Näytetään tekstit, joissa on tunniste jacques tati. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jacques tati. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Asioita joista pidän: Rättikattoinen Renault


Yläasteen ranskankirjamme kuvituksena oli hassunkurisia ranskalaista elämää kuvaavia piirroksia. Erityisesti työkirjassa toistui useita kertoja kuva tällaisesta Renaultista, konka katto oli kääritty rullalle taakse. Olin huono ranskassa ja kun en jaksanut seurata tunneilla, jäljentelin kuvaa vihkoon ja työkirjan sivuille lukemattomia kertoja. Sitä myötä rellun muodot syöpyivät tajuntaan.

Ehkä juuri tämän muiston vuoksi tunnen salaista rakkautta rättikattoisiin relluihin. Ja jos joku auto pitäisi ostaa, ostaisin tunnesyistä sellaisen. - Tiedän tiedän, eihän ranskalaisista autoista ole tosimiesten mielestä mihinkään. Jokin relluissa minua silti miellyttää. Ne ovat niin hupaisan näköisiä. Komiikka kuuluu niihin aivan yksiselitteisen olennaisesti.

Eihän tällaista autoa voi katsoa hymyilemättä. Varsinkin jos kuvittelee, että rättikattoiseen pikkurelluun on ahtautunut pitkäjalkainen viisihenkinen perhe sekä koira ja isoäiti. Eväskorit ja muut tykötarpeet on sidottu avonaiseen takaluukuun, josta vielä pistää ulos aurinkovarjo ja ja ajetaan hikisestä suurkaupungin helteestä rannalle.

Minun mielessäni tähän ajatukseen yhdistyy syystä tai toisesta myös Jacques Tatin maailma, erityisesti Riemuloma Rivieralla -elokuva (suomenkielinen käännös on väärä, mutta minusta mitä mainioin - riemuloma tosiaankin :D) Rellulla ajetaan tietysti vauhdikkaasti, kuin nopeutetussa filmissä, ihan liian kovaa. Tehdään nopeita ohjausliikkeitä, väistellään jalankulkijoita ja taustalla soi hassunkurinen veijarimusiikki.

Tässä pätkä Tatin Trafic -elokuvasta; rellukuski on aika puhutteleva. Heh!: