Yllätyskäänne

Keskiviikkona tapahtui yllätyskäänne. Tai liekö se nyt ollut mitenkään erityisen yllättävä. Oli miten oli, käänne kuitenkin. Lentolippujen "peruutettu" varaus ei ollutkaan peruuntunut, vaan liput olivat veloittuneet ja varaus edelleen voimassa. Tarkistin asian henkilökohtaisesti soittamalla lentoyhtiön iloiselle tanskalaiselle asiakaspalvelijalle. Voimassa oli.

No tästä siis seurauksena se, että tapaamme ennen kuin päätös on tehty, jo ensi viikolla. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella? Onko päätökseen jo luisuttu - kaikki jatkukoon ennallaan - vai onko edessä vielä pitkä peukaloruuvi, loputon keskustelu suhteen plussista ja miinuksista? Pakko myöntää, että en tiedä olenko käänteestä kovinkaan pahoillani. Se toi tietyllä tavalla helpotuksen tilanteeseen. Ei tarvitsekaan vielä päättää, vaan voi 1,5 viikon ajan keskittyä miettimään jotain muuta. Ei tarvitse olla niin hirveän ahdistunut koko ajan.

Jo kuluneiden 1,5 viikon aikana olen havainnut, että minun on erittäin vaikeaa tehdä eropäätöstä. Olen kyllä yrittänyt, ajoittain järkevien neuvojen avulla jo melkein sen tehnytkin, mutta meidän kahden välistä keskustelua en ole uskaltanut viedä päätökseen. Olen muka koko ajan mielessäni tarvinnut lisää harkinta-aikaa. Myönnettäköön, että tämä voi olla merkki siitä, että en halua suhteen päättyvän. Vaikka olen loukkaantunut asioiden saamasta käänteestä, kyllästynyt jatkuvaan vehtaamiseen ja ylipäätään halukas tekemään ratkaisuja, on juuri tätä ratkaisua erittäin vaikeaa tehdä. Vaikealta on myös tuntunut se, että emme enää näkisi, emme koskaan. Se vasta olisi dramaattista.

Ehdin viikon alussa lähettää kuvassa olevan postikortin, jossa on Rion favelan pikkupoikia 1960-luvulla. Tykkään kuvasta! Kirjoitin korttiin, että olen kyllästynyt puhumaan meidän suhteesta, haluaisin pyyhkiä ongelman pöydältä. En oikein itsekään tiedä mitä tarkoitin, ehkä sillä hetkellä olin kallellaan eron suuntaan.

En ole saanut kortista vielä palautetta, mutta riippumatta siitä, jatkuuko suhde vai ei, on lähitulevaisuudessa ehkä turha odottaa ongelmavapaata olotilaa. Joka tapauksessa minulla on muutama kana kynittävänä joko itseni tai toisen osapuolen kanssa, yksin tai yhdessä. Ratkottavaa riittää. Mutta sitä kai elämä aina on. Jatkuvaa ongelmanraikaisua ja osaamisen kehittämistä sillä saralla. Parisuhde on hyvä harjoitusmaasto.

Sartorialist

Hei, bongasin juuri Sami Sykön kuvan The Sartorialist -blogista. Muutama muukin suomalainen oli jo ehtinyt kommentoimaan. Hurjan söpöä! Käykääpä katsomassa, klassinen sammari-kauluspaita-neule -tyyli, mutta mausteisena lisänä purppuran värinen käsveska ja sopivan sotkuisesti ja ah niin tyylikkäästi (lue: pariisilaisesti) kietaistu huivi.

Minua on ehtinyt muuten jo huolestuttaa, miten käy Samin blogin, kun hän siirtyy luotsaamaan Gloriaa. Toiveikkaana toivon, että se säilyy. Tai ehkäpä blogikin siirtyy.

Bloggareista puheen ollen näin aamun työmatkalla Lakerilla -blogia kirjoittavan Tiinan. Hän oli livenäkin tosi tyylikäs! Kiiruhdimme vauhdilla vastakkaisiin suuntiin, en uskaltanut juosta perään ja sanoa, että luen hänen blogiaan. :)

Asioita joista pidän: Ystäväaamiaiset

Tämän vähän yksinäisen elämäni kuningatarhetkiä ovat ystävien kanssa viikonloppuisin nautiskellut pitkät aamiaiset. Paljon puhetta, hyviä tunnelmia, yleensä kaikenlaista hyvää syötävää. Tämän kuvan otin viime lauantaina kun söimme aamiaista kotona. Se oli vähän vaatimaton, jääkaappi oli aika tyhjä. Mutta muuten oli kaikin puolin paras mahdollinen viikonloppu! Lämpimät kiitosterveiset tämän kuvan kertakaikkisen ihastuttavalle tytölle, joka myös kuuluu viisaiden naisten kerhoon!

A quoi ça sert l'amour?

Tämä teki hyväntuuliseksi tänään. Toivottavasti teidätkin. Ihanan vauhdikas pari. :)

Poem

Ihana Design House Stockholmin mallistoon kuuluva Poem -kuppi on ilmeisesti suunniteltu kahvi- tai teekupillisen ääressä tapahtuviin runoiluhetkiin. Kynä on sopivasti hollilla, jos/kun runoiluttaa. Paperihan ei ole ollenkaan niin välttämätön kuin kynä. Hyvän runon voi kirjoittaa vaikka pöytäliinaan.

Näin kuvaillaan runokynäkupin ideaa DHS:n sivuilla:
"Working around the clock, cell phones in the middle of the night, googling this and that. How do we reconcile our physical needs with our virtual bodies?"

Oivaltava.

Se muistuttaa kauppojen ja pankkien palvelutiskeistä, joissa on alustaan ketjulla kiinnitetty musta kynä. Useiden vuosien tavaratalotyöskentely opetti, että irtokyniä katoaa aivan käsittämätöntä vauhtia. Tällaista telineellistä kynää ei ole helppo nyysiä. Toisaalta se on niin söpö, että moni voipi olla valmis näkemään vaivaa saadakseen sen omakseen ilmaiseksi.

Muistoja Pariisista

Viikko on loppua kohden kääntynyt vähän parempaan suutaan. Samoin mielialani. Ehkä johtuu siitä, että viikonloppuna on tiedossa peräti kahdetkin juhlat; parhaan ystäväni syntymäpäiväbileet ja eräät maisterisjuhlat. Tänään oli myös varsin antoisa aamupäivä, vaikka heräsinkin myöhässä ja jouduin menemään likaisella tukalla töihin. Tunnelmaa kohotti tosin se, että sain vetää jalkaan uudet huippuviileät farkut ja päivän aloituksena oli ruotsin keskustelutunti. Opettajamme on ihana. :)

Tässä vaihteeksi yksi mukava juttu, josta minua muistutettiin tällä viikolla. En ole vielä itse osallistunut, mutta aion kyllä:

Jaa muistosi meille - me teemme siitä taidetta!
Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijat keräävät muistoja, jotka liittyvät Pariisiin. Kysely on osa työpajaa, jonka tarkoituksena on koota kuvallinen kaupunkikertomus Pariisista.

Opiskelijat käyttävät kerättyjä tarinoita lähtökohtana omille valokuvatulkinnoilleen, jotka syntyvät heidän mennessään kuvaamaan uudelleen paikkoihin, joihin muistot liittyvät.
Työpajan valokuvat julkaistaan näyttelynä Valokuvataiteen Museossa maaliskuussa 2010 ja mahdollisesti kirjana vuoden 2010 aikana. Työpajan opettajina toimivat Andréa Holzherr Magnum-kuvatoimistosta ja Taideteollisen korkeakoulun lehtori Kari Pyykönen.

Muistoja voi jättää osoitteessa:
http://www.webropol.com/P.aspx?id=342897&cid=9902943

Muistot kerrotaan kuvien yhteydessä mahdollisessa näyttelyssä ja kirjassa. Linkkiä saa levittää innokkaille Pariisin matkaajille!

Mitä parhainta viikonloppua toivottaen, Tcai

Ps. Kuva on Liivian talossa -blogista, jonka kuvia rakastan!

Kipeä sydän

Olin viikonloppuna Tanskassa, mutta en kirjoittanut siitä mitään etukäteen. En oikein keksinyt mitään erityistä sanottavaa. Oli kaikin puolin niin hyvä ja rauhallinen, ei edes kovin jännittynyt fiilis.

Tapahtumien kulku ei ollut oikein odottamani kaltainen. Tai oli ensin kaikin puolin, kunnes sitten lauantai-iltana kävimme nukkumaan ja päädyimmekin puhumaan asioista varsin vakavaan sävyyn. Siinä meni yö ja vielä seuraavakin päivä.

En oikein tiedä miten tämän käänteen pukisi. Erityisesti kaiken hehkutukseni jälkeen se tuntuu hirveän ahdistavalta kertoa. Ensin ajattelinkin, että pidän yllä blogihiljaisuutta, kunnes asia on selvä, mutta nyt tuntuu kuitenkin sillä tapaa kipeältä, että on ihan pakko.

Pohdimme siis pitäisikö suhde päättää.

Syitä on tarpeeksi, ne kaikki juontavat juurensa välimatkasta. Ne ovat syitä, joiden edessä on mahdoton väittää vastaan. Tosin olen itse viimeisen kuukauden aikana alkanut aika yllättävästikin päästä sinuiksi asian kanssa, olen keskittynyt positiivisiin puoliin ja mahdollisuuksiini katsoa välimatkan yli. Ehdin tulla siihen lopputulemaan, että tämä on minulle mahdollista ja antaa hyvin tilaa omalle elämälle, työlle, harrastuksille ja ystäville. Tämä ihmissuhde on tuntunut ihanalta lisältä muuten varsin hyvässä, joskin edelleen aavistuksen yksinäiseltä tuntuvassa elämässäni. Olen jopa ehtinyt aidosti hehkuttaa itselleni uutta, erinomaista elämäntilannettani, sen suomia mahdollisuuksia ja ihanuuksia.

Keskustelu oli siis minulle varsinainen järkytys, en ollut siihen alkuunkaan valmistautunut. Erityisesti, kun asiaa arvioitiin "vasta" viisi viikkoa sitten ja yksimielisen vakaasti päädyimme siihen, että eroamisessa ei ole mitään järkeä, koska emme nähneet mahdollisuutta olla erossa.

Olen aivan suunnattoman pettynyt! Ennen kaikkea itseeni. Erityisesti siitä syystä, että olen jälleen kerran tehnyt virhearvioinnin, joita herra paratkoon minun parisuhdetaipaleellani riittää! Miksi en osaa pitää varaani? Aina sattuu! Tilaisuuksia harkintaan on ollut useita. Ongelmista on puhuttu, mutta olen myös antanut vakuutella itseni siitä, että tämä voi toimia. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä!

Häneenkin olen pettynyt, sillä olisin toivonut hänen tuntevan itsensä paremmin ja tuntevan minua kohtaan syvemmin.

Toisaalta en voi syyttää ketään. Ei tämä helppoa ole ollut, eikä helpoksi muuttuisi.

Olin sunnuntaina varsinainen hermoraunio, mutta onneksi ystäväni oli lähellä ja nosti minut nopeasti muutamilla viisailla sanoilla pahimmasta itsesäälistä. Sain voimaa! Siitä jälleen kerran mitä vilpittömimmät kiitokset. En tiedä mihin hukkaan olisin joutunut, jos ei ympärilläni olisi niin viisaita, hienoja naisia.

Palatessani olikin miehen mieli jo muuttunut ja hän toivoi, että päätös olisi vielä pyörrettävissä. Olihan se ja toisaalta ei tietenkään ollut. Otimme aikalisän.

Palasin eilen aamun ensimmäisellä, klo 06 lähteneellä koneella Helsinkiin. Hermostuksissani heräsin jo kolmelta ja menin kentälle jo kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Check in -tiskin avautumista odotellessa oli aikaa pohtia, mitä helvettiä minä nyt teen. Tulin lopputulemaan, että meidän pitää nähdä mahdollisimman nopeasti uudelleen ja puhua asia halki. Siispä kahden viikon kuluttua päätämme asian lopullisesti. Lennot on jo varattu.

Yritän tällä kertaa olla mahdollisimman järkevä ja pohtia perin pohjin, mikä on omalta kannaltani paras ratkaisu. Viikonlopun keskustelu vaikutti merkittävässä määrin omiin tunteisiini. Olen yhtä aikaa järkyttynyt, pettynyt ja ärtynyt. Miksi asiani eivät voi koskaan, ei sitten niin koskaan, loksahtaa paikalleen? Olen tuomittu epäonnistumaan ihmissuhteissa!

Ai niin, ja oheinen kortti lähti viime viikolla Tanskaan ja sen sisältönä oli lyhyesti referoituna se, miten kaikin puolin hyvällä fiiliksellä olen meidän suhteesta. Miten uskomattoman naivia ja typerää!? Miten hitossa tästäkin suosta nyt taas noustaan?