Parisian Love

Heipä hei rakkaat ystävät! Olen laiminlyönyt blogia sietämättömän pitkään. Harmittaa, että en ehdi päivittämään. Tässä kuitenkin yksi nopea, joka ilahdutti tänään työkiireisenä maanantaina. Otin kymmenen minuuttia omaa aikaa. :)

Suurta tyytyväisyyttä puhkuen!

Helsinki valittiin noin tunti sitten Maailman Designpääkaupungiksi 2012! JEEEE! Olen suuresti tyytyväinen. Paljolti siitä syystä, että olisi ollut kurjaa hävitä Eindhovenille, vaikka se hieno designkaupunki onkin ja siitäkin syystä, että vuonna 2012 ehkä saadaan paljon kaikenlaista kivaa uutta tvallisten kaupunkilaisten elämään.

Helsinki painotti hienosti haussaan näkökulmaa designiin osana jokapäiväistä arkea, elämää helpottamassa ja sulostuttamassa. Siis hyvää arjen muotoilua, muotoilua parhaimmillaan. Ei mitään jalustalle nostettua elitismiä. Hakemuksen tunnus oli: Open Helsinki – Embedding Design in Life

Hesarin uutinen

PS. Ylipäätään on kivaa, että Suomi profiloituu muunakin kuin masennuksen ja alkoholismin maana.

Tanskan "ylen" uutinen

Runo

Tuuli huljuaa
yli aution maiseman.
Sen tuntee kaikin aistein.
Syksyisen illan
harmaa alakulo
painaa raskaana
maata ja mieltä.

Äkkiä tuuli tönaisee
pilvimatton railon
ja tähti,
yksi ainoa tähti
iloa sätilevä ihme!
Ja koko maailma uudeksi.

- Maaria Leinonen -

Raikkaampi elämä

Tämä ilahdutti tänään keskiviikkona:

Hyvää päivää kaikille! :)

Ei malta!

Perjantaina oli palkkapäivä, joten kävin lauantaina ostoksilla. Ostin kuvassa olevan tuolin. Se on Jacobsenin Ant Chair, eli muurahainen. Sitä ei tietenkään ollut varastossa, joten joudun odottamaan ehkä vielä huomiseen. En malta millään! Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini. Olen eilisestä asti vilkuillut puhelinta hermostuneena. Jos ei huomenna kuulu, menen kysymään.

Vein myös kehystysliikkeeseen oheisen kuvan. Annan sen lahjaksi. Se on kiitos vuoden mittaisesta mentoroinnista. Työ oli valmis jo maanantaina. Liike on kotimatkan varrella.


Muurahainen on merkittävä hankinta. Olen valmistautunut siihen jo toukokuusta asti. Minulla on kaksi siskolta lainattua, mutta tämä tulokas onkin sitten ikiomani. Se jää, vaikka sisko joskus kaipaisikin omiaan takaisin. Tykkään Muurahaisesta! Se on joutunut melkeinpä ryöstöviljelyyn kahviloiden ja muiden sisustuksissa, koska mallisuoja on (käsittääkseni) poistunut 2000-luvulla, mikä on tuottanut halvempia kopioita markkinoille. Muurahainen ei kuitenkaan ole ihan yhtä suosittu kuin saman sarjan 7-tuoli. Eivätkä kopiot minua vähääkään haittaa, vaikka itse olinkin puritaanina valmis säästämään aitoon.

Kuva: Room

Peacemarch, Rauhanmarssi, Fredsmarsjen

Berliini -teema jatkuu. Tämä kortti lähti sinne tervehdykseksi ja kiitokseksi tytölle, joka otti tämän valokuvan. Se oli samalla tervehdys myös hänen islantilaiselle poikaystävälleen, jota en ole koskaan tavannut, mutta johon suhtaudun lämmöllä, koska hän näyttää kuvissa niin mukavalta. Toinen syy on tietenkin se, että hän on islantilainen, eikä islantilaisiin voi suhtautua muuten kuin lämmöllä. Sen verran erikoisia ja omanlaisiaan ovat. Tai ainakin kaikki, joihin olen tutustunut ovat olleet.

Kuten arvata saattaa, minua kiehtoo tässä pariskunnassa myös se, että kyse on "skandinaavisesta liitosta". ;) Suhtaudun suurella mielenkiinnolla tällaisiin yhteispohjoismaisiin suhteisiin. Olen ehkä kertonutkin, että toisella ystävälläni on norjalainen poikaystävä. Sekin on minusta hurjan hauskaa. (Ovat tosin seurustelleet ties kuinka monta vuotta ja norjalaisuus on ehtinyt jo arkipäiväistyä mielessäni.) Nyt kun itsekin olen skandinaavisessa liitossa on kiinnostavaa seurailla tämän verrokkiryhmän edesottamuksia.

Skandinaaviset yhteenliittymät ovat minusta hauskoja, koska niissä osapuolet ovat kulttuurisesti tavallaan hyvin samanlaisia, mutta kuitenkin vähän erilaisia, mikä luo pientä jännitettä. Olen itse aivan ihastunut kaikenlaisista stereotypioista keskustelemiseen. Ne ovat aivan hulvaton aihe. On myöskin todella hupaisaa edustaa jotakin eksoottisen suomalaisuuden ideaa skandinaavisten keskustelukumppaneiden käsityksissä. Suomalaiset saattavat olla esimerkiksi ruotsalaisten mielestä vähän erikoisia (kummallisia ja surullisia), aika samaan tapaan kuin islantilaiset minusta aina lähtökohtaisesti vähän erikoisia, kuin sadusta kotoisin. Yksi syy ruotsalaisten asenteeseen suomalaisia kohtaan on varmasti kielessä, joka on niin käsittämätön, että se tekee meistä jo lähtökohtaisesti outoja. Meitä on myös vaikeaa ottaa vakavasti kun puhumme ruotsia, sillä teemme sen samalla tavalla kuin muumit muumianimaatioissa puhuvat. Eli hassusti.

Kuvassa oleva kortti on legendaarinen. Minua jopa vähän kirpaisi luopua siitä, koska se on mielestäni grafiikaltaan aivan upea. Se on peräisin mummolan jäämistöstä. En voi käsittää, miten se on säilytynyt vuodesta -83 saakka. Viimeiset 16 vuotta, eli mummon kuolemasta lähtien, se on tosin kulkenut minun mukanani. Oletan, että se on alunperin kotoisin jostain suuresta postikorttierästä, jota Suomen Rauhanpuolustajat ovat myyneet rauhan asian tukemiseksi. Mummolassani oltiin aktiivisesti rauhan asialla. :)

Asioita joista pidän: Lasten pöydät (ja paperiset pöytäliinat)

Tämä on nyt ehkä vähän epäreilu juttu, mutta jaan sen silti. Lapsettoman aikuisen ihmisen näkökulmasta lasten pöydät ovat erinomaisen hieno asia! Juhlissa saadaan mölyävät pienokaiset eristettyä omaan osastoonsa ja aikuiset pystyvät keskittymään omaan hauskanpitoonsa ilman, että lasten viihdyttäminen käy työstä. Näppärää.

Asenteeni on omastakin mielestäni epäreilu, sillä muistan itse lapsena vihanneeni sitä, että lapset eristetään omaan pikku pöytäänsä. Tunsin suurta nöyryytyksen tunnetta erityisesti jos jouduin istumaan itseäni nuorempien seurassa. Arvelin sopivani käytökseni puolesta paremmin aikuisten seuraan.

Ehkä kaikilla olisi ollut kivaa, jos lasten pöydät olisi juhlissa mietitty yhtä huolella kuin tässä You Are My Fave -blogista peräisin olevassa kuvassa. Pöytäliinana on piirrustuspaperi ja kupeissa värikyniä. Sen sijaan, että pitäisi varoa sotkemasta, voikin aivan sydämensä kyllyydestä piirrellä, tiputella ruokaa ja kaataa vaikka mehut pöytäliinaan. Juhlien lopuksi paperin voi joko kääräistä pilteille mukaan muistoksi tai rypistää roskakoriin.

Ja miksei tällaista voisi aikuistenkin pöytään pistää!! Aika monasti on joku tavallinen tohelo viskellyt punaviinilasiaan valkoiselle liinalle (tosin ei minun kotonani). Ja totta puhuen lapsethan voivat olla ihan kivaa seuraa aikuisten pöydässä. Oikeastaan siis paperisen pöytäliinan pitäisi olla se asia josta pidän, eikä lasten pöydän, jonka perusperiaatetta en ehkä täysin pysty hyväksymään... hmmm. Kas, uusiks meni tämäkin ajatus.

Fuck It!

Tämä vinkki on peräisin yhden kaverin FB-päivityksestä. Tytöllä oli vaikeuksia keskittyä/motivoitua erään asian opettelusta ja kannustukseksi hän sai linkin tähän videoon. Itsellä on vähän liiankin usein työasioissa tällainen olo:



Toivoisin joskus, että minussa asuisi väsymätön ongelmanratkaisija. Tällä alalla siitä olisi tosi paljon hyötyä. Olen niin kovin usein niin kovin ärtynyt omasta työnkuvasta, johon tuntuu liittyvän ihan suunnattomasti kaikenlaisia paskamaisten sotkujen selvittämisiä. Hyvin harvoin tulee myöskään onnistumisen elämystä sotkujen selvittyä, koska jonossa on jo kymmenen uutta vastaavaa tai vielä pahempaa. Yritän aina ajoittain motivoida itseäni "rasti päälle" -tekniikan avulla, mutta se unohtuu aika helposti. Tämä video kuitenkin nauratti ja nauraminen tekee hyvää!

Tässä pieni lainaus thefuckitway.com -sivustolta:

John C. Parkin argues that saying Fuck It is a spiritual act:

That it is the perfect western expression of the eastern ideas of letting go, giving up and finding real freedom by realising that things don't matter so much (if at all).

Muinaismuisto eli muisto museosta

Tässä on nyt mennyt pari viikkoa varsin vähäisillä tai sitten pitkään blogin luonnoksissa muhineilla päivityksillä. Töissä oli niin haipakkaa, että energiaa ei ole oikein riittänyt. Nyt on jonossa odottamassa muun muassa aika monta postikorttiprojektin juttua, tässä ensimmäinen.

Tämän lähetin armaalleni, koska hän on suuri merimaisemien ystävä. Kyseessä on todellisen merimaisemien kuninkaan, eli venäläisen Ivan Aivazovskin teos Näkymä Odessassa. En ole koskaan käynyt Odessassa. Se voisi olla kiinnostavaa. Matkustaa vaikka junalla Venäjän halki Mustanmeren rannalle viettämään leppoisaa rantaelämää. Odessa on myös legendaarinen lomaparatiisi.

Tämän taulun olen sen sijaan (tietääkseni) nähnyt Turun taidemuseossa joskus 1.7.-28.8.1988 välisenä aikana. (päivämäärä lukee kortissa). En siis oikeasti käyntiä muista, mutta muistan, että näyttelyssä vierailtiin koko meidän perheen ja vielä tädinkin perheen voimin. Rakas serkkuni (josta on täällä jo puhuttukin) ja minut on ikuistettu valokuvaan Turun taidemuseon rappusilla, jotka ovatkin oikein kuvaukselliset rappuset. Museo on muutenkin hieno ja myös sen oma kokoelma on hieno, kannattaa mennä tutustumaan, jos ette ole vielä tutustuneet.

Muuri murtui!

Maanantaina murtui muuri. Siis Berliinin muuri. Symbolisesti. 20-vuotisen muurittomuuden kunniaksi. Olivat suunnitelleet hienon happeningin. Dominopalikoita muistuttavat taideteokset kulkivat siinä missä muuri oli kulkenut ja kumosivat toisensa yksi kerrallaan maahan. Uskomattoman hieno, yksinkertainen, mutta vaikuttava idea. Se symboloi minusta hyvin leikkisästi, mutta silti vähääkään tapahtuman merkitystä vähättelemättä, ehkä yhden ihmiskunnan historian absurdeimman rakennelman hävittämistä.

Eräs ystäväni oli todistamassa tapahtumaa ja tämä upea kuva, jota sain luvan käyttää, on hänen ottamansa. En osaa kuvitella millainen tunnelma paikan päällä on ollut. Eikä kukaan, paitsi silloin paikkalla ollut, varmasti osaa kuvitella, miten järisyttävä kokemus on ollut muurin murtuminen 20 vuotta sitten.

Alue, jolla muuri on kulkenut on hämmentävä, koko Berliini suuruudessaan on. Silti siinä oli minusta jotain suunnattoman kodikasta. Ehkä juuri siksi se onkin niin hämmentävä. Samaistun Berliiniin ja sen kahtiajaettuun identiteettiin. Ei ole absoluuttista oikeaa ja väärää. On vain ihmisyyttä; virheitä ja satunnaisia hyviä tekoja.

Olen käynyt DDR:n puolella lapsena. En muista siitä mitään, paitsi valokuvista ja vanhempieni kertomuksista. Olin kolme. Kävimme muun muassa Alexanderplatzilla, jossa minut on ikuistettu valkoisissa polvisukissa, käsi äidin kädessä. Kävimme myös keskellä Spreejokea sijainneella lasten saarella, jossa minä ja siskoni askartelimme itsellemme punavalkoiset hellehatut. Saarella oli pieni keltainen juna, jonka kyydissä sai ajella ympäriinsä sekä maauimala, jonka lastenaltaassa oli aaltokone.

Kaupunkietiketti

Tämä on jo vanha juttu, mutta silti minusta muistamisen arvoinen. Nelosen jatkuu-tunnuksiin on tänä syksynä löydetty aivan todellista sisältöä. Kaupunkietiketti -animaatiot muistuttavat hyvistä käytöstavoista ja toisten huomioon-ottamisesta. Se kun ei ole aivan itsestään selvää ollenkaan.

Itse joudun muistuttamaan itseäni, että en totaalisesti vetäisi hernettä nenään, jos joku itseäni hitaampi, tietämättömämpi, nuorempi tai vanhempi jättää noudattamatta kaupunkietikettiä, tai ei tee sitä minun mielestäni tarpeeksi nopeasti. Minulla on aika usein tapana aika lailla hermostua kanssaihmisilleni aika pienistä. Vaatii harjoittelua.

Ne joille tämä ei ole vielä tuttu juttu, voivat käydä katsomassa klipit täällä:
http://www.livingdeadpixels.com/Kaupunkietiketti/index.php

Lisäys 16.11.09:
Tässä vielä SwissMiss -blogista löytynyt ohje: "How to be a Good Client"!. Ohjeissa on paljon perää. Oli paljon helpompaa muistaa nämä ja olla asiakkaana ystävällinen, kun itse teki asiakaspalvelutyötä. Nykyisin erityisesti hitaus ja ns. hoksnokan puute saavat meikäläisen pinnan kiristymään. Ongelmasta voi ehkä vähän syyttä suomalaista heikkoa perehdytyskulttuuria ja työn organisoinnissa olevia puutteita. Annan itselleni kuitenkin kiitosta siitä, että työn tilaajana olen mielestäni yleensä aika hyvä yhteistyökumppani. Esimerkiksi pientä, muutaman hengen putiikkia ei mielestäni kannata kyykyttää kohtuuttomilla sopimusehdoilla. Tästä on töissä ollut pientä vääntöä. Uskon sellaiseen kulttuuriin, jossa hyvä asiakas synnyttää toimittajalle aidon halun tehdä homma hyvin. Tärkeintähän on saada hyvää tulosta ja se tavoite usein saavutetaan olemalla joustava puolin sekä toisin. Eikä siten, että ollaan lähtökohtaisesti "tiukkana" joka asiassa ja suhtaudutaan toimittajaan kuin viholliseen.

Asioita joista pidän: Kappaleet joiden kertosäkeessä lauletaan Lalaa la la laa laa

Tykkään kovasti sellaisissta kappaleista, joiden kertosäkeessä lauletaan lala lala laaa laa laa lala la. Se on minusta niin söpö juttu, että se tekee melkein mistä tahansa kappaleesta hyvän. Tai no, ei ehkä ihan mistä tahansa kappaleesta, mutta aika monista pidän enemmän, jos tällainen kertosäe löytyy.

Tässä malliksi Raymond&Marian Ingen vill veta var du köpt din tröja -kappale. Lala laa laa -osuutta joutuu kyllä odottamaan melkein loppuun, eikä kyseessä ole varsinainen kertosäe, mutta en nyt löytänyt parempaa esimerkkiä. Tämä on minusta kyllä muutenkin tosi hyvä kappale!

Postikortti nro. 20 eli hanska löysi kotiin

Tämän lähetin ystävälleni Tanskaan kera eksyneen hansikkaan jo pari viikkoa sitten, kuva vain on jäänyt lisäämättä. Hansikas jäi siis Köpenhaminassa baariin, johon minä ja ruotsalaiseni jäimme pidemmäksi aikaa kuin ystäväni, joka meni kotiin miehensä luokse. Poimin sen sitten lattialta, kun olimme lähdössä, kannoin sitä mukanani koko viikonlopun, enkä muistanut antaa. Ja siispä lähetin sen postitse Suomesta. Ja kun se sitten oli päässyt perille, kävi ilmi, että hansikkaan pari oli hukkunut jo vuosi sitten ja se oli toiminut eään toisen parittoman parina, koska tyttö hukkaa hanskoja yhtenään. Ah niin söpöä! Mutta mikä vaivannäkö parittoman hanskan vuoksi! :D

Illalla satoi ensilumi!

Helsinkiin satoi tänään ensilumi. Painelin niin väsyneenä ja kylmissäni Katajanokalta kotiin, että en jaksanut ihastella lumisadetta ulkona ollessa. Mutta nyt kun olen sisällä ja pyry tauonnut, on kiva katsella valkoista maisemaa ikkunasta. Lumi on varmaan kaikkien mielestä aina tosi tervetullut juttu. Se kun valaisee näkymän niin kauniisti.

Viime viikonloppu kului meiltä muuten suht hiljaisesti flunssassa sängyn pohjalla. Meikäläinen keitteli glögiä, teetä ja vihanneskeittoa. Uunissa valmistui kanaa ja onnistuin polttamaan kämmenselkäni vastuuksiin tosi ikävän näköisesti. Tänään työkaverit naureskelivat makeasti kokatessa syntynyttä palovammaani. Nöyryyttävää. Olisi pitänyt sanoa, että haavoituin taistelussa. :)

Nopeana tilannetietona voin kertoa, että suhde jatkuu. Päätöstä punniskeltiin aika huolella, joten nyt on suhteellisen varma olo. Tulevasta ei pitkällä tähtäimellä tiedä kukaan, mutta erosimme maanantai-aamuna ihan onnellisissa tunnelmissa. Tykkään siitä, miten olemme oppineet paremmin puhumaan toisillemme. On avoin ja rehellinen tunnelma. Ehkä tämä kysymys on nyt molempien osalta ainakin hetken aikaa rauhassa ruotimiselta. Palaan tähän vielä...

Little Miss Sunshine

Katsoimme viikonloppuna todellisen hyvän mielen elokuvan. Eihän se nyt mikään elämää suurempi ollut, mutta siitä tuli lämmin ja onnellinen olo. Lämpimästi suosittelen katsomaan Jonathan Daytonin ja Valerie Farrisin ohjauksen Little Miss Sunshine (2006). Leffa sai aikoinaan Oscarit parhaasta miessivuosasta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta, joka onkin aika loistava. Tragikoomista amerikkalaisen unelman saatiiria hieman Raymond Carverin henkeen (ei tosin yhtä synkeä). Elokuvassa hullunkurinen amerikkalainen perhe matkaa romulla volkkarillaan Californiaan lasten missikisoihin toteuttaakseen kuopuksen unelman.

Wikipediasta löytyi muuten sellainen tähdellinen tieto, että perheen auto on Volkswagen Transporter 2 Microbus. Syötävän suloinen!

Asioita joista pidän: Sukkikset

Sukkahousut ovat minusta ihan huippujuttu! Olen tottunut käyttämään niitä jo lapsena ja aina pitänyt niistä. Ne ovat mukavat päällä, istuvat täydellisesti ja ovat lämpimät. Jos olen kotona yksin, oleskelen mielelläni pelkissä sukkiksissa. Silloin jalassa ei ole mitään "ylimääräistä", ne ovat kuin toinen iho. Lisäksi niitä saa kaikissa mahdollisissa väreissä, vaikka yleensä mustia suosinkin. Meikäläisen sukkisten pitää olla paksut, vähintään 50 den. Ohuet on epämiellyttäviä, eikä täytä mukavuusnormia.

Kuva: Audrey Hepburn Complex