Adélaïde

Päivän Pariisi-teemaa jatkaakseni Adélaïde -biisi, johon olen kovasti tykästynyt. Eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ole, perus hissimusaa, kasarijumputusta ja matalaa ranskankielistä mutinaa. Videokin on tottavieköön aika pöljä.

Minuun tämä kuitenkin vetoaa söpöllä keskinkertaisuudellaan ja ovathan nuo pojat videossa jotenkin vastustamattoman hassuja. Eivät yritäkään tehdä mitään kovin intellektuaalista, vaan "tässä videossa olis nyt niinku tämmönen sininen nainen". (vai näkeekö joku muu tässä jotain syvällisiä merkityksiä?) Mitä muuta tarvitaan?! Ei mitään, sanon minä!

Vastustamattoman nostalginen on muuten tuo videon kattokerroksen huone, josta herätään aamulla ikean vuodesohvalta, joka taitellaan pakettiin. Ah, niin pariisilaista!

La meilleure baguette de Paris

Pariisilaiset ovat valinneet kaupungin parhaan patongin. Sen leipoi Pascal Barillon. Leipomo on Montmartrella sijaitseva "Au Levain d'Antan" ja se sijaitsee osoitteessa 6, rue des Abbesses (18e).

Kuvia valinta/maistelutilaisuudesta voi katsella täällä. Minusta on kovasti söpöä tuo tarmo ja vakavuus, jolla maistelevat patonkeja. Pitääkö muuten siitä yhdestä ja samasta patongista riittää maisteltavaa jokaiselle tuomarille ja miten huomioidaan se, että eri kohdat patongista maistuvat erilaiselle. Kärki ei ole ollenkaan saman makuinen kuin keskivaihe. =)

Tuolla linkin takana, Pariisin kaupungin Picasa-albumeissa, on muuten vaikka mitä kiinnostavaa. Ihania kuvia ihanasta kaupungista.

Täältä voivat ranskaa osaavat lukea alkuperäisen uutisen.

Vive la langue

Taas yksi lainapostaus.
Tämä söpön söpö Pariisi -video onkin EF-kielikurssien mainos. Äärettömän kliseinen, mutta tyylillä tehty ja uskon, että uppoaa moneen teiniin. Minuunkin upposi.

EF - Live The Language - Paris from Albin Holmqvist on Vimeo.

via Dress, design & decor

Ps. Näitä on tehty vaikka mistä kaupungeista. Barcelona toimii Vicky Christina Barcelona -hengessä. Katsokaapa.

Asioita joista pidän: le grec

Eräs tuttavani on parhaillaan käymässä Bordeauxissa ja keskustelussa nousi esiin " se kebab, jonka sisällä on ranskalaisia", eli ranskalaisittain le grec. Syntinen himon kohde, jollaisia ahdoin napaani aika monta Pariisissa ollessani. Meillä oli tapana ostaa tällaiset ja mennä syömään Canal St Martinin reunalle matkalla baariin, baarista toiseen tai baarista kotiin. :) En oikein tiedä mikä minua näissä himotti. Ehkä se raa'an sipulin ja tomaatin ja salaatin ja lihan ja ranskalaisten yhdistelmä pakattuna näppärään pikku kääreeseen. Makua on tuhannesti enemmän kuin suomalaisessa kebabissa, ja väitän myös että maukkaampaa on kuin saksalainen döner!

Aika Pariisissa oli kummallinen siitäkin syystä, että ensin laihduin ihan luurangoksi ja sitten aloin loppukeväästä grecin ja muiden ruokahimojen ansiosta äkkiä lihoa niin, että Suomeen tullessani olin tuhdeimmassa kunnossa koskaan.

Olen kerran saanut aikamoista paheksuntaa osakseni tämän mielitekoni ansiosta. Eräs Suomessa tapaamani ranskalaismies katsoi minua inhoten ja sanoi, että ei voi kuvitella mitään yhtä vastenmielistä ruokaa kuin grec. Ilmeensä oli sanoin kuvaamattoman järkyttynyt. Hänen käsityksensä minusta tuskin palasi enää ennalleen. :) Tunnen edelleen hiljaista tyydytystä siitä, että pääsin horjuttamaan hänen maailmankuvaansa niin pahasti. Hahaa!

A Large Eiffel Tower

Joskus jotkut aivan typerät asiat voivat olla niin omia, että niitä ei voi ohittaa. Minulle sellainen tuli vastaan tämän kuvan kaulakorussa. Tilausvahvistuksen perusteella se on nimeltään A Large Eiffel Tower Neclace. :) Törmäsin siihen alunperin Stellan blogissa, mutta nyt taas uudemman kerran.

Miniatyyrieiffelit ovat heikko kohtani. Pohdin kovasti sellaisen hankkimista Pariisissa asuessani. Ihan siis sellaisen tavanomaisen, pikkuisen, jonka voi asettaa hyllylle katselemaan. En sitten ostanut silloin ja sen koommin en ole käynyt, joten hankkimatta on jäänyt. Tämä kaulakoru on kohtalo.

Ruotsalaisellani on miniatyyrieiffel -avaimenperä, jota hän ei käytä, ja jota minä himoitsen. Se lojuu milloin milläkin hyllyllä tai ikkunalaudalla. Toistuvista suostutteluistani huolimatta hän ei ole suostunut antamaan sitä minulle käyttöön. On kuulemma lahja ystävältä, ei sovi antaa pois. Nyreys. Epäilemättä on lahja joltain toiselta tytöltä. ;)

Kuva: fashionology.nl

Les Sauvage

Törmäsin tänään ihanaan asiaan, ystävieni bändiin: Les Sauvages. Tuli onnellinen mieli! He ovat kiistatta ihanin pariskunta jonka tiedän. Suurta rakkautta New York, Pariisi, Tokyo -akselilla, sittemmin Pariisiin asettuneena. Jos joskus haluaisin vaihtaa elämää jonkun kanssa, niin heidän jomman kumman.

Musiikki on hassua, yhtä hassua kuin tekijänsä. Kuunnella voitte myspace -sivulla: http://www.myspace.com/lessauvage

Parisian Love

Heipä hei rakkaat ystävät! Olen laiminlyönyt blogia sietämättömän pitkään. Harmittaa, että en ehdi päivittämään. Tässä kuitenkin yksi nopea, joka ilahdutti tänään työkiireisenä maanantaina. Otin kymmenen minuuttia omaa aikaa. :)

A quoi ça sert l'amour?

Tämä teki hyväntuuliseksi tänään. Toivottavasti teidätkin. Ihanan vauhdikas pari. :)

Muistoja Pariisista

Viikko on loppua kohden kääntynyt vähän parempaan suutaan. Samoin mielialani. Ehkä johtuu siitä, että viikonloppuna on tiedossa peräti kahdetkin juhlat; parhaan ystäväni syntymäpäiväbileet ja eräät maisterisjuhlat. Tänään oli myös varsin antoisa aamupäivä, vaikka heräsinkin myöhässä ja jouduin menemään likaisella tukalla töihin. Tunnelmaa kohotti tosin se, että sain vetää jalkaan uudet huippuviileät farkut ja päivän aloituksena oli ruotsin keskustelutunti. Opettajamme on ihana. :)

Tässä vaihteeksi yksi mukava juttu, josta minua muistutettiin tällä viikolla. En ole vielä itse osallistunut, mutta aion kyllä:

Jaa muistosi meille - me teemme siitä taidetta!
Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijat keräävät muistoja, jotka liittyvät Pariisiin. Kysely on osa työpajaa, jonka tarkoituksena on koota kuvallinen kaupunkikertomus Pariisista.

Opiskelijat käyttävät kerättyjä tarinoita lähtökohtana omille valokuvatulkinnoilleen, jotka syntyvät heidän mennessään kuvaamaan uudelleen paikkoihin, joihin muistot liittyvät.
Työpajan valokuvat julkaistaan näyttelynä Valokuvataiteen Museossa maaliskuussa 2010 ja mahdollisesti kirjana vuoden 2010 aikana. Työpajan opettajina toimivat Andréa Holzherr Magnum-kuvatoimistosta ja Taideteollisen korkeakoulun lehtori Kari Pyykönen.

Muistoja voi jättää osoitteessa:
http://www.webropol.com/P.aspx?id=342897&cid=9902943

Muistot kerrotaan kuvien yhteydessä mahdollisessa näyttelyssä ja kirjassa. Linkkiä saa levittää innokkaille Pariisin matkaajille!

Mitä parhainta viikonloppua toivottaen, Tcai

Ps. Kuva on Liivian talossa -blogista, jonka kuvia rakastan!

Tämä maisema on rakas

Sujautin kortin #5 postilaatikkoon tänä iltana. Sen saa armas ruotsalainen. Postikortin lähettäminen Tanskaan näyttäisi muuten kestävän 2 postipäivää. Tehokas on eurooppalainen postiyhteistyö ja kuljettimet, täytyy kehua. Ensimmäinen kortti vietti eniten aikaa täällä helsinkiläisessä postilaatikossa.

Tämä maisema on syöpynyt verkkokalvolle, vaikka en kyseisessä paikassa ole koskaan käynytkään. Ja se on niin rakas, että en melkein malttanut siitä nytkään luopua. Siihen kiteytyy minun mielessäni huolettomuuden olemus.

Ostin kortin Pompidou -keskuksen kirjakaupasta ollessani Pariisissa keväällä 2005. Vietin siellä paljon aikaa kirjoja, julisteita ja kortteja selaillen. Myynnissä oli kaikkea tosi kivaa. Kortti oli huoneeni seinällä koko kevään (ja on ollut Suomeen palattuanikin). Haaveilin harmaassa, sumuisessa ja alkutalvesta tosi kylmässä Pariisissa meren rantaan pääsystä. Kortti piti toivoa yllä.

Kuva on minusta jostain syystä aivan valtavan ihana. Siinä on tunnelmaa ja suolaisen merituulen raikkautta. Rakastan rantaelämää. Siis sellaista vanhanaikaista rannallaoloa, jota etelämpänä harrastetaan, että körötellään autolla koko perhe sekä isoäiti sunnuntaina yhdessä tuhansien muiden kaupunkilaisten kanssa meren rannalle. Täydessä autossa mukana aurinkovarjot, uimalelut ja loistavat eväät. Sitten rentoudutaan, lueskellaan ja oleskellaan aurinkotuolissa tai viltillä, otetaan ehkä maltillisesti aurinkoa. Kaikki käyvät uimassa, paitsi isoäiti, joka kahlaa vain polviin asti viilentymään. Ja rannalla on tosi kuuma, vaikka merituuli tekeekin kaiken raikkaaksi toisin kuin kaupungissa, jossa on vain tukahduttava ja pölyinen helle.

No niin, muun muassa tällaisesta siis haaveilin Pariisissa helmikuussa 2005, joka oli silloin kylmin helmikuu 10 vuoteen. Kesäkuussa pääsinkin sitten meren rantaan peräti kahdesti. Se oli ihanaa vaikka ei Pariisikaan näin jälkeenpäin ajatellen yhtään hassumpi paikka ollut.