkä sitä ei ollut.

I'll try anything once

Paluu Tanskasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saa minut aina sekaisin koko loppuviikoksi. Olen kuin humalassa, sillä univelka korjaantuu vasta viiveellä. Nytkin oli lähtö junalla kahdeksalta ja edessä tiiviit kaksi päivää kurssitusta. Hotellissa ei pysty nukkumaan, mistä johtuen pää on edelleen ihan pyörällä vaikka on jo torstai.

Viikonloppu sujui hiljaisissa tunnelmissa, kipeä olo ja vesisade pitivät sisätiloissa. Ennakkoon laaditusta leffalistasta toteutuivat Swimming Pool ja Somewhere. Hyvin erilaisia, mutta toisaalta aika samalla tavalla hitaasti kehittyviä ja verkkaisia leffoja molemmat. Pidin kummastakin, mutta tajuntaa ne eivät räjäyttäneet. Suosittelen silti. Erityisesti Somewhere, kuten kaikki muutkin Coppolan leffat sai sympatiani heräämään. Siinä oli niin realistinen, vähän tympeänkin tylsistynyt tunnelma, pieniä huippukohtia, jotka eivät kuitenkaan riitä piristämään verkkaista elämää riittävästi. Ehkä saatte vähän kiinni tunnelmasta, jos kuuntelette tämän Strokesin biisin I'll Try Anything Once, joka on leffan soundtrackillä.



Viikonlopun paras leffa oli sattumalta löytynyt pätkä, joka pyöri Tanskan tv:ssä lauantaina: Rory o'Shea Was Here. Se on tehty jo 2004. Katsomisen arvoinen, pieni, mutta erittäin hyvin tehty leffa ja hyvä teemakin vielä kaiken lisäksi.

Viikonlopun leffalista

Leffojen katseleminen on minun ja poikaystäväni yhteinen harrastus. Ensin se oli pelkästään sohvaperunan harrastus, mutta hän on onnistunut tartuttamaan sen minuunkin ja kivaa on ollut. Olen ehkä viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana käynyt luvattoman vähän leffassa. Sitä ennen tuli käytyä enemmän tai vähemmän aktiivisesti niin arkistossa, festareilla kuin tavallisissa teattereissakin. Opiskelujen jälkeen leffat jäivät jotenkin paitsioon. Minulla on siis monen vuoden ajalta ihan hirveän paljon kiinni kurottavaa. Valtava määrä leffoja, jotka "pitää" nähdä, mutta joita en ole nähnyt. Meillä on poikaystävän kanssa onneksi pohjimmiltaan vähän erilainen maku, joten hän ei ihan aina ole nähnyt kaikkia niitä leffoja, jotka minä ehdottomasti haluan nähdä. 

Olen huomenna menossa taas Tanskaan ja olen tehnyt viikonlopun varalle seuraavan listan leffoista, joita haluaisin nähdä juuri nyt. Kaikkia ei tietysti ehdi, mutta on mistä valita. Shortlistasta voidaan neuvotella.

Jonathan Glazerin Birth

Sofia Coppolan Somewhere

François Ozonin Swimming Pool

Debra Granikin Winter's Bone

Sitten minua kiinnostaa tämä pätkä, joka pyörii parhaillaan myös Finnkinon teattereissa: Miral.

Aurinkoa ja ohutta yläpilveä

Palasin viime yönä Tanskasta. Siellä vierahti pitkä pätkä huhtikuuta; pääsiäinen ja vappukin. Nyt on jo toukokuu, ja huhtikuun päivitykset jäivät häpeällisen vähäisiksi.


Loma oli mahtava. Uskomattoman laiska. En tehnyt mitään tuottavaa, enkä mitään hyödyllistä. Kaikki huhtikuun angstit kuolivat aurinkoisen Kööpenhaminan lämpimille nurmikeltille. Vietimme paljon aikaa puistoissa, molempien tuskallisesta siitepölyallergiasta huolimatta, kuten kaikki muutkin ihmiset. Kaikki lojuivat nurmikoilla pikku topeissa ja shortseissa, osa bikineissä. Fantastista!

Kerrankin minulla oli mukana aivan liikaa aivan liian lämpimiä vaatteita. Yleensä on toisin päin, kun aliarvioin Jyllannin yli Pohjanmereltä pyyhkivät hirmuiset tuulet.

Lämpö oli koko viikon enimmän aikaa 20 pinnassa tai yli. Takkia tarvitsin vasta myöhään illalla ja viimeisenä päivänä, kun alkoi sataa. Lähes lämpimin koskaan kokemani huhtikuu. Naaman kesakot todistavat lämpöaaltoa.

Nyt on tietysti kova ikävä leppeään ja laiskaan ilmanalaan.

Oheinen säädiagrammi kuvaa tämän viikon lämpötilaa, kun ei tullut pieneen mieleen ikuistaa sitä viime viikolta. :(

Asioita joista pidän: Maantienharmaa

Maantienharmaasta tukasta on kyse. Sellaisesta kuin minulla itselläni on. Tässä on kysymys enemmän psyykkaamisesta kuin oikeasta pitämisestä. Olen kaikenlaisen kemikaalikammon ja vähän yllättäen aktivoituneen luomuhörhöilyn ja ehkä myös aktiivisen Tanskassa käymisen seurauksena alkanut ajatella, että en halua enää värjätä tukkaani.

Olen ollut viimeiset 10 vuotta enemmän tai vähemmän blondi, vaikkakin enemmän ehkä raidallinen sellainen. Viime kesästä alkaen olen ollut tietoisesti värjäämättä tukkaani ja oma väri on tuskallisen hitaasti kasvanut esiin.

Olen koko kasvatusprosessin ajan vaiheillut lähes päivittäin kahden vaihtoehdon välillä:
a) tukka näyttää aivan hirveältä, b) se näyttää ihan makealta, luonnolliselta ja aika rennolta, vähän hipiltä.

Pysyäkseni päätöksessä saada oma väri takaisin, haen inspiraatiota kaikesta, mikä edes viittaa maantienharmaaseen ja onnistuu silti näyttämään hyvältä. Tanskassa minun värisiäni naisia on paljon ja ihailen aina, miten hauskalta ja hyvältä he, ja hiuksensa näyttävät.
Tässä on muutama inspiraatiokuva Stockholm Street Style -blogista, näissä on myös tyyli minun mieleeni, eli kohdallaan.

Just So

Tänään on kamala päivä, pitäisi pusertaa ilmoille vielä monenlaista juttua. Tuntuu, että vatsasta vääntää, kun hommia on pinossa niin paljon. Kaikki, minkä deadline ei ole huomenna klo 8 tai sitä ennen, jää tänään tekemättä.
Tässä teille kuitenkin kovasti ihailemani Agnes Obelin kappale Just So. Sillä oli tyynnyttävä ja ilahduttava vaikutus kiireen keskellä, tänään maanantaina.

Agnesia katsellessa ja muutenkin olen useasti miettinyt, miten kaikilla tanskalaisilla naisilla voi olla niin mahtavan paljon tukkaa.

Building anything

Tänään ilahdutti tämä Legolle tehty mainosvideo: Building anything. Tykkään.
Olispa leegoja, niin heti rakentaisin jotain.


Build Anything from Studiocanoe on Vimeo.

Videon on tehnyt Studiocanoe

Hiljaista, rauhallista

Olin viime viikonlopun Tanskassa. Olen käynyt siellä nyt syksyn aikana tosi tiuhaan. Vähän liiankin tiuhaan. Huomaan, että kun olen koko ajan töissä ja muutenkin tosi tosi väsynyt, niin tuntuu hirveän rankalta matkustaa kahtena viikonloppuna kuukaudessa. Nyt tuntui lähtiessä jopa siltä, että olisin mieluummin jäänyt kotiin. Olin vain niin väsynyt. Melkein myöhästyin koneesta, jouduin ottamaan taksin.

Viikonloppu menikin ihan hiljaisesti ja pienesti. Lauantaina käytiin aamupalalla ja hoidettiin jotain asioita, leivottiin ananaspiirakkaa. (Olin ensin hirveän skeptinen, mutta se olikin yllättävän hyvää). Sunnuntaina käytiin konsertissa. Muuten kyhjötimme sisällä lämpimässä leffoja ja sarjoja katsellen.

Brunssilla Kungens Haven lähellä. Ulospäin ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliseltä, mutta brunssi oli ihan tarpeeksi hyvä. Paikka oli selvä kulmakuppila, asiakkaat sekalaisia. Äitejä lastenvaunujen kanssa, nuoria miehiä oluella, yksinäinen nainen lounaalla. Lisäksi oli kuurolta ja sokealta vaikuttanut raihnaisen oloinen vanha mies, joka ei sitten ilmeisesti ollutkaan sokea, koska lähtiessä lausui minulle kohteliaisuuden. Olin miehen mielestä nätti tyttö, vaikka en ymmärrä miten hän sen oikein erotti.

Sunnuntaina tuli auringonpaiste. Se oli ihanaa, vaikka tuntuikin tosi kylmältä. Ihan kuin olisi ollut pakkasta, vaikka ei kuitenkaan. Kävelimme Slotsholmenin läpi. Se on vähän omituinen osa keskustaa. En tiedä onko se oikeasti saari vai onko Christiansborgin linnan ympärille vain kaivettu tällainen kanava.

Sanoisin, että turistin kannattaa ainakin pyörähtää Slotsholmenin kautta. Siellä on kaikenlaista kiinnostavaa: hevostallit, linna, lempirakennukseni dramaattinen Den Sorte Diamanten - Kansalliskirjasto.

Konsertti pidettiin Glyptoteekin juhlasalissa. Glyptoteekki on rautatieaseman ja raatihuoneen ja Tivolin lähistöllä sijaitseva Calsbergin veistoskokoelma. Hieno paikka, jossa kannattaa piipahtaa vaikka vain katsomassa rakennusta, vaikka ei patsaita jaksaisikaan ihaille. Kokoelma sinänsä on kyllä minusta hieno ja hurjan mielenkiintoinen.

Keskellä rakennusta on tällainen suuri palmuhuone, jossa kasvaa valtavia palmuja ja muita kasveta. Lisäksi on patsaita ja suihkulähde.

Laidalla on kiva kahvila, jossa voi nautiskella erikoisesta näkymästä. Me emme ehtineet tällä kertaa juoda kahvilassa mitään, koska konsertin väliajalla jono oli hirmuinen. Ihmettelimme sen sijaan veistoksia ja muutenkin erikoista rakennusta.

Tämä on Glyptoteekin modernin siiven sisäänkäynti. Se on minusta todella hieno, monumentaalinen, kuin temppeli. Seinät ovat jotain vaaleaa kiveä, hiekkakiveä tai jotain, katto lasia.

Ulos tullessa oli jo hämärää, vaikka kello oli vasta viisi. Kuulaassa, kylmässä ilmassa talven synkkyys ei tuntunut niin musertavalta, kuin esimerkiksi tänään. Onneksi enää runsas viikko jäljellä ja sitten pääsen valoon.

Tämän kuvan otin Kungens Nytorvin metroasemalla maanantai-aamuna klo 05 metroa odottaessani. Olin siis matkalla lentokentälle. Mielenkiintoista tässä oli se, että kyseinen asema on yksi vilkkaimpia, enkä ole KOSKAAN nähnyt sitä tyhjänä ihmisistä. Jopa silloin kun olen aikaisemmin mennyt aamukoneella, on asemalla ollut porukkaa vähintäänkin lentokentälle menossa. Nyt ei ollut ristin sielua. Ei yhtään ainutta ihmistä yhdelläkään aseman tasanteista minun lisäkseni. Vähän pelotti, täytyy myöntää.
Kuvittelin mielessäni miten katastrofielokuvassa aseman sisäänkäynnin portaita alkaisi vyöryä sisään valtavia vesimassoja, jotka putoaisivat kaikkien kerrosten läpi kuiluun ja täyttäisivät tunnelit ja koko aseman vedellä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Metro Lufthavn saapui, minä nousin kyytiin ja asema jäi taas tyhjilleen.

Hygge

 

Onneksi tämä työviikko on ainakin osittain ohi. Hommia riittää vielä viikonlopuksikin, mutta ainakin saa vapaata toimisto-orjuudesta.On tähän viikkoon kaikenlaista hauskaakin mahtunut, teatteria, raveja, espanjaa, pitkiä pitkiä keskusteluja, mutta kun on koomaväsynyt, niin kaikki menee vähän sumussa ohi. Sääli sinänsä.

Näistä kuvista on jo melkein kuukausi. Käytiin edellisellä Tanskan visiitilläni ystäväni luona kyläilemässä. Oli mukavaa ja lokoisaa. Ulkona kylmää ja sateista. Sisällä lämpö ja kynttilät ja kokkaus ja liian makea kuohuviini ja juurekset ja possupihvit ja mukava jutustelu ja raskaana oleva ystäväni, jonka kasvavaa vatsaa en osaa olla ihmettelemättä. Miten ihmeessä tässä nyt näin kävi. Sunnuntai-lapsista tuli aikuisia. =)

Koko ilta oli sellainen tanskalaisen hyggen perikuva. Se on muuten hirveän hyvä sana; mukava, kodikas, tyyni, rauhoittava, miellyttävä, lohdullinen. Kaikki miellyttävät merkitykset yhdessä sanassa.  

Lisää hyggetunnelmia voitte lukea täältä

Botanisk Have ja Ørstedsparken

Nämä kuvat on otettu jo kohta kaksi viikkoa sitten. Minulla ei vain ole ollut yhtään aikaa tai jaksamista päivittämiseen.
Olin Kööpenhaminassa viikonlopun 24.-26.9. Ilmat olivat tietenkin olleet loistavan lämpöiset ennen tuloani, mutta muuttuivat sateisiksi sopivasti perjantaina koittaessa. Niin tapaa käydä. :)

Minun tavanomaisesta vaatimuksestani teimme pitkän kävelykierroksen keskustan puistoihin. Olen aiemmin niitä täällä moittinut, ja pieniä ne ovatkin verrattuna vaikkapa Helsingin ja Tukholman viheralueisiin.
Tällä kertaa löytyi kuitenkin varsinainen aarre; Botanisk Have, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt.

Puisto on siis oikeastaan kasvitieteellinen puutarha, jossa on monta upeaa vanhaa kasvihuonetta, luonnontieteellinen museo, kahvila jne.

Menimme tietysti tapamme mukaan niin myöhään iltapäivällä, että kaikki rakennukset olivat jo sulkeneet ovensa. Sisään pystyi kuitenkin kurkistelemaan.

Näky oli varsin mielenkiintoinen. Osa kasvihuoneista on 1800-luvun lopulta. Kasteluputket, sadettajat, istutusaltaat, ikkuiden avaus- ja sulkumekanismit ja kaikki vastaavat ominaisuudet, joista en oikeasti tiedä mitään, näyttivät kaikki ihan ikivanhoilta. Todella kiinnostavan näköinen paikka. 

Osassa kasvihuoneista oli viljelyksessä kaikenlaista - tässä kuvassa olevista en tiedä tarkemmin mitä.

Näistä purkeista tunnistin Syklaamin. En tiedä mitä niistä tulee, kun lehdet olivat kaikista jo nuokahtaneet. Ihan kuin olisivat saaneet kylmää...

Tässä on museorakennus pöheikön läpi kuvattuna. Varat puutarhan ja museon kokoelman perustamiseen on alunperin lahjoittanut joku Calsbergeistä.

Siitä ajatus puutarhaan lähdöstä oikeastaan tulikin, että selvitimme mitä kaikkea Calsbergien suku on Kööpenhaminassa rahoittanut. Paikkoja on paljon. Voin kertoa niistä lisää joskus toiste. 

Emme kumpikaan tiedä kasveista paljon mitään. Tästä syystä vierailu puutarhassa näin syksyllä ei ollut kovin järkevää, paitsi valokuvausmielessä. Nurmikolla ei oikein tarjennut istuskella ja penkilläkin tuli nopeasti kylmä.

Puistossa oli kyllä hurjan kesyjä oravia, joita oli mukava seurata. (Tuha etsiä kuvasta, eivät tykänneet kamerasta)

Yksi hienoimpia juttuja, jonka ehdottomasti kopioisin, jos minulla olisi oma piha, oli tämä villiviinisäleikkö. Se muodosti mahdottoman hienoja valoja ja varjoja.

Myös lehdet olivat hurjan kauniita jopa tässä alkusyksyn kalpean vihreässä, kylmän puremassa värityksessä. Myöhemmin ne kai ainakin Suomessa muuttuvat tummanpunaisiksi. Jos niin käy myös Tanskassa on kuja varmasti loppusyksystä upea näky.

Puutarhan alueella oli myös söpö rakennettu kukkula, jonka laelle kiemurteli polku. Paikka on ilmeisesti rakastavaisten suosiossa. Huipulla olevalle penkille oli jo ennättänyt linnoittautua pariskunta sylikkäin ties mitä hommailemaan. En jäänyt todistamaan, vaan poistuin vähin äänin rinnettä alas.

Kävelyretken päätteeksi kävimme myös Ørstedsparkenissa, jossa en myöskään ole koskaan käynyt, vaikka ohi olenkin kulkenut monen monta kertaa. Siellä on kaunis vesialue, jonka ympärillä puut kiertävät ja jonka yli kulkee todella romanttinen silta. Suosittelen.

Puistossa on myös aivan ihastuttavan näköinen kahvila, joka sekin tietenkin oli kiinni, myöhässä kun oltiin.
Molemmat puistot ovat aivan kaupungin keskustassa ja paljon mukavampia kuin Rosenborg Have, jossa me jostain kumman syystä nökötimme tosi monena päivänä heinäkuussa.

Ymmärrys ja ymmärtämättömyys

Viikonloppu oli vähän kummallinen. Olin Tanskassa, oli kylmää ja sateista, vähän väsynyttä. Olin myös vähän stressissä, koska piti kirjoittaa työhakemuksia ennen sunnuntain deadlinea. Olen aina piilohermostunut moisista projekteista. En koskaan osaa suhtautua, vaikka periaatteessa hakemusten kirjoittaminen onkin mukavaa.
Lisäksi lensin kotiin jo sunnuntaina, joten yhteinen aika jäi lyhyeksi. Onneksi menen uudelleen kahden viikon kuluttua.

Kävimme sunnuntaina ruuan jälkeen oluella mukavassa Café Retrossa. Siellä sitten ajauduimme riitaan. Uskon, että meitä molempia stressaa aina ero niin paljon, että pitää riidellä vähän ennen, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Usein kaava menee näin, tai sitten riita riidellään jo edellisenä iltana.

Riidan tuoksinassa käytiin minusta samalla myös aika hyvä keskustelu siitä, miten me suhteemme näemme. Kaikkien ei varmasti parisuhteessaan tarvitse käydä tällaista keskustelua kerran kuukaudessa, mutta minä huomaan, että meille se tekee ihan hyvää. Meille se on suhteen uusintamista, maaperän muokkaamista sille, että varmasti jaksamme taas yhden kuukauden erossa. Keskustelujen kautta meillä on yhteys, kohtaaminen, rakkaus, ymmärrys... tai yhteisymmärrys siitä, että kaikissa asioissa ymmärrystä ei ole. Tämä kävi sunnuntaina harvinaisen selväksi. Kaikkea, mitä toinen tekee, ei voi ymmärtää, ainakaan syvällisellä tasolla. Yrittää kyllä voi, mutta vaikka ei pystyisikään, eikä asiasta pidä hermostua. Pääasia, että hyväksyy ja tukee. Ymmärrys ja tuntemus kai kasvaa suhteen myötä.

Tämä ajatuskulku saattaa nyt tuntua toisista vähän alkeelliselta, mutta minulle tämän ymmärtämättömyyden myötäminen on ollut kova paikka, on edelleenkin. Olen aina pitänyt itseäni niin intuitiivisena ja empaattisena, että ymmärrys käy minulta ikäänkuin itsestään. Samoin minun mielikuvani tästä suhteesta on pitkälti perustunut sellaiselle vähän romanttiselle ajatukselle sielunkumppanuudesta. Mitä pidempi aika kuluu ja mitä paremmin toisen tuntee, sitä paremmin ymmärtää, että ei todellisuudessa ymmärrä mitään. Itse asiassa on paljonkin sellaista, jonka edessä joudun nostamaan kädet pystyyn. Alan esimerkiksi vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä piirteistä poikaystävässäni en pidä. Sekin on ihan tärkeä tieto, vaikka tähän asti en ole juuri ehtinyt sitä ajatella. Ja tärkeää kai on mainita tässä, että näidenkin ominaisuuksien kanssa pystyn elämään. Pikkuhiljaa meille rakentuu se arki, todellisuus, ihan oikea elämä. Rakentukoon vaikka riidan kautta, kunhan rakentuu. Rakkautta riittää silti.

Dance with dancers

Törmäsin tänään Markkinointi&Mainonnassa mahtavaan juttuun, enkä voi käsittää, miten olen aiemmin missannut sen. Kansallisoopperassa on järjestetty jo kahdesti Dance with Dancers -ilta, jossa pohjakerroksen Alminsali muuttuu klubiksi. Tosin viime lauantaina olin Köpiksessä, en siis olisi päässyt paikalle. Esiintyjänä oli Jenni Vartiainen. Illan aikana on kaikenlaista ohjelmaa ja ilmeisesti tarjoilukin pelaa. Mahtava markkinointikonsepti baletin johtajalta Kenneth Gravelta, joka ilmeisesti on idean isä. Se kyllä ainakin kuulostaa hurjan tanskalaiselta. :)

Lisää voi lukea oopperan sivuilta.

Kuva on Mirka Kleemolan ja se on varastettu M&M:n jutusta.

Kävelyjä 2

Vielä muutamia juttuja Kööpenhaminasta. Pidän niin kovasti kaupungista ja lomamuistot ovat niin suloisia, että näitä kuvia on hirveän mukava postittaa tänne. Siirryn kohta seuraavaan kaupunkiin, lupaan sen.

Tässä on Nyhavn, joka sijaitsee aivan kulman takana poikaystäväni kotoa. Muistan ensimmäisellä kerralla ihastelleeni asunnon keskeistä sijaintia, mutta sittemmin asia on arkipäiväistynyt. Täytyy myöntää, että vaikka Nyhavn on ihastuttava, on se alkanut myös ottaa päähän. Paikka on kesäkaudella niin täynnä ihmisiä, että siitä ei meinaa ohi mahtua. Sikamaisen kallis olut estää nauttimasta aurinkoisista terasseista itse. Ainakaan kovin usein tai pitkään ei parane istuskella.

Ja jos lyhin reitti lähikauppaan kulkee valokuvaavien turistimassojen ja humaltuneiden tanskalaismassojen läpi, saattaa ajoittain ottaa päähän. Varsinkin jos läpi pitää mahtua käsissä neljä muovikassillista palautuspulloja. Siitä on hohto kaukana.
On Nyhavn kuitenkin kiinnostavakin. Talot ovat ihastuttavia, vanhat purjeveneet samoin. Paikkaan paistaa loistava ilta-aurinko. Terassit ovat auki yömyöhään.
Paikalla on myös oma kiinnostava historiansa.

Kööpenhaminan satama-allas on minusta ihastuttava. Mainitsinkin jo siinä risteilevistä kööpenhaminalaisten pikkuveneistä. Aiemmin olen kuvannut suosikkirakennuksiani oopperaa ja teatteria (joka näkyy tässäkin oikealla). Iso osa sataman vanhoista varastomakasiineista (Pakhus) on korjattu uuskäyttöön. Teatterin lähellä on mm. hotelli ja kuninkaallinen veistoskokoelma, molemmat vanhoissa makasiineissa. Vastarannalla, Holmenilla/Christianshavnissa on mm. taideoppilaitoksia ja pienyrityksiä. Yhdessä makasiineista sijaitsee yksi Kööpenhaminan neljästä Michelin -ravintolasta; Noma. Haaveilen pääseväni sinne jonain päivänä syömään.

Loput kuvat ovatkin Fredrikshavnissa sijaitsevasta Kastelletista ja sen ympäristöstä. Paikka on jotenkin äärettömän tanskalainen, vaikka vastaavia linnoitusalueita on varmasti maailmassa, ja varsinkin Pohjoismaissa useita. Ehkä se johtuu runsaasta punaisen värin käytöstä. Sitä tuntui näkyvän vähän joka paikassa.

Vallit ovat suosittu lenkkeilyalue. Siellä mekin siis kävimme. Täytyy sanoa, että Kööpenhaminan tasamaalla askel kävi yllättävän kevyesti. Tuulikin oli kesäiltana tavallisuudesta poikkeavan tyyni, mutta ilma kuitenkin sopivan raikas.

Huomasin muuten käydessäni kuvia läpi, että melkein kaikissa kuvissa on pilvinen tai ainakin puolipilvinen sää. Kaipa se piti paikkansa valtaosana Tanskassa vietetyistä lomapäivistä, tai sitten vain kuljetin kameraa mukana niinä päivinä, kun taivas veti pilveen. Uskomattoman kuuma oli pilvistä huolimatta. Vaikka tietysti kuukauden aikana helteeseen ehti jo tottua ja nyt runsas 20 astetta tuntuu viileältä, ihan syksyiseltä.

Tässä on Kastelletin sisäänkäynti - tai uloskäynti - kuinka vaan. Se on nimeltään Kongeporten. Linnoituksen eri osat ja rakennukset ovat kovin eri tyylisiä. Kiinnitin huomiota siihen, miten monen mallisia kattoja yhteen paikkaan mahtuu. Kongeporten edustaa hollantilaista barokkia, joka on minusta jotenkin hupaisan näköistä. Ylemmän kuvan punaisen talon "kaksoiskatto" taas enemmän tanskalainen.

Linnoituksen sisällä on myös tuulimylly, jonka tarkoitusta en oikein ymmärrä. Sekin on kovin hollantilaisen oloinen (Wikipedia vahvistaa myös asian).

Tämä talon seinä on Bredgadelta. Kuvassa ei ole paljon järkeä muuten, mutta minua kovasti viehätti tuo rappauksen alta paljastunut tiilipinta ja jäljellä olevassa rappauksessa näkyvä teksti. Mitään selvää sen siitä saanut, (ehkä joku tanskaa ymmärtävä olisi osannut tulkita sen), mutta ajatuksena jo lähes kadonnut teksti oli minusta kiinnostava. Joku on joskus halunnut sillä jotain viestiä, ja sen sijaan, että olisi kiinnittänyt kyltin, onkin kirjoittanut tekstin talon seinään. Varsin viehättävää.

Kävelyjä 1

Yli kaksi viikkoa yhtä soittoa Kööpenhaminassa antoi mahdollisuuden sellaiseen päämäärättömään vaelteluun, jota en ole koskaan aikaisemmin ehtinyt harrastaa. Kuljimme helteisiä katuja ja rantoja, lötkötimme Rosenborg Have -puistossa lukemassa kirjaa hämärän tuloon asti, katsoimme jalkapalloa ja kuvasimme kaikenlaista. Lainaksi saamani uusi hienon hieno kamera oli ahkerassa käytössä retkillä, mutta vähintään yhtä usein yksin kotona. Aika moni tilanne vaati tallentamista ihan sattumalta, ja siitä syystä näistäkin kuvista iso osa on otettu uskollisella pikku kamerallani, joka mahtuu loistavasti taskuun tai käsilaukkuun.

Itselle vieraissakin kaupungeissa muodostuu usein ja helposti rutiineja. Minun reittini ovat usein samoja kuin poikaystäväni, ja joskus huomaan ottaneeni ne ihan omikseni. Esimerkiksi käymme tosi usein (minun aloitteestani) pikkuisessa Gothersgaden thaimaalaisessa, johon mahtuu kerrallaan ruokailemaan tasan tarkkaan kaksi ihmistä.

Syön myös melkein aina samaa ruokaa. Sitä samaa, jota alunperinkin tilasin. Jos paikasta ottaa mukaan, on helpointa odottaa ulkona. Tässä odotetaan kanaa punaisessa currykastikkeessa. Gothersgade on kuvattu länteen ja itään.

Näyttävimmät kaljaterassit sijaitsevat Nyhavnissa, mutta mukavia on kyllä muuallakin. Tässä Café G:n terassi, joka oli pikkuinen, mutta viihtyisä. Paikkaan päädyttiin siitä syystä, että helteessä ei jaksanut kävellä enää askeltakaan ilman olutta. Viereisen pöydän eläinystävä oli yhtä nääntyneen näköinen kuin me.

Yhden sateisesta puolipilviseksi muuttuneen päivän aikana käytiin Tanskan kansallismuseossa, joka sijaitsee osoitteessa Ny Vestergade 10. Ihan keskustassa siis. Poikaystävä oli pettynyt, kun kokoelmassa ei ollut kovinkaan montaa pienoismallia, joita erityisesti olisi halunnut nähdä, vaan kaikenlaista muuta vähemmän kiinnostavaa. Minä sen sijaa olin tyytyväinen käyntiin.

Opin museossa muun muassa sellaisen jutun, että tämä aivan museon lähellä, Slottsholmenilla, sijaitseva Christianborgin linna, oli kuninkaallinen linna ennen kuin kuningasperhe asettui Amalienborgiin. Senkin sain tietää, että linna on palanut peräti kaksi kertaa maan tasalle ja rakennettu taas uudelleen.

Linnan vieressä olevissa kuninkaallisissa hevostalleissa asuvat tietysti kuninkaalliset hevoset. Ne olivat kaikki menneet laitumelle, kertoi opaskyltti rakennuksen seinässä. Hevoset palaavat elokuussa takaisin kotiin, luvattiin. Ei siis nähty hevosia, vain kuvia niistä.

Tämä kuva otettiin minun syntymäpäiväni iltana. Iloinen seurue veneili satamassa vanhan maailman keskimoottoriveneellään. Sellaisella veneiltiin myös minun lapsuudessani. Olisi ollut mukava päästä mukaan. Perässä liehui Tanskan lippu.

Jalkapallon MM-kisoja varten Kvaesthusbroenille oli rakennettu iso skreeni ja ulkoilmakatsomo. Kävimme katsomassa viimeiset pelit siellä. Tunnelma oli loistava. Paljon metelöiviä, riehakkaita ihmisiä, makkaraa ja olutta.

Loppuotteluilta oli erityisen lämmin ja tunnelmallinen, mutta tulimme paikalle niin myöhään, että jouduimme jäämään ihan Larsens Pladsin kulmaan. Täytyy myöntää, että näin peliä tosi huonosti. Pääasia kuitenkin, että Espanja voitti. :)

Kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä (tämä kuva on eri kerralta). Juoksimme Kastelletiin ja takaisin. Se on vähän Suomenlinnan tapainen linnoitusalue keskustan laidalla, paljon pienempi vain. Sen edessä on tanskalaisia kaatuneita sotilaita kunnioittava muistomerkki, jonka jalustalla leikki kaksi naakkaa. Uskomattoman hupaisa näky. Sitä olisi voinut seurata tuntikausia.

Amalienborgin kohdalla rannassa on varsin tavanomainen suihkulähde. Näin komean kuvan (ja tusinan lisää) siitä sai heinäkuisen alkuillan auringossa, taustalla muhkea Marmorkirken.

Toinen, paljon dramaattisempi suihkulähde löytyi rannasta läheltä Kastellettia. Taustalla on St. Albanin anglikaaninen kirkko.

Kaikenlaista muutakin tarttui kameraan, kuten tämä leipomokyltti, jonka lähelläkään ei näkynyt leipomoa. Kaipa se roikkui paikallaan jonkin muinaisen leipomon muistona.

Ikkunoista näkyvät talot ovat päässeet kuvaan ihan jokaisella Kööpenhaminan reissulla, nyt myös täydellinen puolikas kuu ja lemmikinsininen kesätaivas.