Viikonloppu oli vähän kummallinen. Olin Tanskassa, oli kylmää ja sateista, vähän väsynyttä. Olin myös vähän stressissä, koska piti kirjoittaa työhakemuksia ennen sunnuntain deadlinea. Olen aina piilohermostunut moisista projekteista. En koskaan osaa suhtautua, vaikka periaatteessa hakemusten kirjoittaminen onkin mukavaa.
Lisäksi lensin kotiin jo sunnuntaina, joten yhteinen aika jäi lyhyeksi. Onneksi menen uudelleen kahden viikon kuluttua.
Kävimme sunnuntaina ruuan jälkeen oluella mukavassa
Café Retrossa. Siellä sitten ajauduimme riitaan. Uskon, että meitä molempia stressaa aina ero niin paljon, että pitää riidellä vähän ennen, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Usein kaava menee näin, tai sitten riita riidellään jo edellisenä iltana.
Riidan tuoksinassa käytiin minusta samalla myös aika hyvä keskustelu siitä, miten me suhteemme näemme. Kaikkien ei varmasti parisuhteessaan tarvitse käydä tällaista keskustelua kerran kuukaudessa, mutta minä huomaan, että meille se tekee ihan hyvää. Meille se on suhteen uusintamista, maaperän muokkaamista sille, että varmasti jaksamme taas yhden kuukauden erossa. Keskustelujen kautta meillä on yhteys, kohtaaminen, rakkaus, ymmärrys... tai yhteisymmärrys siitä, että kaikissa asioissa ymmärrystä ei ole. Tämä kävi sunnuntaina harvinaisen selväksi. Kaikkea, mitä toinen tekee, ei voi ymmärtää, ainakaan syvällisellä tasolla. Yrittää kyllä voi, mutta vaikka ei pystyisikään, eikä asiasta pidä hermostua. Pääasia, että hyväksyy ja tukee. Ymmärrys ja tuntemus kai kasvaa suhteen myötä.
Tämä ajatuskulku saattaa nyt tuntua toisista vähän alkeelliselta, mutta minulle tämän ymmärtämättömyyden myötäminen on ollut kova paikka, on edelleenkin. Olen aina pitänyt itseäni niin intuitiivisena ja empaattisena, että ymmärrys käy minulta ikäänkuin itsestään. Samoin minun mielikuvani tästä suhteesta on pitkälti perustunut sellaiselle vähän romanttiselle ajatukselle sielunkumppanuudesta. Mitä pidempi aika kuluu ja mitä paremmin toisen tuntee, sitä paremmin ymmärtää, että ei todellisuudessa ymmärrä mitään. Itse asiassa on paljonkin sellaista, jonka edessä joudun nostamaan kädet pystyyn. Alan esimerkiksi vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä piirteistä poikaystävässäni en pidä. Sekin on ihan tärkeä tieto, vaikka tähän asti en ole juuri ehtinyt sitä ajatella. Ja tärkeää kai on mainita tässä, että näidenkin ominaisuuksien kanssa pystyn elämään. Pikkuhiljaa meille rakentuu se arki, todellisuus, ihan oikea elämä. Rakentukoon vaikka riidan kautta, kunhan rakentuu. Rakkautta riittää silti.
Tekstit
Sain tänään elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan. Se on tavallaan aika kummallista. En oikein osaa suhtautua asiaan, en osaa iloita siten kuin pitäisi. Ehkä en oikein osaa käsittää tätä asiaa. Kaipa vaatii vähän sulattelua, että totun ajatukseen. Ehkä viikonloppuna sitten. Kieltämättä on aika vapautunut olo. Ei tarvitse elää epävarmuudessa. Monien suunnitelmien ehtona on ollut tämä asia. Nyt se on saavutettu, mutta mitä seuraavaksi. Mietitään.
Tästä oheisesta biisistä tulee mieleen se, kun ensimmäisen poikaystäväni kanssa istuimme Porvoon Bar Maryssa syksyllä -98 ja pelasimme shakkia ja pyysimme baarimikkoa soittamaan La'sin "There she goes" -biisin, josta poikaystäväni kovasti tykkäsi. Bar Maryssä oli loistava levyvalikoima ja toivoa sai. Olin myöhemmin kovasti mustasukkainen poikaystävälleni There she goes -biisin vuoksi, koska ajattelin, että sen sanat toivat mieleensä erään toisen tytön.
No yhtä kaikki, itsekin La'sta tykkäsin ja baarimikkokin soitti tuona iltana koko La's levyn, jossa oli myös tämä Son of a gun kappale. Kaipa hänkin piti bändistä ja sitten asiantuntevasti opasti, että miten kuuluu The La's lausua.
Se oli ainoa kerta, kun voitin poikaystäväni shakissa, ehkä jopa ainoa kun voitin ikinä ketään, koska olen aika huono ja keskittymiskyvytön. Voitto saattoi johtua ihan siitä, että hän oli poissa tolaltaan, kun aavisti lopun alkua suhteessa. Loppu sitten koittikin viikonlopun päätteeksi, mutta vuotta myöhemmin olimme taas yhdessä ja otimme kolme vuotta lisäaikaa. :)
Tämä biisi sytyttää edelleen. Siinä on sitä jotakin. Myös levyn kansi on yksi täydellisimpiä näkemiäni. Täydellisen mantelin muotoinen naisen silmä.