Asioita joista pidän: Samothracen Nike

Yksi vaikuttavimmista koskaan näkemistäni taideteoksista on Louvressa esillä oleva Samothracen siivekäs voitto eli Samothracen Nike. Se on läheltä tarkasteltuna huikaisevan upea, mutta kauempaa ehkä vieläkin mykistävämpi.

Veistos on sijoitettu niin sanotun Daru-portaikon keskitasanteelle ja hallitsee sieltä majesteetillisesti pitkää patsaiden täyttämää galleriaa, jota Daru-pavinljongiksikin kai kutsutaan. Näky lumosi minut jo kun olin Louvressa ensimmäisen kerran 5-vuotiaana, tai näin on minulle kerrottu. Kevään 2005 aikana Pariisissa ollessani kävin ihailemssa sitä useita kertoja.

En tiedä onko kukaan muu katsonut lapsuudessaan YLE:llä jo 80-luvun alussa pyörinyttä Mestarin siveltimestä -sarjaa. Se oli 10 minuutin mittainen pikku pätkä, jota näytettiin täytteenä muiden ohjelmien välissä. Jokaisessa jaksossa esiteltiin yksi taiteilija ja hänen teoksensa. Teema uusi sarjan ainakin viime syksynä ja on ehkä näyttänyt sitä useaankin otteeseen.

Olen varmasti nähnyt sarjan kaikki jaksot lapsena, mutta muistan sen teosesittelyistä vain joitakin hassuja. Sen sijaan sarjan alkukuva ja -musiikki on syöpynyt verkkokalvolle. Siinä on kuvattu Louvren Daru-portaikkoa ja sen yläpäässä oleva Samothracen Nike sekä portaita ylös alas kulkeva museovieraiden virta. En löytänyt pätkää netistä - sillä ei ole YLE:n mukaan nettikatseluoikeuksia. Ahkerassa mestarin siveltimestä -sarjan katselemisessa on varmasti selitys siihen miksi Samothracen Nike on ollut minusta pienestä pitäen niin valtavan kiehtova.

Nike on seissyt paikallaan vuodesta 1884, jolloin se tuotiin Kreikasta Ranskaan. En voi olla ajattelematta, että ainakin osa veistoksen myyttisestä maineesta, on sen nerokkaan intendentin ansiota, joka keksi sijoittaa sen juuri siihen paikkaan, jossa se edelleen on.
Jos teillä on tilaisuus, niin menkää paikan päälle ja pysähtykää tilaan hetkeksi. Se on varmasti aina yhtä hälyinen, mutta sen kiintopiste on aina yhtä vangitseva.


Lisätietoja veistoksesta Wikipediassa 

Asioita joista pidän: Kesäkoulut

Aikuisten kesäkoulut ovat parhautta. Matkustetaan jonnekin ja opetellaan jotain uutta, pikkuisen kehittävää, mutta enimmäkseen puhtaasti hauskaa siten, että aivot ovat puoliksi virassa ja puoliksi narikassa - lomalla.

Olen ollut opiskeluaikanani kahdessa kansainvälisessä kesäkoulussa oppilaana ja yhdessä töissä. Olivat hulvattomia kokemuksia jokainen. Erityisesti oppilaana ollessa ehdin tutustua niin veikeisiin ihmisiin, että muistelen heitä suurella lämmöllä vieläkin vuosien jälkeen ja olemme porukalla myös satunnaisesti yhteydessä FB:n avustuksella. He ovat värikkäitä ja kiinnostavia ihmisiä, kukin valtavan lahjakkaita omalla tavallaan. Haluaisin edes päiväksi takaisin sen halailun ja pussailun täyttämän kiihkeän läheisen keskinäisen tunnelman, johon varmaan kaikki maailman kesäkoululaiset ajautuvat vietettyään 24/7 kurssikavereidensa kanssa vailla mitään yksityisyyttä. Makoillaan yhdessä kasassa, nukahdetaan vierekkäin, nojaillaan toisiin ja pidetään kättä kaulalla - noin vain - kaverillisesti. Kesäkoulut ovat varmaan maailman nopein lähentymisriitti. Lopussa kaikki aina itkevät lohduttomasti, koska tietävät että eivät tule enää koskaan saamaan samaa tunnetta takaisin. Ja jos vaikka tavataan uudelleenkin, on ihmisten välille laskeutunut korrektin etäisyyden esirippu.

Design Sponge -blogissa oli yllä olevan bloggarin kesäkoulun mainos. Päivä Portlandissa kuulostaa unelmalta. Minulla on kaupungista sellainen blogimaailmasta peräisin oleva aurinkoinen, pastellisävyjen ja hymyilevien ihmisten täyttämä käsitys. Kaliformiaa parhaimmillaan, veikeä pilke silmäkulmassa.

Toinen aivan fantastinen kesäkoulu on tämä Photography Getaways -matkojen sivusto. Voiko olla mitään fantastisempaa lomasuunnitelmaa kuin moinen workshop moisissa maisemissa. Tarjolla on Italia, Ranska, Itävalta, Irlanti ja Saksa. Katsokaa mitä paikkoja!

Asioita joista pidän: Maantienharmaa

Maantienharmaasta tukasta on kyse. Sellaisesta kuin minulla itselläni on. Tässä on kysymys enemmän psyykkaamisesta kuin oikeasta pitämisestä. Olen kaikenlaisen kemikaalikammon ja vähän yllättäen aktivoituneen luomuhörhöilyn ja ehkä myös aktiivisen Tanskassa käymisen seurauksena alkanut ajatella, että en halua enää värjätä tukkaani.

Olen ollut viimeiset 10 vuotta enemmän tai vähemmän blondi, vaikkakin enemmän ehkä raidallinen sellainen. Viime kesästä alkaen olen ollut tietoisesti värjäämättä tukkaani ja oma väri on tuskallisen hitaasti kasvanut esiin.

Olen koko kasvatusprosessin ajan vaiheillut lähes päivittäin kahden vaihtoehdon välillä:
a) tukka näyttää aivan hirveältä, b) se näyttää ihan makealta, luonnolliselta ja aika rennolta, vähän hipiltä.

Pysyäkseni päätöksessä saada oma väri takaisin, haen inspiraatiota kaikesta, mikä edes viittaa maantienharmaaseen ja onnistuu silti näyttämään hyvältä. Tanskassa minun värisiäni naisia on paljon ja ihailen aina, miten hauskalta ja hyvältä he, ja hiuksensa näyttävät.
Tässä on muutama inspiraatiokuva Stockholm Street Style -blogista, näissä on myös tyyli minun mieleeni, eli kohdallaan.

Asioita joista pidän: Keski-Euroopan talvi

 

Eräs tuttavani muutti viime syksynä Italiaan. Hän on kertonut kuulumisiaan säännöllisesti sähköpostilla ja kirjoittavat perheineen myös blogia. Viime viikolla tuli terveisiä, että pieleen menneestä hiihtoreissusta huolimatta ei ole ikävä Suomen talveen. Eipä tietenkään, ajattelin, miten voisi olla. Unohduin muistelemaan omia kokemuksiani talvesta manner-Euroopassa. Lempeää, samettista sumua, kosteaa ilmaa, märkää maata. Sitä ihanaa tunnetta, että voi laittaa jalkaan kauniit kengät, eikä tarvitse pelätä niiden turmeltumista loskassa tai jalan katkeamista loputtomassa liukkaudessa.

Ikävöin Keski-Euroopan talvea varmasti ikuisesti - tai ainakin niin kauan kunnes pääsen taas siitä nauttimaan. Italiassa on vielä lämpimämpää kuin Ranskassa tai Belgiassa, lumi ja pakkanen on siellä poikkeustila.

Tätä pohtiessa muistin yllättäen, miten tulin kevättalvella 2005 Pariisista käymään Suomessa, ja kun olin kuukausien ajan katsellut harmaata matalalla riippuvaa taivasta, niin helmi-maaliskuun aurinko ja valon määrä tuntui räjäyttävän tajunnan. Sitä valon ja kirkkauden määrää ei koe muualla kuin näillä leveysasteilla, kun aurinko paistaa niin matalalta ja heijastuu lumesta aivan sokaisevasti. Hienoimpia tunteita koskaan! Silloin muistin mistä olen kotoisin, vaikka Keski-Euroopan talvea rakastankin.

Asioita joista pidän: Pulkkamäki

Olen perinyt asuntoni edellisiltä asukkailta punaisen pulkan. Se on ollut - jos ei nyt ahkerassa, niin kuitenkin säännöllisessä - käytössä kaikki nämä vuodet. Pulkkamäki löytyy läheltä. Uskallan nimittäin väittää, että pääkaupungin paras pulkkamäki on ikkunani alla. Se on tarpeeksi hurja, olematta kuitenkaan liian pelottava, se on pitkä ja vauhti kiihtyy siinä hienosti. Lumi pöllyää komeasti.

Aamulla ja päivällä mäessä laskevat polvenkorkuiset, alkuillasta opiskelijaporukat ja loppuillasta sellaiset omaa laskurauhaa kaipaavat kummajaiset, kuin minä.

En ole vielä koskaan ollut mäessä yksin, vaan aina kaksin. Niin se on hauskempaa. Pulkkaan mahtuu kerralla kaksi, jos kaipaa hurjempaa vauhtia, voi laskea välillä vuorotellen. Pulkkamäessä saa kyllä aikuisiän parhaat naurut.

Asioita joista pidän: Muksis ja Gena

Jos minusta tulisi joskus isona se mitä ehkä kaikkein eniten olen koskaan halunnut, tulisi minusta nukkeanimaatioiden tekijä. Olin lapsena aivan täysin niiden lumoissa, eikä rakkauteni ole hellittänyt vieläkään. Se olisi fantastinen työ!

Yksi ikuisia suosikkejani animaatiorintamalla, mutta myös muilla rintamilla on Cheburashka eli (suomeksi) Muksis. Näin muksis-animaatioita jo ihan pikkuisena mummolassa. Puheesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta elokuva oli vastuttamattoman suloinen. Mummolassa oli myös lasten äänilevy, jolla Muksis lauloi. Lisäksi minulla oli ihan oma pehmomuksis. Suurisilmäinen ja -korvainen otus, jolla oli pikkuinen pallon muotoinen häntä.

Kaikki asiaan vihkiytymättömät aina ihmettelivät: Mikä eläin tuo on? Minäpä tiesin ja osasin sanoakin, että se on Cheburashka, krokotiili Genan kaveri. Eikä se tietenkään ole mikään eläin... se on vain Cheburashka. Suomenkielisen nimen opin paljon myöhemmin, mutta olen sittemmin sitä suosinut, koska se on niin äärettömän lystikäs: muksis. Vähän niinkuin mukkelis makkelis, mutta paljon ytimekkäämpi.

Nokkelimmat tunnistavat krokotiili Genan siitä krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta, joka tässäkin elokuvassa soi:





Lisää Muksiksesta wikipediassa

Asioita joista pidän: Hymy

Onko mitään ihanampaa kuin hymy? Tutun tai ventovieraan, ei väliä. Ihanaa on myös oman hymyn voima. Se miten voi tartuttaa pienen sirun onnea keskustelukumppaniin tai vastaantulijaan, kehen tahansa, jonka kanssa hymynsä haluaa jakaa.

Minulla oli onnellisen hymyn hetki tänään aamulla matkalla töihin, kun törmäsin ystäväni poikaystävään liikennevaloissa ja pääsin onnittelemaan häntä vauvauutisista, joita olin ystävältäni kuullut. Tuo aamuinen hymy kantoi kirkkaana pitkälle päivään.

Toivoisin, että jaksaisin ja muistaisin hymyillä enemmän. Toivoisin myös, että minulle hymyiltäisiin. Se on niin vaivatonta, se on niin helppoa ja se kuitenkin korjaa hetkeksi kaikki murheet. Valaisee kaiken.

Kuva: Okinawa Soba

Asioita joista pidän: le grec

Eräs tuttavani on parhaillaan käymässä Bordeauxissa ja keskustelussa nousi esiin " se kebab, jonka sisällä on ranskalaisia", eli ranskalaisittain le grec. Syntinen himon kohde, jollaisia ahdoin napaani aika monta Pariisissa ollessani. Meillä oli tapana ostaa tällaiset ja mennä syömään Canal St Martinin reunalle matkalla baariin, baarista toiseen tai baarista kotiin. :) En oikein tiedä mikä minua näissä himotti. Ehkä se raa'an sipulin ja tomaatin ja salaatin ja lihan ja ranskalaisten yhdistelmä pakattuna näppärään pikku kääreeseen. Makua on tuhannesti enemmän kuin suomalaisessa kebabissa, ja väitän myös että maukkaampaa on kuin saksalainen döner!

Aika Pariisissa oli kummallinen siitäkin syystä, että ensin laihduin ihan luurangoksi ja sitten aloin loppukeväästä grecin ja muiden ruokahimojen ansiosta äkkiä lihoa niin, että Suomeen tullessani olin tuhdeimmassa kunnossa koskaan.

Olen kerran saanut aikamoista paheksuntaa osakseni tämän mielitekoni ansiosta. Eräs Suomessa tapaamani ranskalaismies katsoi minua inhoten ja sanoi, että ei voi kuvitella mitään yhtä vastenmielistä ruokaa kuin grec. Ilmeensä oli sanoin kuvaamattoman järkyttynyt. Hänen käsityksensä minusta tuskin palasi enää ennalleen. :) Tunnen edelleen hiljaista tyydytystä siitä, että pääsin horjuttamaan hänen maailmankuvaansa niin pahasti. Hahaa!

Asioita joista pidän: Pyöräilevät turistit

Tämä näky ilahdutti minua aamulla. Bulevardia pitkin pyöräili pitkä letka italialaisia turisteja. Kärjessä polki suomalainen opas turvaliivissään.
Etenivät sen verran hitaasti muuten, että ennätin kävellä kahdesti ohitseen. Ensin Fredan kulmassa ja toisella kertaa Mannerheimintiellä.
Näytti hurjan mukavalta, vaikka Helsinki ei niitä parhaita pyöräilykaupunkeja olekaan. Kunpa tänne rakennettaisiin lisää pyöräteitä, söpöjen pyöräilevien turistiryhmien pyöräiltäväksi. Ja helsinkiläistenkin iloksi.

Asioita joista pidän: Big River Man

Katsoimme heinäkuun alussa niin loistavan dokumentin, että haluan sitä kaikille suositella. Big River Man kertoo 52-vuotiaasta slovenialaisesta Martin Strellista ja hänen 65 päivää kestävästä koitoksestaan, kun hän ui Amazon -joen päästä päähän. Dokumentti on John Maringouin käsialaa, joka on myös kuvannut elokuvan käsivaralla. Kertojana on Strellin poika, joka toimii samalla tämän huoltojoukoissa uinnin aikana.

Dokumentti on alussa todella huvittava. Strell on keski-ikäinen, pyylevä, slovenialainen mies, joka näyttää hassulta märkäpuvussa. Lisäksi hän elää ja käyttäytyy kotikaupungissaan kuin rokkitähti, juo paljon viinaa, ajaa kännissä ja osaa englantia varsin auttavasti, mikä on omiaa herättämään katsojassa hilpeyttä.

Varsinaisen uinnin alkaessa ja edistyessä dokumentti saa kuitenkin tummempia sävyjä ja muuttuu aivan uskomattomaksi kuvaukseksi periksiantamattomuudesta ja sitkeydestä, sekä myös katsojaa ärsyttävästä tyhmyydestä, kun Strell oman terveytensä uhalla ei suostu jättämään käsittämättömän vaarallista koitostaan kesken. Jotenkin tarina vie mukanaan ja dokumentin lopussa olin aivan liikuttunut ja herkistynyt kaikkien niiden vastoinkäymisten edessä, joista piittaamatta Strel jatkaa matkaa.

Jotain valtavan sankarillista ja koskettavaa hänen henkilössään on. Ennen Amazonia hän on uinut jo Tonavan, Missisipin ja Yangtzen päästä päähän. Amazonille lähtiessään hän tietää minkälaisia vaaroja on odotettavissa. Rahan vuoksi hän ei koitostaan tee, järjestelyt ovat jopa vaarallisen vaatimattomat.

Alkuperäiseksi motiivikseen hän kertoo tavallisen miehen tarpeen tehdä jotain epätavallista, jotain mistä hänet muistettaisiin. Sittemmin Strellin motoksi on tullut: "swimming for peace, friendship and clean waters".

Minuun Strellin elämänasenne teki lähtemättömän vaikutuksen. Se on sekoitus nöyryyttä, ylpeyttä, rohkeutta, intohimoa omiin saavutuksiin ja sopivasti hulluutta. Elokuvan näkökulmana on pojan isäänsä kohtaan tuntema hyvittuneisuus, rakkaus, ihailu, huoli, kunnioitus ja ärtymyskin. Tunteet välittyvät siinä todella realistisesti. Hieno dokumentti! Katsokaa.

Big River Man -traileri

Wikipedian artikkeli Martin Strellista

USATodayn artikkeli Amazon-uinnista

Asioita joista pidän: Parrakkaat miehet

En aikaisemmin tykännyt parrasta ollenkaan, mutta nyt nykyisen poikaystävän aikana olen jotenkin siihen tottunut ja jopa ihastunut. Tyylikäs parta saa pääni kääntymään. Eihän se kaikille sovi, eikä kaikille edes kasva, mutta toisille se taas istuu kuin hanska päähän. Sanoin tässä taannoin poitsulle, että en ehkä kestäisi, jos hän ajaisi parran kokonaan pois. Sitä tulisi ehdottomasti ikävä.

Nämä komeat partaherrat, Sam ja Sune, polkevat Kööpenhaminan katuja:

Sam

Sune

Kuvat: Copenhagen Street Style

Asioita joista pidän: Islanti

Islannistahan pitävät kaikki. Se on niin läpeensä sympaattinen, pieni ja persoonallinen. Minäkin olen pitänyt Islannista melkein niin kauan kuin muistan, melkein. Tuhkapilvetkään eivät ole tätä lämmintä tunnetta vieneet pois. Olin ehkä kymmenen, kun vanhempani lähtivät sinne kahden viikon reissulle, kiersivät maata ristiin rastiin ja poikkesivat Grönlannissakin. En koskaan väsynyt kuulemaan tarinoita matkasta tai katsomaan kuvia, joita oli parikin albumillista.

Minulle ja siskolleni tuotiin reissusta ruhtinaalliset tuliaiset, joista yksi oli ylitse muiden: t-paita. Siinä oli kuva lammaslaumasta, jonka keskellä oli yksi lammas, jolla oli punainen villapaita päällä. Paidassa oli teksti: Island! The one and only. Teksti ei ollut kovin omaperäinen, mutta kuva sitäkin sympaattisempi. Pidin paitaa tosi pitkään, ihan haperoksi. Ehkä se on edelleen tallessa jossain vanhempieni vintissä.

Vankasta suosikistani Cup of Jo -blogista löysin tällaisen Islantilaisten itsestään tekemän mainoskipaleen. Miksi suomalaiset eivät koskaan tee mitään yhtä vaivattoman hauskaa? Mainos on tehty tyylillä, eikä ole kuitenkaan liian tuotetun näköinen eikä aiheuta minussa myöskään myötähäpeää, kuten useimmat kansalliset matkailumainokset. Kokonaisuutta ei yhtää huononna se, että sydämmeni sykkii aina ja ikuisesti mainoksessa soivalle Emiliana Torrinin Jungle Drum -kipaleelle.

Inspired by Iceland Video from Inspired By Iceland on Vimeo.

Tämä toinenkin video (Eyjafjöllin purkauksesta) kävisi melkein matkailumainoksesta. Niin kaunis. :)

Pakko on päästä Islantiin ja pian. Ehkä jo ensi vuonna!!

Asioita joista pidän: True Blood intro

Olen aivan koukussa True Bloodiin. Se on ehkä kaikista seuraamistani HBO:n sarjoista se kaikkien aikojen suurin suosikkini. Se on niin tyly ja tyylikäs! Ja samalla myös hauska.

True Bloodista puhuttaessa on pakko antaa erityismaininta sen 1. tuotantokauden introlle. Pätkä on kuin musiikkivideo tai elokuva, kuvallisesti aivan uskomattoman hieno kokonaisuus. Se kuroo kokoon sarjaa ja sen teemoja, mutta samalla lisärakentaa mielikuvien tasolla sarjan maailmaa taidokkaasti ja antaa visuaalisesti vielä niin paljon enemmän. Ja Jace Everettin Bad Things -biisi toimii niin äärettömän hyvin! Se on niin vicious.



En tiedä montaa vastaavaa esimerkkiä, joissa alkukuvat olisivat yhtä vahvasti rakentamassa tv-sarjasta jotain suurempaa. Toinen aivan ehdoton kiintotähti on Sopranos. Sen intro on yksinkertaisesti upea!



Ihana, joskin hyvin erilainen esimerkki on minusta Office, jonka introa katsoessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Jostain syystä en ole koskaan katsonut sarjan brittiversiota. Onkohan se jopa parempi, kuin amerikkalainen veljessarjansa?

Asioita joista pidän: Antanas Mockus

Poikaystäväni löysi talvella netistä loistavan Bogotásta kertovan dokkarin. Olen sittemmin katsonut sen useita kertoja. Olen nimittäin löytänyt ihan totisen fanituksen kohteen. Bogotán entinen pormestari Antanas Mockus on aivan mahtava ihminen!!

Mockus on matemaatikko ja filosofi. Ennen pormestariksi tuloaan hän toimi Bogotán yliopiston dekaanina, mutta joutui jättämään tehtävänsä, kun olin mölyävään opiskelijalaumaan kyllästyneenä vetänyt housut alas ja näyttänyt näille takalistonsa.

Skandaali ei estänyt Mockusta ryhtymästä pormestariehdokkaaksi ja tulemasta kaikkien yllätykseksi vielä valituksi. Hän tuli tehtävässään kuuluisaksi varsin epämuodollisista tavoista valistaa kaupunkilaisia näiden elinympäristön kohentamiseksi - ja erityisesti siitä, että keinot tepsivät.

Mockus muun muassa pukeutui superkansalaisen asuun ja suihkutteli alasti tv:ssa vedenkulutuksen vähentämiseksi. Liikennekäyttäytymistä opettanut kampanja sai toteuttajikseen 450 miimikkoa, jotka kulkivat bogotálaisen liikenteen seassa ja opettivat ihmisille liikennesääntöjä ja kunnon kaupunkilaisen käytöstä.

Parasta on, että keinot tehosivat, sillä Mockuksen kaudella liikenne muuttui sujuvaksi, liikennekuolemat ja väkivaltaisuus kaduilla vähenivät, samoin roskaaminen ja veden tuhlaaminen. Mockus sai jopa ihmiset maksamaan vapaaehtoisesti enemmän veroja ja käänsi myös korruption laskuun.

Mockus on minusta aivan läpeensä sympaattinen. Hän on jopa epätodellisen mahtava esimerkki ihmisestä, joka lapsenuskoisella päättäväisyydellä vie kyvykkäästi oikeana pitämiään asioita eteenpäin. Tämän kaiken hän tekee loppumattoman positiivisella, iloisella asenteella, kaikesta kritiikistä ja tylsimysten naureskelusta piittaamatta.

Tällä hetkellä Mockus käy Kolumbian presidentinvaalikampanjaa Vihreiden ehdokkaana. Pidän täysillä peukkuja! Ilon kautta myös sissit ja paramilitaarit huumekartellit ruotuun.

Tässä dokkarista pätkä, jossa Mockuksen pormestariajasta. Suosittelen lämpimästi katsomaan muutkin osat - ovat tosi mielenkiintoisia. Tulee hyvä mieli, tässä maailmassa on toivoa!



Kuva: Barrio Latino

Asioita joista pidän: Rättikattoinen Renault

Yläasteen ranskankirjamme kuvituksena oli hassunkurisia ranskalaista elämää kuvaavia piirroksia. Erityisesti työkirjassa toistui useita kertoja kuva tällaisesta Renaultista, konka katto oli kääritty rullalle taakse. Olin huono ranskassa ja kun en jaksanut seurata tunneilla, jäljentelin kuvaa vihkoon ja työkirjan sivuille lukemattomia kertoja. Sitä myötä rellun muodot syöpyivät tajuntaan.

Ehkä juuri tämän muiston vuoksi tunnen salaista rakkautta rättikattoisiin relluihin. Ja jos joku auto pitäisi ostaa, ostaisin tunnesyistä sellaisen. - Tiedän tiedän, eihän ranskalaisista autoista ole tosimiesten mielestä mihinkään. Jokin relluissa minua silti miellyttää. Ne ovat niin hupaisan näköisiä. Komiikka kuuluu niihin aivan yksiselitteisen olennaisesti.

Eihän tällaista autoa voi katsoa hymyilemättä. Varsinkin jos kuvittelee, että rättikattoiseen pikkurelluun on ahtautunut pitkäjalkainen viisihenkinen perhe sekä koira ja isoäiti. Eväskorit ja muut tykötarpeet on sidottu avonaiseen takaluukuun, josta vielä pistää ulos aurinkovarjo ja ja ajetaan hikisestä suurkaupungin helteestä rannalle.

Minun mielessäni tähän ajatukseen yhdistyy syystä tai toisesta myös Jacques Tatin maailma, erityisesti Riemuloma Rivieralla -elokuva (suomenkielinen käännös on väärä, mutta minusta mitä mainioin - riemuloma tosiaankin :D) Rellulla ajetaan tietysti vauhdikkaasti, kuin nopeutetussa filmissä, ihan liian kovaa. Tehdään nopeita ohjausliikkeitä, väistellään jalankulkijoita ja taustalla soi hassunkurinen veijarimusiikki.

Tässä pätkä Tatin Trafic -elokuvasta; rellukuski on aika puhutteleva. Heh!:

Asioita joista pidän: Punainen

Rakastan punaista juuri nyt. Se on vertaansa vailla oleva tehosteväri, mutta kuten esimerkiksi nämä kuvat todistavat, aivan omaa luokkaansa myös kokonaisuuksissa. Näissä Brad Goreski keikaroi Bossin puvussa. Haluaisin samanlaisen kirkkaanpunaisen puvun. Minusta se on äärettömän seksikäs. Herran asusteetkin ovat toki aivan fantastiset.


Käytän punaista tosi vähän. Mieleen tulee vaatekaapistani näin äkkiseltään vain yksi ainoa kirkaanpunainen mekko. Ja tietenkin pääsiäislomalla valmistunut massiivinen kaulaliina. :) (josta kuvia myöhemmin) Väri kyllä mielestäni sopii minulle hyvin - ainakin sen tietyt sävyt.


Minulla on pitkään ollut punainen muistikirja. Se on ainoa oikea, jonka nykyisin enää huolisin. Vahakantinen, kuminauhalla; pitää ne monet tärkeät paperit kurissa. Kun edellinen täyttyy, ostan uuden. Paljon muuta punaista en sitten mukanani kannakaan. Vaatteeni ovat lähes kauttaaltaan sinisiä, mustia ja harmaita. Niukka paletti. :) Hirveän harvoin kyllä edes nään kaupassa mitään punaista, mitä haluaisin ostaa. Se on aika harvinainen.

Kuvat: Stockholm Street Style

Ps: Kuljeskelin eilen keskustan Stockmanilla ja törmäsin samanlaiseen kirkkaanpunaiseen jakkupukuun Bossin osastolla. Hirvittävän kallis se tietenkin on, mutta ah, niin ihana. Sen käyttö esim. työtilaisuuksissa vaatisi kyllä melkoista pokkaa. :)

Asioita joista pidän: Kummalliset mielenilmaukset

Demokratiaan kuuluu olennaisena osana sananvapaus, joka alkaa nopeasti näivettyä, jos kansalaiset eivät sitä käytä. Helsingissä näkee kyllä ilahduttavasti kaikenlaisia mielenilmauksia. Valitettavan vähän on nykyisin suuria massatempauksia, mutta aina silloin tällöin ainakin pieniä yhden tai kahden tai muutaman miehen protesteja.

Protesteihin liittyy minun nähdäkseni aika usein sellainen varsin perinteinen suomalainen kylähulluus, eli aito piittaamattomuus sovinnaisista normeista ja varsin tinkimätön itsensä likoon laittaminen. Pidän sitä kannatettavana asenteena!

Eduskuntatalon edessä oli talvikuukausina käynnissä tällainen kuvassa näkyvä hiljainen mielenosoitus. Pysäköityyn kuomuperäkärryyn oli ripustettu lakana, jossa luki: Korruptoitunut hallitus. En tiedä kuka siellä mieltään osoitti ja oliko kyse muustakin kuin protestista vaalirahoitukseen liittyen. Oletan kuitenkin, että pysäköinnille oli lupa, koska muuten kärry olisi varmastikin hinattu arvokkaalta paikalta pois varsin vikkelään.

Takavuosilta tulee mieleen sellainen maahanmuuttajamies, joka kulki pitkin poikin ydinkeskustan kortteleita huutaen kovalla äänellä Paavo Lipposen vastaista protestia. En oikein koskaan saanut kunnolla selvää mitä hän Lipposesta yritti sanoa. Vastustusta oli ilmassa, epäilemättä. Olin tuolloin töissä keskustan kirjakaupassa ja ääni kuului erinomaisen hyvin 2. kerroksen ikkunoiden läpi. Otimme aikaa kellosta. Joskus saattoi vierähtää toistakin tuntia säännöllisiä huutoja kuunnellen. En aina jaksanut suhtautua kovin huumorintajuisesti. Jossain vaiheessa säännölliset huudot alkoivat ottaa aivoon.

Toivoisin, että minusta tulisi vanhempana - kun ryhdyn pukeutumaan kulttuurikaapuun - sellainen kukkahattutäti, joka kipuaa eduskunnan lehterille laskemaan milloin mitäkin banderollia. Mielenosoitukset ovat minusta hienoja tapahtumia, mutta olisipa hienoa alkaa edes vanhana sellaiseksi itsensä yksilönä likoon laittavaksi idealistiseksi kylähulluksi, joka uskaltaisi tunteen palolla sanoa sellaisiakin asioita, joita toiset eivät kehtaa sanoa.

Asioita joista pidän: Tanskalainen talvipyöräily

Kööpenhaminassa on se hauska piirre, minkä kaikki kaupungissa käyneet tietävätkin, että siellä on uskomattoman helppo liikkua pyörällä. Paitsi jos talvi yllättää pyöräilijät, niin kuin se viime kuukausina on muutamaan otteeseen tehnyt. Tanskalaiset osoittavat minusta kuitenkin vallan ihailtavaa sisua liikkuessaan totutulla tavalla lumesta ja räntäsateesta huolimatta. Pyörää ei jätetä. Ehkä kuljetaan osa matkasta metrolla, mutta pyörä kulkee mukana, yhtä kaikki.

Tältä Köpiksen pyöräilykulttuuria esittelevältä sivustolta voi käydä tarkistamassa montako kilometriä kaupunkilaiset ovat päivän aikana pyöräilleet. Tänään tähän mennessä 823, 778. Kaikin puolin aika hupaisa sivusto. :)

Hullunkurinen esimerkki talvipyöräilyn vaaroista on poikaystäväni, joka rahaa säästääkseen kävi ostamassa pyörän Ruotsista malmöläiseltä autotallikirppikseltä. Noh, olihan se halpa, mutta pyörän tanko on pysyvästi vinossa runkoon nähden ja ketjut ovat niin löysät, että ne joko putoavat ajoittain paikaltaan tai sitten polkimet polkaisevat äkkiyllättäen tyhjää. Jompi kumpi tai molemmat tapahtuivat taannoin, kun hän pyöräili yöllä räntäsateessa kotiin. Kaatui tai kompuroi vauhdissa pyöränsä päältä niin pahasti pois, että kengästä irtosi pohja. Kaipa astui tosi pahasti linttaan ja vauhdissa asvaltti repäisi pohjan melkein kokonaan irti.

Säästöä, tuosta edullisen pyörän hankinnasta ei varmasti ole tullut vielä yhtään. Kuluja sen sijaan jo jonkin verran. Ainakin edestakainen junalippu Malmöseen ja uudet kengät (vanhoja ei kuulemma voi korjata). Kun hän kiroili kenkien huonoa onnea, en voinut olla huomauttamatta, että aika paljon oli onneakin matkassa, kun ei käynyt tuon hullummin. Olisi voinut helpostikkin hötäkässä vaikka niskansa taittaa.

Tässä lumien sulamista odotellessa haaveilen itsekin paremmasta pyörästä ja sujuvammasta pyöräilykulttuurista Helsingissä. Vaikka pyöräily vaatii täällä melkoista liikenteellistä pelisilmää, on se silti huomattavan mukavaa, jos on hyvä pyörä. Aktiiviset pyöräilijät ovat varmasti keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut. Pienessä tuulenvireessä mieli tyhjenee ongelmista.

Kuva: Copenhagen Cycle Chic, via A Cup of Jo

Asioita joista pidän: Arvokkaasti ikääntyvät vaatteet

Minulla on parantumaton himo vaatteisiin. Olen elänyt budjettisyistä todellisessa kieltäymyksessä viimeiset kuutisen kuukautta ja ostanut vain yhden uuden vaatteen (tai kengät) kuukaudessa. Se on vaatinut minulta melkoista itsekuria ja olenkin sortunut ainoastaan joululomalla, silloinkin tarjousten edessä, enkä silloinkaan pahasti.

Törmäsin Sartorialistin blogissa ajatukseen siitä, että uusia vaatteita ei pitäisi ostaa liian usein/ollenkaan, koska silloin vaatteet eivät ennätä koskaan ikääntyä arvokkaasti. Ajatus rouheasti ikääntyneestä nahkatakista on tietysti tuttu, mutta tämä vaatteiden ikääntymisen ajatus on toki kannattamisen arvoinen laajemminkin.

Ikääntyessään vaatteet sopeutuvat käyttäjänsä muotoihin ja elämäntapaan, mukautuvat. Muuttuvat istuvammiksi, käytettävämmiksi. Uutuden karheus ei aina, eikä useinkaan ole käyttäjän näkökulmasta hyvä asia. Usein käyttöominaisuudet jalostuvat vasta ajan myötä. Näin on omalla kohdallani ainakin kengissä. Vaatteet myös löytävät kokemukseni mukaan paikkansa ja asusteensa garderobissa varsin hitaasti. Ne vaativat käyttökertoja ollakseen hyvällä tavalla osa kokonaisuutta, jotain toimivaa asua. Ainakin minulla. Tyylini ei ole niin hioutunut, että jokainen uusi ostos solahtaisi aina sujuvasti porukkaan. Joskus tämä vaatii työstämistä ja aikaa, ikääntymisen mukanaan tuomaa varmuutta.

kuva: The Sartorialist

Asioita joista pidän: Kärpässienet

Kärpässieni on minusta mitä riemastuttavin visuaalinen motiivi. Pidän lähtökohtaisesti lähes kaikesta, missä on aihetta on hyödynnetty: leluista, astioista, sisustustarvikkeista, vaatteista. Marimekon punainen pallopaitakin on minusta viehättävä juuri ja pelkästään siksi, että se muistuttaa kärpässientä.

Minut hyvin tuntevat tietävät myös heikkoudestani kaikenlaisiin leikkikaluihin ja muihin lapsille tarkoitettuihin juttuihin. Kärpässienienten ihailu on yksi tämän aiheen ilmentymistä.



Minulla ei ole kotona mitään kärpässieniin liittyvää, mutta olen joulukuusta asti kovasti kaivannut itselleni kärpässienityynyä. Näin hiukan kahdessa yllä olevassa kuvassa esiintyviä pehmosieniä muistuttavan kärpässienen Kööpenhaminalaisen Magasin -tavaratalon ikkunassa joulukuun alussa. Toistaiseksi tyyny on saanut pysyä kaupassa, mutta ehkäpä kevään koittaessa...

Kuvat: L'e dAns L'a sekä sieltä sun täältä