Ikävä kesää!

Viljapelto on kuvattu Drotningholmissa Tukholman liepeillä heinä-elokuun taitteessa 2010. Takana oli ihana loma. Paljon lämpöä, paljon hauskuutta, paljon hyviä seikkailuja.

Kuvat saavat ikävöimään kesää. Aurinkoa, lämpöä ja vähiä vaatteita. Olen kyllästynyt kerrospukeutumiseen, enkä keksi aamuisin mitään päällepantavaa. Iho on koetuksella, mikään kosteutus ei tunnu riittävän.
Ehkä vieläkin enemmän kaipaan vapautta. Tulemista ja menemistä oman inspiraation mukaan.
Ja vasta viimeksi kirjoitin pitäväni talvesta.
Tänään on  karkauspäivä, 29.2. En kosinut, enkä kosi, vaikka vielä olisi tunti Tanskan aikaa jäljellä, 15 minuuttia kotimaista. Tämä on muuten blogin 301 kirjoitus. Onpa näitä kertynyt.

Yksin kotona

Hei vaan ja jouhevaa vuoden 2012 alkua.
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.

Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!

Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.

It feels good to be back.

Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann:

Elokuu, kotiinpaluu

Palasin iltapäivällä Suomeen. Kuukauden mittainen kesälomani päättyy tänään. Se oli mahtava, paras lomani koskaan!!! Huomenna takaisin sorvin ääreen. Tietysti pikkuisen ketuttaa, mutta itse asiassa yllättävänkin vähän.

Olen tällä hetkellä aivan hirveän onnellinen - me olemme aivan hirveän onnellisia! Ja niin uskomattoman rakastunut, että en olisi voinut vuosi sitten arvata, että tämä tunne minun pääni sisällä voisi kasvaa moisiin mittasuhteisiin. Olen niin varma tästä. Se on upeaa!

Edessä on tietysti taas pitkä talvi ja paljon erossa oloa, mutta jotenkin se ei juuri nyt pysty masentamaan. Kaikki on niin kovin hyvin. Kaikki on niin kokonaista. Ainakin vielä tänään. :)

Minulla on hirveän paljon kuvia lomalta, en jaksanut päivittää niitä tänne pitkin matkaa. Ehkä laitan joitain mukavimpia ensi viikolla ja kerron samalla lisää niistä retkistä, joita teimme.

Tämä kuva on otettu perjantaina Tukholmassa, Drotningholmin linnan puiston laidalta. Linna sijaitsee Ekerön saarella, Tukholman länsipuolella. Saari on ihana maalaisidylli ja linnan puisto on loistava piknikpaikka. Ehkä vähän kaukana keskustasta, mutta ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Rento!

Lisää linnasta: www.royalcourt.se

Nurkassa, yksin

Tämä on nyt vähän epäreilu kirjoitus. Pahoittelut jo etukäteen niille, joiden mielestä olen kiittämätön ja itsekäs. Olen nimittäin joutunut ihan mahdottoman ahdistuksen valtaan viime keskiviikona vakituiseksi muuttuneen työpaikkani vuoksi. Tuntuu, että olen ajautunut nurkkaan, eikä sieltä ole poispääsyä. Kuulostaako ylidramaattiselta? Ehkä se sitä onkin.

Kun runsas viikko sitten vihjasin, että muutoksia on tiedossa, viittasin paitsi tähän nyt toteutuneeseen työpaikkaan, myös erääseen toiseen, joka viime perjantaina meni sivu suun. Työpaikka olisi sijainnut Tukholmassa. Ei ihan lähellä, mutta vähän lähempänä poikaystävääni. Ainakin yksi sivuaskel oikeaan suuntaan. Huomasin olevani kielteisestä lopputuloksesta aivan äärettömän pettynyt. Lähdin töistä kotiin itkua nieleskellen. Viikonloppu kului itsesäälissä kieriskellessä.

Olen nyt viikon verran käynyt tätä juttua mielessä läpi ja yrittänyt selittää asiaa ja reaktiotani itselleni. Eihän paikka koskaan ollutkaan minun. Tiesin hyvin, että mahdollisuuteni ovat pienet. Loppuviimeksi tulos oli yhtä kaikki onnekas, onhan minulla nyt vakinainen työpaikka Suomessa. Miksi siis Suomeen jääminen tuntuu minusta vastenmieliseltä, en pysty iloitsemaan saamastani työpaikasta ja elämäni tuntuu ylipäätään olevan vailla suuntaa ja vain epämielekkäitä vaihtoehtoja täynnä? Parisuhteeni on tuomittu vääjäämättömään tuhoon ja samalla tuntuu myös, että olen osaamaton ja kykenemätön kaikessa siinä, mitä oikeasti haluaisinkin tehdä. Törmäilen siis seiniin kasvot nurkkaan päin käännettynä, enkä osaa pyörähtää ympäri ja suunnata ovelle. Arkijärjellä ajatellen ja kaikkien keskustelukumppaneideni mielestä (toistaiseksi), aika älytön asenne.

En ole vielä päässyt aivan loppuun saakka tässä. Pohdinta on kuitenkin tuonut pintaan muutaman ajatuksen: pelkään sitoutumista ja pysyvän ajattelu alkaa minua nopeasti ahdistaa. Olen ollut viimeisen viiden vuoden aikana, harjoittelupaikat mukaanlukien, 8 eri työpaikassa. Olen siis tottunut lähtemään ennen kuin juurrun. Ajatus pitkistä projekteista, oman työn pitkäjänteisestä suunnittelusta, työkavereihin ja työpaikan arvomaailmaan sitoutumisesta, sanalla sanoen - vakituisesta työpaikasta - ahdistaa minua suunnattomasti. Samalla olen luonut itselleni oman pelikentän lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoon, oman elämäntavan, joka mahdollistaa vastuun pakoilun ja antaa selityksen sille, miksi juurtuminen on kohdallani mahdotonta. Nyt tätä "turvapaikkaa" ei enää ole.

Tukholman mahdollisuuteen jäin koukkuun paitsi siitä syystä, että työ olisi ollut todella kiinnostava (ja Tukholmassa), myös siitä syystä, että sen kautta olisin voinut taas uudelleen aloittaa alusta - perustellusta syystä. Toinen maa olisi tuonut mieluisan etäännytyksen kaikkiin niihin ongelmiin, joita on lähi- ja ystäväpiirissäni sekä mahdollisuuden ostaa lisäaikaa parisuhteeni väistämättömiin ratkaisuihin. Olisin voinut vetäytyä kauemmas omista ristiriidoista ilman, että minun tarvitsee niitä ratkaista. Samalla uusi työ olisi pitänyt minut pitkään niin kiireisenä, että ei olisi syntynyt tarvetta pysähtyä ajattelemaan oman tulevaisuuden suuntaa pitkään pitkään aikaan. Minun ei olisi myöskään tarvinnut käsitellä yksinäisyyttäni ja pelkojani, koska muuton jälkeen ne olisi ollut helpompi selittää etäisyydellä ja uuden kaupungin aiheuttamalla vierauden tunteella. Ihana pakopaikka siis.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Välittömästi vakituisen työn saatuani suunnittelen yhtä jos toistakin mahdollista irtiottoa. Pois olisi päästävä. Niin sanoo sydän, mutta mitä sanoo järki... tällä hetkellä se on aivan sekaisin.

Kuva: Le Love

Tukholma - Vadstena - Linköping - Tukholma

Vielä kuvia pääsiäisestä. Ajoimme kiirastorstaina Tukholmasta pääsiäisretkelle Norköpingingin ja Vadstenan kautta Linköpingiin. Ja sitten taas seuraavana päivänä takaisin Tukholmaan. Olen viimeksi retkeillyt Ruotsissa melkein kehdeksan vuotta sitten. Silloin liftasin Tukholmasta Göteborgiin. Ajoimme osin samaa reittiä. Ohitimme muun muassa sellaisen huoltoaseman, jonka nurmikolla otimme aurinkoa. Nyt matka sujui paljon joutuisammin.

Kevät on ihana! Sää oli kirpeä ja kuulas. Aurinko paistoi, tuuli oli kylmä.

En muista koskaan käyneeni Vadstenassa. Se on pikkuriikkinen. Jos tiedätte minkälainen Naantali on niin olette lähellä. Kiersimme keskustan, kirkon, linnan ja poikaystäväni entisen kodin erään pikkuisen talon yläkerrassa.

Kävelykadulla oli auki eräs vanhan tavaran liike, jonka edessä olevaan suojelusenkelitauluun ihastuin. Se on vanha painokuva. On vaikea arvioida minkä ikäinen se on, ehkä 30-40-luvulta. Hinta oli 100 kruunua. Liikettä pitänyt vanha nainen oli poikaystävälleni tuttu kasvo. Vaihtoivat muutaman sanan.

Tässä on Vandstenan tuomiokirkko sisäpuolelta. Se oli karuudessaan todella vaikuttava ja hienostunut sekä sisä- että ulkopuolelta hyvin riisuttu ja kirjaimellisesti harmaa. Jonkinlainen pyhyyden ja nöyryyden tunnelma oli ilmeinen.

Tässä Norrköpingin pikkuisen torin pääsiäiskoristeet. Ruotsissa jostain syystä harrastetaan hartaasti pääsiäishöyheniä. Myös isomman Linköpingin keskustassa oli istutettuja puita koristeltu näillä. Joku kaupungin puistotyöntekijä oli nähnyt aivan uskomattoman vaivan. :)

Vadstenan linna Vätternin rannalla. Kaunis rakennus, puhutteleva maisema. Edessä aukeava järvi oli vielä jään peitossa.

Tässä me kävelemme vallihaudan reunaa takaisin kaupunkia kohti. Maasta oli lumi sulanut melkein kokonaan, mutta vesi vielä jäässä. Aurinko lämmitti selkää.

Linköpingissä vietin muutaman tunnin yksin tutustuen kaupunkiin. Monet kaupat olivat pitkäperjantainakin auki. Ne olivat maalanneet ikkunoihinsa kevättervehdyksiä, kuten: Glad Påsk! tai Det är vår! Iloista ja sympaattista.

Kävin DesignTorgetissa. Siellä oli kaikenlaista hassua, mitä ensinäkemältä on valmis ostamaan puhtaasta huvittuneisuudesta; kuten kuninkaallinen kihlapari -tatuointi, tissimuistipeli, hassut tiskirätit tai pissa- ja kakkapehmolelut. Hetken harkittuani en sitten kuitenkaan ostanut yhtikäs mitään. En kokenut tarpeelliseksi. Ehkä siksi, että ehdin kuluttaa naapurissa sievoisen summan BikBokin trikooriepuihin.

Tässä on Linköpingin St. Lars kyrka. Kaunis kirkko sisältä ja ulkoa. Vanhaan rakennukseen oli hassusti lisätti uutta, kuten moderni kalkkikivestä tehty alttaritaulu. Eteisessä oli vitriinissä Kustaa Vaasalle kuulunut raamattu. Mitenköhän se oli tähän kirkkoon kulkeutunut.
Kuva on otettu hetkeä ennen konsertin alkua, kun harjoitus parvella oli vielä käynnissä, eikä yleisöä oltu laskettu sisään. Valitettavasti en nauhoittanut musiikkia. Konsertti oli menestys.

Lauantaina menimme Tukholmassa elokuviin.
Tässä Tukholman metro, josta pidän. Se on niin karu, vähän rähjäinen.
3 min seuraavaan junaan.

Olin odottanut jo pitkään, että nään Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -toteutuksen. Vaikka olin kuullut varoituksia, olin kuitenkin pettynyt. Ei se oikein toiminut. Visuaalisesti toki hieno. Tässä kuvassa on kylläkin alkumainos eikä Liisa.

Ja tässä olemme me. Ensimmäistä kertaa kuvassa tässä blogissa. Heh! ;)

Djurgården IF vs. FC Brommapojkarna

Kuten etukäteen mainostin, pääsiäinen alkoi Tukholman vanhalla stadionilla, missä Djurgården kohtasi FC Brommapojkarnat. Otin muutaman kuvan, joten tässä tunnelmia.

Stadionilla oli aika mahtavaa, käynti oli ensimmäiseni. Rakennus on aivan uskomattoman hieno! Se on rakennettu 1912 Tukholman olympialaisiin, se on suojeltu, eikä turhia nykyaikaistuksia saa tehdä. Siksi edelleen puiset penkit ja katoksen puiset kannatinpylväät. Illan pimetessä ja sumun tihentyessä rakennus näytti ulkoapäin aivan kauhuelokuvan lavasteelta. Upea!

Vaikka peli kulki molemmilla joukkueilla aika vaivalloisesti ja päättyikin ikävystyttävästi 0-0, oli tunnelma katsomossa tosi tiheä. Kevään ensimmäinen peli. Vielä vähän liian kylmää pelata ulkona, mutta sää asettaa sekä pelaajien, että fanien sisun ja tahdonvoiman aika sopivaan testiin. Djurgårdenin kannattajat olivat äänekkäitä ja asianmukaisesti pukeutuneita oman joukkueen väreihin. Pelin aluksi laulettiin kannatuslaulu.
(Otteita sen sanoista mainoksessa.)

Täytyy sanoa, että en ole missään nähnyt niin tyylikkäitä faneja! Nuoret miehet pelissä olivat suoraan samasta muotista; rentoja, mutta tyylikkäitä tennareita ja hiustupsua myöten. Melkein kaikilla oli toisaalta myös Djurgårdenia päällä; siniraidallista, punakeltaisin höystein.
Poikaystäväni ei onnistunut löytämään fanihuivejaan (omistaa kuulemma niitä kaksi), mutta pisti Djurgården -paidan. Siellä se sitten lämmitti päällysvaatteiden alla. Niinpä.

Puoliajalla kaikki jonottivat stadionin ulkopuolella olutta ja hodareita. Ruotsissa makkara syödään aina sämpylän kanssa. Olen nyt oppinut sen. Kiinnostavaa oli myös se, että myytiin vain ykkösolutta. Alkoholia ei saa stadionilla tarjoilla.
Ilma oli kyllä jäähtynyt sakea sumun myötä niin paljon, että minun teki mieli pelkästään kuumaa juotavaa. Otimme kahvia.

Olinkin pelin jälkeen ehkä enemmän jäässä kuin koskaan. Paksumpi takki olisi tuskin siinä mitään auttanut. Sumu tunki vaatteiden alle ja kenkiin ja joka paikkaan. Kesti monta tuntia lämmetä, vaikka kävelimmekin pitkän matkaa takaisin päin saadaksemme veren kiertämään. Tykkään kovasti Tukholmasta. Siellä on tunnelmallista ja mielenkiintoista.

Visa Djurgårdshjärtat!

Lähden tänään pääsiäisen viettoon Tukholmaan. Tiedossa on varsin aikataulutettu aktiiviloma. Tänään klo 19.00 Ruotsin aikaa tulen istumaan Tukholman stadionilla katsomassa jalkapalloa. Poikaystäväni fanaattisesti kannattama Djurgården IF pelaa siellä FC Brommapojkarna -joukkuetta vastaan.

Olen vuosien ja poikaystävien myötä tottunut katsomaan jalkapalloa ja jopa pidän siitä. Ajatus ulkona istumisesta maaliskuussa ei kyllä silti lämmitä. Olen eniten huolissani juuri pukeutumisesta, koska aion jättää talvitakin kotiin. Saattaa olla että saan kuolemantaudin katsomossa värjötellessäni. Yritän kuitenkin ainakin toistaiseksi olla reipas.

Djurgårdenissa pelaa ymmärrykseni mukaan 4 suomalaista, yksi heistä on Ahvenanmaalta. Nimiään en tiedä. Tässä Djurgårdenin tämän vuoden kampanjavideo, joka perustuu näille "suomalaisvahvistuksille". Minua se ei naurattanut ihan yhtä paljon kuin poikaystävääni. Lieneekö johtunut siitä, että ymmärrän mitä suomalaiset sanovat. Tai siitä, että en ole vielä löytänyt DIF -sykettä sydämeeni.:)

Hyvää pääsiäistä kaikki!