Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruotsalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruotsalainen. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. maaliskuuta 2012
Flight of the Fireflies
Ruotsalainen tulikärpäspeli on meditatiivisinta mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Valopisteitä keräillään utuisen musiikin säestämänä pitkin Tukholman lähiöitä, ratapihoja ja joutomaita. Visuaalisuus on hillittyä, mutta vangitsevaa. Aito ympäristö antaa unenomaiseen tunnelmaan särmää.
Ei tämä peli ehkä kaikkiin mielentiloihin sovi, mutta tyyneen rentoutumiseen, hiljaiseen iltaan, ennen nukkumaanmenoa. Omaperäistä, rohkeaa, hauskaa - tämä peli sai minusta ystävän.
Kiinnostuneille: Analyysiä pelistä Gomorron Sverige -ohjelmassa, kohdassa 4:40.
Tunnisteet:
Flight of the Fireflies,
meditaatio,
peli,
ruotsalainen
tiistai 14. helmikuuta 2012
Lämmintä ystävänpäivää!
Tämän kuvan muodossa lähti tänään ystävänpäivätervehdys Tanskanmaalle kera virtuaalihalauksen. Tuokoon se lämpöä helmikuiseen pyrypäivään myös kaikille muille ystäville ja rakkaille.
Ruotsalainen veti tänä vuonna pitemmän korren tervehdyksellään. Se ei ehkä ollut yhtä lämmin, mutta ainakin oikea-aikainen. Minuuttia yli puolenyön (Tanskan aikaa) tuli ihana ystävänpäivän tekstiviesti. Olin jo unten mailla ja heräsin puolipökerryksissä lukemaan viestiä, mutta sekavasta järjenjuoksusta huolimatta se tuotti onnen tunteen.
Siis: Hyvää ystävänpäivää ystävät!
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Yksin kotona
Hei vaan ja jouhevaa vuoden 2012 alkua.
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.
Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!
Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.
It feels good to be back.
Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann:

erossa olo,
keren ann,
ruotsalainen,
Ruotsi,
syksy,
tukholma
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Something in the water
Poikaystäväni on kipeänä jo kolmatta viikkoa. Ikiflunssa ei ota talttuakseen vaan vie äänen ja kunnon. Hän lähti uhmakkaasti hurjalle baarikierokselle viime viikonloppuna heti, kun tauti oli antanut vähäisiä heikkenemisen merkkejä, ja sai nöyrtyä, kun se hyökkäsi kahta kauheampana takaisin.
Myötätunnosta tympääntynyttä sairastajaa kohtaan, ikävästä ja ehkä omasta ikävystymisestäkin johtuen, olen melkein sortumaisillani ostamaan sikakalliit viime hetken lennot ensi viikonlopuksi. Roikun vielä epätoivoisesti kiinni viimeisissä säästäväisyyden riekaleissa. Paljon ei ole enää jäljellä.
Tämän Brooke Fraserin kappaleen lähetin tänään piristämään kurjuuden keskelle. Kuulemma toimi ihan kohtuullisesti. Pidän muistakin Brooken kappaleista, mutta tämä kolahtaa tosi kovaa, paitsi koska se on niin hauska rallatus, myös nimensä takia: "There is something in the water that makes me love you like i do".
Kertosäe tuo hymyn huulille.
Tunnisteet:
brooke fraser,
ikävä,
kaukosuhde,
lentäminen,
matkat,
poikaystävä,
rakas,
rakkaus,
ruotsalainen,
something in the water
torstai 3. maaliskuuta 2011
Las Palmas
On ihan uskomatonta miten nopeasti jotkut asiat leviävät. Erityisesti YouTube -pätkät. Minulla on esimerkki:
Olin viime viikonlopun Tanskassa ja poikaystäväni nauratti minua näyttämällä tämän trailerin ruotsalaisen Johannes Nyholmin lyhytelokuvasta Las Palmas. Nyholm teki elokuvan, jossa rouva seikkailee - ja sikailee - Las Palmasissa. Pääosaa näyttelee Nyhomin oma hädin tuskin kävelemään oppinut taapero.
Eilen sitten bongasin pätkän Joanna Goddardin A Cup of Jo -blogissa. Se oli levinnyt rapakon taakse. Viime viikolla sen oli kuulemma nähnyt muutama satatuhatta, nyt jo yli 5 miljoonaa. Käsittämätöntä.
Noh, traileri on minusta niin uskomattoman hullunkurinen, että se sietääkin saada huomiota. Olisi kiva nähdä myös koko elokuva jossain.
Meitä kiinnosti myös elokuvan musa. Se on Björn Olssonin kappale "Låt i H-moll".
Olsson on tehnyt toinen toistaan omituisempia kappaleita, lähinnä instrumentaalibiisejä. Niiden nimetkin ovat omituisia ja videot ovat omituisia ja levynkin nimi on omituinen: Lobster. Muita Olssonin levyjä ovat mm. Shrimp jaThe Crayfish and the Crab. Outoa, mutta mukavaa.
Meille tuli hyvä fiilis ja hymyilytti kovasti. Kuuntelimme koko levyn. Soolouraansa tunnetummaksi Olssonin on tehnyt ura The Soundtrack of Our Lives -bändissä. En ole koskaan aikaisemmin syttynyt sille, mutta ehkä nyt käännän kelkkani. Olsson vaikuttaa mukavalta.
Tässä biisiin Tjörn tehty video. Siitä tuli elävästi mieleen viime kesänä tehty lauttamatka Tanskasta Saksaan. Sellaisenkin asian opin, että Tjörn on saari Göteborgin edustalla.
Tunnisteet:
baby trashes the bar,
björn olsson,
johannes nyholm,
las palmas,
lobster,
låt i h-moll,
rakas,
ruotsalainen,
Ruotsi,
tjörn
perjantai 18. helmikuuta 2011
Voi hirvitys!
Meikäläisen huumorintaju venyi aika äärimmilleen, kun flunssainen ruotsalainen oli ilmoittanut ostaneensa kaksi tällaista takkifilttiä. Yhden itselleen ja toisen minulle.
Väri ei (THANK GOD!) ole tämä pantterikuosi, vaan harmaa, mutta ei se loppupeleissä paljon auta. Hirvitys, mikä hirvitys. Materiaali on ällöttävää, sähköistyvää, kaikki karvat ja pölyn itseensä keräävää, ja ensimmäisessä pesussa nukkaiseksi mytyksi muuttuvaa polyesterfleecea.
Täytyy myöntää että tässä on kyllä kysymyksessä todellinen sohvaperunan unelma. Ja poikaystäväni on kiistämättä sohvaperuna - minä en.
Tuotteen sisäiseen markkinointiin on meillä käytetty ihan samoja argumentteja kuin ulkoiseen. Tässä mainospuheet sparkop.se -sivulta. Käyttöesimerkit sopivat kyllä poikaystäväni elämäntapaan erinomaisesti:
Heltäckande fleece-pläd håller dig varm i TV-soffan!
Med ärmar för största möjligt rörelsefrihet!
Bevarar värmen även när du:
Är du frusen? Då kommer denna pläd att passa dig utmärkt. Den täcker hela kroppen, från axlar till fötter, och har ärmar för att ge dig största möjliga rörelsefrihet. Du kommer att kunna göra det mesta utan att krypa ur din sköna pläd; äta, fika, läsa, handarbeta, spela spel, prata i telefon och titta på TV. Pläden är av mjuk och varm polyesterfleece i läckert leopardmönster. Rejäl storlek, en storlek passar alla! Stl: 180x137 cm. Kan även användas som vanlig pläd. Tvätt 30°. Beställ fleecepläden idag och håll dig varm under kalla dagar och kvällar.
Jos joku kehtaa vielä väittää, että ruotsalaisilla on hyvä tyylitaju, niin tässä on elävä todiste siitä, että väite ei pidä paikkaansa!
Väri ei (THANK GOD!) ole tämä pantterikuosi, vaan harmaa, mutta ei se loppupeleissä paljon auta. Hirvitys, mikä hirvitys. Materiaali on ällöttävää, sähköistyvää, kaikki karvat ja pölyn itseensä keräävää, ja ensimmäisessä pesussa nukkaiseksi mytyksi muuttuvaa polyesterfleecea.
Täytyy myöntää että tässä on kyllä kysymyksessä todellinen sohvaperunan unelma. Ja poikaystäväni on kiistämättä sohvaperuna - minä en.
Tuotteen sisäiseen markkinointiin on meillä käytetty ihan samoja argumentteja kuin ulkoiseen. Tässä mainospuheet sparkop.se -sivulta. Käyttöesimerkit sopivat kyllä poikaystäväni elämäntapaan erinomaisesti:
Heltäckande fleece-pläd håller dig varm i TV-soffan!
Med ärmar för största möjligt rörelsefrihet!
Bevarar värmen även när du:
- Läser!
- Handarbetar!
- Tittar på TV!
- Spelar spel!
- Äter!
- Drickar kaffe!
- Använder datorn!
- Pratar i telefonen!
Jos joku kehtaa vielä väittää, että ruotsalaisilla on hyvä tyylitaju, niin tässä on elävä todiste siitä, että väite ei pidä paikkaansa!
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Salem Al Fakir
Salem Al Fakir on tänään Helsingissä Korjaamon kulmasalissa Svenska Talande Klubbenilla.
Kyseessähän yksi Ruotsin kuumimpia nimiä. =) Monen mielestä musa on ehkä vähän aivotonta, mutta minä tykkään, kun se on samalla niin vaivatonta ja ennen kaikkea hyvän tuulen musaa. Keikkojaan ovat kovasti kehuneet, kuulemma erittäin hyvä livenä. Se sanoo minulle paljon, kaikki eivät ole.
En ole itse vielä päättänyt mennäkkö tänään kuuntelemaan vai ei, jos joku on innostunut lähtemään mukaan, niin huutakoon HEP!
Lisää täältä:
http://www.salemalfakir.co
http://www.myspace.com/sal
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Asioita joista pidän: Parrakkaat miehet
En aikaisemmin tykännyt parrasta ollenkaan, mutta nyt nykyisen poikaystävän aikana olen jotenkin siihen tottunut ja jopa ihastunut. Tyylikäs parta saa pääni kääntymään. Eihän se kaikille sovi, eikä kaikille edes kasva, mutta toisille se taas istuu kuin hanska päähän. Sanoin tässä taannoin poitsulle, että en ehkä kestäisi, jos hän ajaisi parran kokonaan pois. Sitä tulisi ehdottomasti ikävä.
Nämä komeat partaherrat, Sam ja Sune, polkevat Kööpenhaminan katuja:
Kuvat: Copenhagen Street Style
Nämä komeat partaherrat, Sam ja Sune, polkevat Kööpenhaminan katuja:
Kuvat: Copenhagen Street Style
Tunnisteet:
asioita joista pidän,
copenhagen street style,
Kööpenhamina,
parta,
rakas,
ruotsalainen,
Tanska
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Valborgsmässoafton
Lensin Vapuksi Kööpenhaminaan. Odotin lämpöä, koska vappuviikolla oli ollut hienoja päiviä, mutta kylmähän siellä oli. Perjantaina sataa tihutti koko päivän ja koleaa oli muutenkin.
Vappuaatto sujui meiltä perinteisen perjantaisiivouksen ja päiväunien muodossa. Illalla menimme baariin. Kevään kunniaksi! Kotiin kulkeuduimme kierroksen päätteeksi vasta puoli viideltä. Ulkona oli aivan valoisaa, tietysti. Kesän tulo on selvä juttu, mutta valon määrän lisääntyminen tuntuu silti aina yhtä ihmeelliseltä. 
Tanskassa ei vietetä vappua, mutta 30.4 oli silti vapaapäivä, joku kummallinen kristillinen pyhä, johon joku kuningas oli yhdistänyt useamman, kun vapaapäiviä oli kalenterissa liikaa.
Ruotsissa sen sijaan on vappua juhlittu pakana-ajoista asti. Siellä poltetaan kokkoja.

Lauantaille oli jo etukäteen buukattu IKEA. Perjantain juopottelu ei siis ollut kovin järkevää. Saimme kuitenkin ostokset suoritettua varsin näpsäkästi. Koko kierros tavaratalossa kassa- ja kotiinkuljetusjonoineen kesti kaksi tuntia ja siihen mahtui mukaan myös lounas. Söimme perinteiset lihapulla ja ylistimme IKEAn nerokasta konseptia: lihapullat ja korvapuustit, lapsiystävällisyys, edullinen hinta, kotiinkuljetukset, peräkärryjen vuokraus, jne. jne. Ylipäätään IKEAan liittyy sellainen positiivinen ruotsalainen fiilis, rento meininki. Ruotsalaiseni tunsi selvästi suurta kansallisylpeyttä. :)
Koko lauantai kului kalusteita ostaen, kantaen ja kasaten. Illalla mentiin vielä baariin, mutta olimme loistavasta seurasta huolimatta aivan loppu. Sänkyyn kaatuessa uni tuli välittömästi.Sunnuntaina paistoi aurinko. Ilma oli kolea, mutta aurinkoinen.
Yllä olevassa kuvassa on alakerran Himalaya -ravintola, jossa olemme käyneet muutamasti syömässä. Ruoka on hyvää ja aika arkaaista. Toinen lähistöllä oleva intialainen on enemmän suosikkejamme, mutta sinne on pidempi matka. Laiskuuttamme emme aina viitsi sinne tallustella. Tykkään erityisesti Himalayan auringossa haalistuneista mainoskuvista.

Tässä on oopperan lippumyymälä, jossa en ole edelleenkään vielä kertaakaan käynyt. Ulkoapäin se näyttää kovasti sievältä.
Ja tässä oopperan sivurakennus, joka on hovikaarineen ja reliefeineen kovasti kaunis. Se yhdistää niin harmonisesti kaksi itsensä kanssa hyvin erilaista rakennusta toisiinsa ja kokonaisuus on jotenkin ihan itsestäänselvän toimiva. Kaaren ali on ihanaa kepsutella, matkalaukun pyörät rätisevät kivetyksellä ja ääni kertautuu seinistä todellisena pauhuna.
Sunnuntai-aamuna oli taas varma ystäväaamiaisen paikka. Kokeilimme ensimmäistä kertaa Sultia ja kokemuksen perusteella menemme varmasti uudelleen. Paikka on reippaan kivenheiton päässä Kungens Nytorvista ja tarjoilu oli parhaimpiä ikinä, ylenpalttisen runsas. Kaikki maistamani oli vielä erinomaisen hyvää ja kauniisti esillä vielä iltapäivän puolellakin. 
Paljon oli esimerkiksi hedelmiä ja juustoja, erilaisia kastikkeita ja levitteitä, lättyjä ja laivonnaisia. Vesi herahtaa kielelle pelkästä muistelemisesta. Tässä on kuvassa ensimmäinen kattaus, emme olleet vielä päässeet vauhtiin. Ai niin, erinomaisia salaatteja oli myös paljon.

Ja tältä näyttää pöytä kahden tunnin syöminkien jälkeen. Ystäväni oli niin energisenä, että hitaampaa heikotti. Hänellä on paljon kaikenlaista meneillään elämässään. Hyviä juttuja. Kuvassakin hän selaa touhukkaana kalenteria. Huh huh! :)
Kuvassa muuten poikaystäväni antama pääsiäislahja: Klover Vaseline. Tuli tarpeeseen.
Kuvassa muuten poikaystäväni antama pääsiäislahja: Klover Vaseline. Tuli tarpeeseen.
Tässä on Nyhavnin kastanjamies. Näitä kaikenlaisia kastanja ja pähkinä ja manteli (ja tietysti myös makkara) -kojuja on Köpenhaminassa paljon. En koskaan osta niistä mitään, mutta mukavalta näyttävät.
Tässä vielä kotikatu sunnuntai-illan auringonlaskussa. Tehoviikonlopun työskentely jatkui vielä sunnuntai-iltaan ja sen jälkeen tuntuikin huippu hyvältä.Kämppä näytti ihan toiselta kuin saapuessani.

Sressaan aina kamalasti aamulentoja. Olen aivan varma että myöhästyn koneesta. Taaskaan en myöhästynyt kumpaankaan suuntaan, vaikka maanantai-aamuna meni aika tiukille. Menin nimittäin haaveissani väärään metroon ja huomasin vasta paria pysäkkiä ennen lentokenttää, että eihän tämä lentokentälle asti menekkään. Juna pysähtyi onneksi metroaseman alapuolella, mutta junapahus olikin 15 minuuttia myöhässä. Koska minulla ei yleensä ole aikataulussani tuota ylimääräisen 15-20 min pelivaraa, olin jo aivan varma, että myöhästyn lennolta, mutta ehdinpä sittenkin.
Kaiken lisäksi huomasin turvatarkastuksen ohitettuani, että lento oli 40 min myöhässä. Ei olisi ollut kiirettä ollenkaan.
Kaiken lisäksi huomasin turvatarkastuksen ohitettuani, että lento oli 40 min myöhässä. Ei olisi ollut kiirettä ollenkaan.
Tunnisteet:
koti,
Kööpenhamina,
matkat,
ruoka,
ruotsalainen,
Tanska,
vappu,
ystävät
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Tukholma - Vadstena - Linköping - Tukholma
Vielä kuvia pääsiäisestä. Ajoimme kiirastorstaina Tukholmasta pääsiäisretkelle Norköpingingin ja Vadstenan kautta Linköpingiin. Ja sitten taas seuraavana päivänä takaisin Tukholmaan. Olen viimeksi retkeillyt Ruotsissa melkein kehdeksan vuotta sitten. Silloin liftasin Tukholmasta Göteborgiin. Ajoimme osin samaa reittiä. Ohitimme muun muassa sellaisen huoltoaseman, jonka nurmikolla otimme aurinkoa. Nyt matka sujui paljon joutuisammin.
Kevät on ihana! Sää oli kirpeä ja kuulas. Aurinko paistoi, tuuli oli kylmä.

En muista koskaan käyneeni Vadstenassa. Se on pikkuriikkinen. Jos tiedätte minkälainen Naantali on niin olette lähellä. Kiersimme keskustan, kirkon, linnan ja poikaystäväni entisen kodin erään pikkuisen talon yläkerrassa.
Kävelykadulla oli auki eräs vanhan tavaran liike, jonka edessä olevaan suojelusenkelitauluun ihastuin. Se on vanha painokuva. On vaikea arvioida minkä ikäinen se on, ehkä 30-40-luvulta. Hinta oli 100 kruunua. Liikettä pitänyt vanha nainen oli poikaystävälleni tuttu kasvo. Vaihtoivat muutaman sanan.
Tässä on Vandstenan tuomiokirkko sisäpuolelta. Se oli karuudessaan todella vaikuttava ja hienostunut sekä sisä- että ulkopuolelta hyvin riisuttu ja kirjaimellisesti harmaa. Jonkinlainen pyhyyden ja nöyryyden tunnelma oli ilmeinen.
Tässä Norrköpingin pikkuisen torin pääsiäiskoristeet. Ruotsissa jostain syystä harrastetaan hartaasti pääsiäishöyheniä. Myös isomman Linköpingin keskustassa oli istutettuja puita koristeltu näillä. Joku kaupungin puistotyöntekijä oli nähnyt aivan uskomattoman vaivan. :)
Vadstenan linna Vätternin rannalla. Kaunis rakennus, puhutteleva maisema. Edessä aukeava järvi oli vielä jään peitossa.
Tässä me kävelemme vallihaudan reunaa takaisin kaupunkia kohti. Maasta oli lumi sulanut melkein kokonaan, mutta vesi vielä jäässä. Aurinko lämmitti selkää. 
Linköpingissä vietin muutaman tunnin yksin tutustuen kaupunkiin. Monet kaupat olivat pitkäperjantainakin auki. Ne olivat maalanneet ikkunoihinsa kevättervehdyksiä, kuten: Glad Påsk! tai Det är vår! Iloista ja sympaattista.

Kävin DesignTorgetissa. Siellä oli kaikenlaista hassua, mitä ensinäkemältä on valmis ostamaan puhtaasta huvittuneisuudesta; kuten kuninkaallinen kihlapari -tatuointi, tissimuistipeli, hassut tiskirätit tai pissa- ja kakkapehmolelut. Hetken harkittuani en sitten kuitenkaan ostanut yhtikäs mitään. En kokenut tarpeelliseksi. Ehkä siksi, että ehdin kuluttaa naapurissa sievoisen summan BikBokin trikooriepuihin.

Tässä on Linköpingin St. Lars kyrka. Kaunis kirkko sisältä ja ulkoa. Vanhaan rakennukseen oli hassusti lisätti uutta, kuten moderni kalkkikivestä tehty alttaritaulu. Eteisessä oli vitriinissä Kustaa Vaasalle kuulunut raamattu. Mitenköhän se oli tähän kirkkoon kulkeutunut.
Kuva on otettu hetkeä ennen konsertin alkua, kun harjoitus parvella oli vielä käynnissä, eikä yleisöä oltu laskettu sisään. Valitettavasti en nauhoittanut musiikkia. Konsertti oli menestys.
Lauantaina menimme Tukholmassa elokuviin. Tässä Tukholman metro, josta pidän. Se on niin karu, vähän rähjäinen.
3 min seuraavaan junaan.
Olin odottanut jo pitkään, että nään Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -toteutuksen. Vaikka olin kuullut varoituksia, olin kuitenkin pettynyt. Ei se oikein toiminut. Visuaalisesti toki hieno. Tässä kuvassa on kylläkin alkumainos eikä Liisa.
Ja tässä olemme me. Ensimmäistä kertaa kuvassa tässä blogissa. Heh! ;)
Tunnisteet:
kevät,
linköping,
matkat,
me,
pääsiäinen,
ruotsalainen,
tukholma,
vadstena,
vican och daniel
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Djurgården IF vs. FC Brommapojkarna
Kuten etukäteen mainostin, pääsiäinen alkoi Tukholman vanhalla stadionilla, missä Djurgården kohtasi FC Brommapojkarnat. Otin muutaman kuvan, joten tässä tunnelmia.
Stadionilla oli aika mahtavaa, käynti oli ensimmäiseni. Rakennus on aivan uskomattoman hieno! Se on rakennettu 1912 Tukholman olympialaisiin, se on suojeltu, eikä turhia nykyaikaistuksia saa tehdä. Siksi edelleen puiset penkit ja katoksen puiset kannatinpylväät. Illan pimetessä ja sumun tihentyessä rakennus näytti ulkoapäin aivan kauhuelokuvan lavasteelta. Upea!
Vaikka peli kulki molemmilla joukkueilla aika vaivalloisesti ja päättyikin ikävystyttävästi 0-0, oli tunnelma katsomossa tosi tiheä. Kevään ensimmäinen peli. Vielä vähän liian kylmää pelata ulkona, mutta sää asettaa sekä pelaajien, että fanien sisun ja tahdonvoiman aika sopivaan testiin. Djurgårdenin kannattajat olivat äänekkäitä ja asianmukaisesti pukeutuneita oman joukkueen väreihin. Pelin aluksi laulettiin kannatuslaulu.
(Otteita sen sanoista mainoksessa.)

Täytyy sanoa, että en ole missään nähnyt niin tyylikkäitä faneja! Nuoret miehet pelissä olivat suoraan samasta muotista; rentoja, mutta tyylikkäitä tennareita ja hiustupsua myöten. Melkein kaikilla oli toisaalta myös Djurgårdenia päällä; siniraidallista, punakeltaisin höystein.
Poikaystäväni ei onnistunut löytämään fanihuivejaan (omistaa kuulemma niitä kaksi), mutta pisti Djurgården -paidan. Siellä se sitten lämmitti päällysvaatteiden alla. Niinpä.
Puoliajalla kaikki jonottivat stadionin ulkopuolella olutta ja hodareita. Ruotsissa makkara syödään aina sämpylän kanssa. Olen nyt oppinut sen. Kiinnostavaa oli myös se, että myytiin vain ykkösolutta. Alkoholia ei saa stadionilla tarjoilla.Ilma oli kyllä jäähtynyt sakea sumun myötä niin paljon, että minun teki mieli pelkästään kuumaa juotavaa. Otimme kahvia.

Olinkin pelin jälkeen ehkä enemmän jäässä kuin koskaan. Paksumpi takki olisi tuskin siinä mitään auttanut. Sumu tunki vaatteiden alle ja kenkiin ja joka paikkaan. Kesti monta tuntia lämmetä, vaikka kävelimmekin pitkän matkaa takaisin päin saadaksemme veren kiertämään. Tykkään kovasti Tukholmasta. Siellä on tunnelmallista ja mielenkiintoista.
Tunnisteet:
djurgården,
jalkapallo,
matkat,
poikaystävä,
ruotsalainen,
ruotsalaisuus,
tukholma
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Visa Djurgårdshjärtat!
Lähden tänään pääsiäisen viettoon Tukholmaan. Tiedossa on varsin aikataulutettu aktiiviloma. Tänään klo 19.00 Ruotsin aikaa tulen istumaan Tukholman stadionilla katsomassa jalkapalloa. Poikaystäväni fanaattisesti kannattama Djurgården IF pelaa siellä FC Brommapojkarna -joukkuetta vastaan.
Olen vuosien ja poikaystävien myötä tottunut katsomaan jalkapalloa ja jopa pidän siitä. Ajatus ulkona istumisesta maaliskuussa ei kyllä silti lämmitä. Olen eniten huolissani juuri pukeutumisesta, koska aion jättää talvitakin kotiin. Saattaa olla että saan kuolemantaudin katsomossa värjötellessäni. Yritän kuitenkin ainakin toistaiseksi olla reipas.
Djurgårdenissa pelaa ymmärrykseni mukaan 4 suomalaista, yksi heistä on Ahvenanmaalta. Nimiään en tiedä. Tässä Djurgårdenin tämän vuoden kampanjavideo, joka perustuu näille "suomalaisvahvistuksille". Minua se ei naurattanut ihan yhtä paljon kuin poikaystävääni. Lieneekö johtunut siitä, että ymmärrän mitä suomalaiset sanovat. Tai siitä, että en ole vielä löytänyt DIF -sykettä sydämeeni.:)
Hyvää pääsiäistä kaikki!

perjantai 5. maaliskuuta 2010
A Large Eiffel Tower

Joskus jotkut aivan typerät asiat voivat olla niin omia, että niitä ei voi ohittaa. Minulle sellainen tuli vastaan tämän kuvan kaulakorussa. Tilausvahvistuksen perusteella se on nimeltään A Large Eiffel Tower Neclace. :) Törmäsin siihen alunperin Stellan blogissa, mutta nyt taas uudemman kerran.
Miniatyyrieiffelit ovat heikko kohtani. Pohdin kovasti sellaisen hankkimista Pariisissa asuessani. Ihan siis sellaisen tavanomaisen, pikkuisen, jonka voi asettaa hyllylle katselemaan. En sitten ostanut silloin ja sen koommin en ole käynyt, joten hankkimatta on jäänyt. Tämä kaulakoru on kohtalo.
Ruotsalaisellani on miniatyyrieiffel -avaimenperä, jota hän ei käytä, ja jota minä himoitsen. Se lojuu milloin milläkin hyllyllä tai ikkunalaudalla. Toistuvista suostutteluistani huolimatta hän ei ole suostunut antamaan sitä minulle käyttöön. On kuulemma lahja ystävältä, ei sovi antaa pois. Nyreys. Epäilemättä on lahja joltain toiselta tytöltä. ;)
Kuva: fashionology.nl
torstai 25. helmikuuta 2010
Käynti
Tässä muutama ikuistus ruotsalaisen
viime viikonlopun käynnistä.
Ei kummoisiakaan räpsyjä, mutta jotenkin en osaa
olla laittamatta näitä tänne
ja näette ainakin tunnelmia. :)
viime viikonlopun käynnistä.
Ei kummoisiakaan räpsyjä, mutta jotenkin en osaa
olla laittamatta näitä tänne
ja näette ainakin tunnelmia. :)
Niinkuin aikaisemmin tällä viikolla kerroinkin, meni puolet viikonlopusta kriisin kourissa,sitten taas riidan jälkeen jo paremmin.
Viikonlopussa oli kasassa puitteiltaan kaikki erinomaiset ainekset.Valitettavasti en saanut pidettyä omalta puoleltani hommaa kasassa, vaan meni kiukutteluksi.
Perjantaina koti-ilta, valkoviinipullo, kotikokkaus ja leffa(nukahdin taas kesken, joten ei siitä sen enempää).
Lauantaina kävelyretki Kaivopuiston rantaan auringonpaisteessa ja pakkupakkasessa.
Illalla liput Don Giovanniin, joka oli erinomainen. Oopperan jälkeen värjöttelyä ja halailua vuosisadan lumimyrskyssä ratikkapysäkin katoksen suojissa. 
Sitten kavereiden kanssa baariin vähän toisenlaisiin ympyröihin,
Kampin Dark Siden kautta Coronan Dubrovnik-bileisiin.
Ilta päättyi itkuun ja hammasten kiristykseen, mutta sunnuntai menikin sitten luovissa tunnelmissa krapulassa. Olimme niin väsyneitä, että sovinto oli helppo tehdä.
Ei rakkautta ole niin helppoa riidellessäkään unohtaa, ei tee mieli olla ilkeä toiselle,
jos niin kovasti paljon tästä pitää.
Ja eihän mitään varsinaista riitaa ollut alun alkaenkaan, vain pahaa mieltä siitä, että kaikki on niin vaikeaa. Aiheestahan on tavallaan aika turha riidellä, kun olemme siitä samaa mieltä.
Maanantaina aamukahvia ryystettiin katsellen Suomi-Ruotsi -peliä terminaalin kahvilassa. Se oli niin kurjaa katsottavaa, ettei ruotsalainenkaan voinut pyytettömästi iloita. ;)
Klo 8.35 käynti oli ohi. Toinen lähti turvatarkastukseen ja toinen lähti bussilla töihin.
Pitää joskus muistaa ottaa kuva lentokentän kohtaamisista ja eroista. Niitä on tullut jo jokunen tehtyä, mutta yhtään kuvaa en ole vielä ottanut.

riitely,
ruotsalainen,
viikonloppu
perjantai 12. helmikuuta 2010
Ystävänpäivä
Viikonloppu alkoi, mutta olen tietenkin vielä töissä. Lähden esitelmöimään ja emännöimään erääseen "seminaariin". Esitys on vasta sunnuntaina, mutta lähtö jo huomenna. En ole vielä edes aloittanut esityksen tekoa. Tyypillistä.Hetkellisesti on mielessä käväissyt paniikki ja houkutus sairastua vaikkapa oksennustautiin sopivasti juuri ennen lähtöä. Tosin olisi hirveää jättää ihmisiä pulaan. Enkä ole koskaan pois töistä. Kukaan ei uskoisi.
Olen tehnyt koko päivän kaikenlaisia muita töitä, jotka pitää saada ensi viikon alkuun mennessä valmiiksi. Osa on valmiina, mutta esim. eräs markkinointisuunnitelma vasta vaatimattomalla idulla. Läkähdyttävää.

Pitää tulla huomenna heti aamusta takaisin toimistolle puristamaan keskeneräisiä valmiiksi. Joskus toivoisin, että voisin tehdä työkseni jotain sellaista, mikä ei vaatisi ollenkaan omaa ajattelua, vaikkapa elintarvikkaiden pakkaamista tai lahjojen paketointia. Urakka olisi jotenkin helpommin hahmotettavissa.
Noh, sunnuntaina on ystävänpäivä ja sen kunniaksi lähetin ruotsalaiselle ystävänpäiväkortin. Hän saa sen tietenkin vasta pari päivää ystävänpäivän jälkeen, mutta ei se mitään. Minä olen sellainen, en koskaan muista mitään ajoissa.
Oikeastaan kyseessä ei ole vain yksi kortti vaan sarja viestejä. Teema on 12 things I love about you. Tämä ei tietenkään ole oma ideani, vaan kuten kunnon copycat ikään, löysin sen blogista. Tässä on muutama näyte, niin saatte käsityksen mistä on kysymys.Koska en ole lähettänyt yhtää ystävänpäiväkorttia ystävilleni, esitän mitä lämpimimmän ja kiitollisimman ystävänpäivätervehdyksen kaikille. Minä niin kovasti paljon pidän teistä kaikki ystävät!
Hyvää viikonloppua ja hyvää ystävänpäivää!
Tunnisteet:
rakkaus,
ruotsalainen,
työ,
viikonloppu,
ystävät
maanantai 25. tammikuuta 2010
Syntymäpäivä / Födelsedag
Poikaystäväni täyttää tänään vuosia. Se on hassua. Muistan miten sain häneltä vuosi sitten FB-viestin: "Olen baarissa juhlimassa syntymäpäivääni. Olisi hauskempaa jos olisit täällä myös."
Ensi tapaamisestamme oli silloin kulunut viikko. Tutustuimme 17. tammikuuta, kun olin taas pitkästä aikaa käymässä Tanskassa. Olimme samassa baarissa, samassa porukassa, oli melkoisen mieleenpainuvan hauska ja huvittava ilta ja yö. Seuraavana aamuna en voinut lopettaa nauramista, tapahtumakäänteet olivat olleet niin merkilliset. Legenda elää edelleen. :)
Oli aika fantastista viettää tänään syntymäpäivän aamua yhdessä, tai aamuyötä pikemminkin, lentokone vei minut kotiin jo ennen sarastusta.
Aika paljon on nimittäin virrannut vettä Vantaanjoessa kuluneen vuoden aikana. Hyvää vettä enimmäkseen, jos kohta virtaan mahtuu muutama myrkyisä pyörrekin. Totesin viime yönä, että vaikka aikaa kuluu, ei välimatkaan totu. Lähtemiseen ei totu. Yksin olemiseen ei totu. Mutta erossa olon oppii kyllä tavalla tai toisella sietämään, vaikka ei ehkä sentään hyväksymään. Ja kulkurielämään tottuu. Siihen, että on aina tavallaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Nykyhetkessä ja viime tapaamisen muistoissa tai seuraavan lähdön odotuksessa ja jossain niiden välimaaston turtumuksessa.
Voi ajatella, että on oikeastaan aika ihmeellistä, että olemme kaikista hankaluuksista huolimatta tässä pisteessä, ja ehkä pidemmällä kuin koskaan. Minusta se kertoo meistä jotain hyvää. Olemme siis aika hyviä yhdessä. Rakastavia kumpainenkin.
Tässä ruotsalainen Hoffmaestro, johon poikaystäväni tutustutti minut aika suhteen alkumetreillä. Meistä molemmista se on hauska bändi! Tämä Seize the day -kappale kertokoon nyt vähän niinkuin siitä, mistä meidän suhteessa on kysymys. ;)

carpe diem,
hoffmaestro,
parisuhde,
rakas,
rakkaus,
ruotsalainen,
syntymäpäivä
perjantai 13. marraskuuta 2009
Muinaismuisto eli muisto museosta
Tässä on nyt mennyt pari viikkoa varsin vähäisillä tai sitten pitkään blogin luonnoksissa muhineilla päivityksillä. Töissä oli niin haipakkaa, että energiaa ei ole oikein riittänyt. Nyt on jonossa odottamassa muun muassa aika monta postikorttiprojektin juttua, tässä ensimmäinen.Tämän lähetin armaalleni, koska hän on suuri merimaisemien ystävä. Kyseessä on todellisen merimaisemien kuninkaan, eli venäläisen Ivan Aivazovskin teos Näkymä Odessassa. En ole koskaan käynyt Odessassa. Se voisi olla kiinnostavaa. Matkustaa vaikka junalla Venäjän halki Mustanmeren rannalle viettämään leppoisaa rantaelämää. Odessa on myös legendaarinen lomaparatiisi.
Tämän taulun olen sen sijaan (tietääkseni) nähnyt Turun taidemuseossa joskus 1.7.-28.8.1988 välisenä aikana. (päivämäärä lukee kortissa). En siis oikeasti käyntiä muista, mutta muistan, että näyttelyssä vierailtiin koko meidän perheen ja vielä tädinkin perheen voimin. Rakas serkkuni (josta on täällä jo puhuttukin) ja minut on ikuistettu valokuvaan Turun taidemuseon rappusilla, jotka ovatkin oikein kuvaukselliset rappuset. Museo on muutenkin hieno ja myös sen oma kokoelma on hieno, kannattaa mennä tutustumaan, jos ette ole vielä tutustuneet.
Tunnisteet:
odessa,
perhe,
postikorttiprojekti,
rakas,
rantaelämä,
ruotsalainen,
sukulaiset
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Postikortti nro. 20 eli hanska löysi kotiin
Tämän lähetin ystävälleni Tanskaan kera eksyneen hansikkaan jo pari viikkoa sitten, kuva vain on jäänyt lisäämättä. Hansikas jäi siis Köpenhaminassa baariin, johon minä ja ruotsalaiseni jäimme pidemmäksi aikaa kuin ystäväni, joka meni kotiin miehensä luokse. Poimin sen sitten lattialta, kun olimme lähdössä, kannoin sitä mukanani koko viikonlopun, enkä muistanut antaa. Ja siispä lähetin sen postitse Suomesta. Ja kun se sitten oli päässyt perille, kävi ilmi, että hansikkaan pari oli hukkunut jo vuosi sitten ja se oli toiminut eään toisen parittoman parina, koska tyttö hukkaa hanskoja yhtenään. Ah niin söpöä! Mutta mikä vaivannäkö parittoman hanskan vuoksi! :D
Tunnisteet:
postikorttiprojekti,
ruotsalainen,
Tanska,
ystävät
tiistai 8. syyskuuta 2009
Tunnelmia
Tulin voimautuneena takaisin, vaikka yöunet jäivätkin su-ma välisenä yönä neljään tuntiin ja maanantai oli töissä pitkä ja rankka (kuten koko viikko). Toisaalta nukuin viikonloppuna todella hyvin, tyynesti ja pitkään. On se kumma kun uni asuu kokonaan korvien välissä.
Viikonloppuna oli kyllä osin hurjaa, vaikeaakin, mutta loppupeleissä kuitenkin hienoa. Intiaanikesästä ei tietenkään ollut tietoakaan, vaan helle oli hävinnyt tuuleen. Sen sijaan oli sateista ja paljon kylmempää kuin Helsingissä.
Tässä muutama tunnelmapala, jotka haluan jakaa:

Teatterissa oli myös huipputyylikäs ja -hauska kyltitys.

Illalla menimme vanhaan oopperaan katsomaan hassua poikkitaiteellista teosta Tomorrow in a Year, jonka musiikin oli tehnyt The Knife. Siinä oli klassista- ja poplaulua, tanssia, hieno lavastus ja Darvinin Lajien syntyä lainaava teksti. Tosi "outo" kokonaisuus siis. Oli silti aika hauskaa. Jostain osista pidin kovin, toiset olivat kummia tai pysähtyneitä. Yleisössä istui pelkästään nuoria (enimmäkseen ruotsalaisia) hipstereitä. Huipputyylikästä ja vähän huvittavaa siis, en tiedä pitivätkö hekään näkemästän. Ei ollut tyypillistä The Kifea se, ei.
Sunnuntaina valuimme brunssille kulmakuppilaan vasta iltapäivällä. Aurinko paistoi ajoittain, sitten taas satoi ryöpsynä vettä. Todella hassu sää. Kuppila oli huippuviihtyisä. Kirpeästä syystuulesta lannistumatta ulko-ovi oli auki kadulle. Oli hieno myöhäiskesän tunnelma. Jutustelimme siitä, miten hauskaa olisi pitää omaa kahvilaa.

Lauantai-aamu oli yhtä harmaa, kuin pitkät pätkät koko viikonloppua. Taustalla liputus. Arvuuttelin että illan Tanska-Portugali -peli sai isänmaalliset ja jalkapallohullut tanskalaiset vetämään punavalkeat salkoon.
Kävimme lauantaina hassun taidenäyttelyn avajaisissa ja sen jälkeen lounaalla teatterin henkilöstöravintolassa. Oli ehkä mukavin työmaaruokala, jossa olen koskaan käynyt ja hienoin mahdollinen näköala. Ruokakin oli ok. Se katosi nälkäisiin suihin, ennen kuin muistin ottaa kuvan.
Kävimme lauantaina hassun taidenäyttelyn avajaisissa ja sen jälkeen lounaalla teatterin henkilöstöravintolassa. Oli ehkä mukavin työmaaruokala, jossa olen koskaan käynyt ja hienoin mahdollinen näköala. Ruokakin oli ok. Se katosi nälkäisiin suihin, ennen kuin muistin ottaa kuvan.
Teatterissa oli myös huipputyylikäs ja -hauska kyltitys.

Illalla menimme vanhaan oopperaan katsomaan hassua poikkitaiteellista teosta Tomorrow in a Year, jonka musiikin oli tehnyt The Knife. Siinä oli klassista- ja poplaulua, tanssia, hieno lavastus ja Darvinin Lajien syntyä lainaava teksti. Tosi "outo" kokonaisuus siis. Oli silti aika hauskaa. Jostain osista pidin kovin, toiset olivat kummia tai pysähtyneitä. Yleisössä istui pelkästään nuoria (enimmäkseen ruotsalaisia) hipstereitä. Huipputyylikästä ja vähän huvittavaa siis, en tiedä pitivätkö hekään näkemästän. Ei ollut tyypillistä The Kifea se, ei.
Sunnuntaina valuimme brunssille kulmakuppilaan vasta iltapäivällä. Aurinko paistoi ajoittain, sitten taas satoi ryöpsynä vettä. Todella hassu sää. Kuppila oli huippuviihtyisä. Kirpeästä syystuulesta lannistumatta ulko-ovi oli auki kadulle. Oli hieno myöhäiskesän tunnelma. Jutustelimme siitä, miten hauskaa olisi pitää omaa kahvilaa.
Aamiaisen jälkeen otimme Nyhavnista keltaisen lautan (oikealla) uudelle oopperatalolle toiselle puolelle "jokea". Vasemmalla näkyy muuten teatteritalo ulkoapäin. Sen yläosassa olevassa lasikuutiossa sijaitsi se maailman viihtyisin "työmaaruokala".
Tässä uuden oopperatalon työmaaruokala, joka ylitti edellisen paikan aseistariisuvalla majesteettisuudellaan. Siihen kuului parveke, joka jatkui koko rakennuksen ympäri. Todella fantastisen, henkeäsalpaavan UPEA paikka. Koko rakennus on aivan uskomattoman hieno. Ja aurinkokin alkoi paistaa!

Tässä syy oopperalle tuloon. Ystäväni päästi meidät ylimmälle parvekkeelle, erilaisten valojärjestelmien ja johtojen joukkoon seuraamaan Jevgeni Onegin -esitystä. Kokemus oli aika huikea. Olimme todella, siis ihan TODELLA korkealla, ja siellä oli todella pimeää. Kaiteeseen ei saanut koskea, koska se saattoi laukaista palohälyyttimen. Jouduimme siis tunnustelemaan tiemme perille. Aika jännittävää (luvatonta), jopa pelottavaa, kunnes ajatukseen tottui. Ihan kuin kirjasta tai elokuvasta. Ikimuistoinen kokemus, varsinkin, kun itse oopperakin oli tosi tosi hieno!

Menimme vielä sunnuntain päätteeksi ystävien kanssa Christianshavniin hampurilaisille ja olusille tähän tosi tosi kivaan paikkaan. Kuvan vasempaan laitaan on joku ennättänyt työntää nenänsä.
Tunnisteet:
kulttuuri,
matkat,
ooppera,
rakas,
rakkaus,
ruotsalainen,
Tanska,
viikonloppu,
voimautuminen,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)