Berliinin katuja ja reittejä

Tässä muutamia katunäkymiä Berliinin käynniltä.
Aikajärjestys on sekaisin, mutta muistin kuitenkin osoitteet suhteellisen hyvin.

Friedrichstraße.

Meidän hyvä ja halpa hotelli Dennewitzstraßella.

Kelpo döner-paikka Bülowstraßen ja Potsdamerstraßen kulmassa, yksi tuhansista.

Muistomerkki Euroopassa murhattujen juutalaisten muistolle.
Cora-Berliner-Straße 1, lähellä Brandenburger Toria.
Vaikuttava!

Eberstraße, pienet kappaleet muuria jäljellä.

Otsdamer Platz..., eiku ehkä kuitenkin Potsdamer Platz. :)

Bülowstraßen U-bahn asema. Hieno!
Rakastan niitä pätkiä, joissa metro kulkee yläilmoissa siltoja pitkin.
Erityisesti silloin kun alapuolella on pelkkää pusikkoa, keskellä suurkaupunkia.
Siinä on jotain suurta, erityistä, en oikein edes osaa kuvailla mitä.

Kürfurstenstraße.
Otin kuvan kun söimme aamiaiseksi peruspizzaa nuhjuisella terassilla.
Helteinen päivä.

Toimistorakennus Rudi-Dutchke-Straßella/Oranienstraßella.
Kaikkien ikkunoiden edessä oli vaaleanpunaisen sävyinen rullaverho. Rakennus näytti hehkuvalta ilta-auringossa.

Muuri murtui!

Maanantaina murtui muuri. Siis Berliinin muuri. Symbolisesti. 20-vuotisen muurittomuuden kunniaksi. Olivat suunnitelleet hienon happeningin. Dominopalikoita muistuttavat taideteokset kulkivat siinä missä muuri oli kulkenut ja kumosivat toisensa yksi kerrallaan maahan. Uskomattoman hieno, yksinkertainen, mutta vaikuttava idea. Se symboloi minusta hyvin leikkisästi, mutta silti vähääkään tapahtuman merkitystä vähättelemättä, ehkä yhden ihmiskunnan historian absurdeimman rakennelman hävittämistä.

Eräs ystäväni oli todistamassa tapahtumaa ja tämä upea kuva, jota sain luvan käyttää, on hänen ottamansa. En osaa kuvitella millainen tunnelma paikan päällä on ollut. Eikä kukaan, paitsi silloin paikkalla ollut, varmasti osaa kuvitella, miten järisyttävä kokemus on ollut muurin murtuminen 20 vuotta sitten.

Alue, jolla muuri on kulkenut on hämmentävä, koko Berliini suuruudessaan on. Silti siinä oli minusta jotain suunnattoman kodikasta. Ehkä juuri siksi se onkin niin hämmentävä. Samaistun Berliiniin ja sen kahtiajaettuun identiteettiin. Ei ole absoluuttista oikeaa ja väärää. On vain ihmisyyttä; virheitä ja satunnaisia hyviä tekoja.

Olen käynyt DDR:n puolella lapsena. En muista siitä mitään, paitsi valokuvista ja vanhempieni kertomuksista. Olin kolme. Kävimme muun muassa Alexanderplatzilla, jossa minut on ikuistettu valkoisissa polvisukissa, käsi äidin kädessä. Kävimme myös keskellä Spreejokea sijainneella lasten saarella, jossa minä ja siskoni askartelimme itsellemme punavalkoiset hellehatut. Saarella oli pieni keltainen juna, jonka kyydissä sai ajella ympäriinsä sekä maauimala, jonka lastenaltaassa oli aaltokone.