Parisian Love

Heipä hei rakkaat ystävät! Olen laiminlyönyt blogia sietämättömän pitkään. Harmittaa, että en ehdi päivittämään. Tässä kuitenkin yksi nopea, joka ilahdutti tänään työkiireisenä maanantaina. Otin kymmenen minuuttia omaa aikaa. :)

Suurta tyytyväisyyttä puhkuen!

Helsinki valittiin noin tunti sitten Maailman Designpääkaupungiksi 2012! JEEEE! Olen suuresti tyytyväinen. Paljolti siitä syystä, että olisi ollut kurjaa hävitä Eindhovenille, vaikka se hieno designkaupunki onkin ja siitäkin syystä, että vuonna 2012 ehkä saadaan paljon kaikenlaista kivaa uutta tvallisten kaupunkilaisten elämään.

Helsinki painotti hienosti haussaan näkökulmaa designiin osana jokapäiväistä arkea, elämää helpottamassa ja sulostuttamassa. Siis hyvää arjen muotoilua, muotoilua parhaimmillaan. Ei mitään jalustalle nostettua elitismiä. Hakemuksen tunnus oli: Open Helsinki – Embedding Design in Life

Hesarin uutinen

PS. Ylipäätään on kivaa, että Suomi profiloituu muunakin kuin masennuksen ja alkoholismin maana.

Tanskan "ylen" uutinen

Runo

Tuuli huljuaa
yli aution maiseman.
Sen tuntee kaikin aistein.
Syksyisen illan
harmaa alakulo
painaa raskaana
maata ja mieltä.

Äkkiä tuuli tönaisee
pilvimatton railon
ja tähti,
yksi ainoa tähti
iloa sätilevä ihme!
Ja koko maailma uudeksi.

- Maaria Leinonen -

Raikkaampi elämä

Tämä ilahdutti tänään keskiviikkona:

Hyvää päivää kaikille! :)

Ei malta!

Perjantaina oli palkkapäivä, joten kävin lauantaina ostoksilla. Ostin kuvassa olevan tuolin. Se on Jacobsenin Ant Chair, eli muurahainen. Sitä ei tietenkään ollut varastossa, joten joudun odottamaan ehkä vielä huomiseen. En malta millään! Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini. Olen eilisestä asti vilkuillut puhelinta hermostuneena. Jos ei huomenna kuulu, menen kysymään.

Vein myös kehystysliikkeeseen oheisen kuvan. Annan sen lahjaksi. Se on kiitos vuoden mittaisesta mentoroinnista. Työ oli valmis jo maanantaina. Liike on kotimatkan varrella.


Muurahainen on merkittävä hankinta. Olen valmistautunut siihen jo toukokuusta asti. Minulla on kaksi siskolta lainattua, mutta tämä tulokas onkin sitten ikiomani. Se jää, vaikka sisko joskus kaipaisikin omiaan takaisin. Tykkään Muurahaisesta! Se on joutunut melkeinpä ryöstöviljelyyn kahviloiden ja muiden sisustuksissa, koska mallisuoja on (käsittääkseni) poistunut 2000-luvulla, mikä on tuottanut halvempia kopioita markkinoille. Muurahainen ei kuitenkaan ole ihan yhtä suosittu kuin saman sarjan 7-tuoli. Eivätkä kopiot minua vähääkään haittaa, vaikka itse olinkin puritaanina valmis säästämään aitoon.

Kuva: Room

Peacemarch, Rauhanmarssi, Fredsmarsjen

Berliini -teema jatkuu. Tämä kortti lähti sinne tervehdykseksi ja kiitokseksi tytölle, joka otti tämän valokuvan. Se oli samalla tervehdys myös hänen islantilaiselle poikaystävälleen, jota en ole koskaan tavannut, mutta johon suhtaudun lämmöllä, koska hän näyttää kuvissa niin mukavalta. Toinen syy on tietenkin se, että hän on islantilainen, eikä islantilaisiin voi suhtautua muuten kuin lämmöllä. Sen verran erikoisia ja omanlaisiaan ovat. Tai ainakin kaikki, joihin olen tutustunut ovat olleet.

Kuten arvata saattaa, minua kiehtoo tässä pariskunnassa myös se, että kyse on "skandinaavisesta liitosta". ;) Suhtaudun suurella mielenkiinnolla tällaisiin yhteispohjoismaisiin suhteisiin. Olen ehkä kertonutkin, että toisella ystävälläni on norjalainen poikaystävä. Sekin on minusta hurjan hauskaa. (Ovat tosin seurustelleet ties kuinka monta vuotta ja norjalaisuus on ehtinyt jo arkipäiväistyä mielessäni.) Nyt kun itsekin olen skandinaavisessa liitossa on kiinnostavaa seurailla tämän verrokkiryhmän edesottamuksia.

Skandinaaviset yhteenliittymät ovat minusta hauskoja, koska niissä osapuolet ovat kulttuurisesti tavallaan hyvin samanlaisia, mutta kuitenkin vähän erilaisia, mikä luo pientä jännitettä. Olen itse aivan ihastunut kaikenlaisista stereotypioista keskustelemiseen. Ne ovat aivan hulvaton aihe. On myöskin todella hupaisaa edustaa jotakin eksoottisen suomalaisuuden ideaa skandinaavisten keskustelukumppaneiden käsityksissä. Suomalaiset saattavat olla esimerkiksi ruotsalaisten mielestä vähän erikoisia (kummallisia ja surullisia), aika samaan tapaan kuin islantilaiset minusta aina lähtökohtaisesti vähän erikoisia, kuin sadusta kotoisin. Yksi syy ruotsalaisten asenteeseen suomalaisia kohtaan on varmasti kielessä, joka on niin käsittämätön, että se tekee meistä jo lähtökohtaisesti outoja. Meitä on myös vaikeaa ottaa vakavasti kun puhumme ruotsia, sillä teemme sen samalla tavalla kuin muumit muumianimaatioissa puhuvat. Eli hassusti.

Kuvassa oleva kortti on legendaarinen. Minua jopa vähän kirpaisi luopua siitä, koska se on mielestäni grafiikaltaan aivan upea. Se on peräisin mummolan jäämistöstä. En voi käsittää, miten se on säilytynyt vuodesta -83 saakka. Viimeiset 16 vuotta, eli mummon kuolemasta lähtien, se on tosin kulkenut minun mukanani. Oletan, että se on alunperin kotoisin jostain suuresta postikorttierästä, jota Suomen Rauhanpuolustajat ovat myyneet rauhan asian tukemiseksi. Mummolassani oltiin aktiivisesti rauhan asialla. :)

Asioita joista pidän: Lasten pöydät (ja paperiset pöytäliinat)

Tämä on nyt ehkä vähän epäreilu juttu, mutta jaan sen silti. Lapsettoman aikuisen ihmisen näkökulmasta lasten pöydät ovat erinomaisen hieno asia! Juhlissa saadaan mölyävät pienokaiset eristettyä omaan osastoonsa ja aikuiset pystyvät keskittymään omaan hauskanpitoonsa ilman, että lasten viihdyttäminen käy työstä. Näppärää.

Asenteeni on omastakin mielestäni epäreilu, sillä muistan itse lapsena vihanneeni sitä, että lapset eristetään omaan pikku pöytäänsä. Tunsin suurta nöyryytyksen tunnetta erityisesti jos jouduin istumaan itseäni nuorempien seurassa. Arvelin sopivani käytökseni puolesta paremmin aikuisten seuraan.

Ehkä kaikilla olisi ollut kivaa, jos lasten pöydät olisi juhlissa mietitty yhtä huolella kuin tässä You Are My Fave -blogista peräisin olevassa kuvassa. Pöytäliinana on piirrustuspaperi ja kupeissa värikyniä. Sen sijaan, että pitäisi varoa sotkemasta, voikin aivan sydämensä kyllyydestä piirrellä, tiputella ruokaa ja kaataa vaikka mehut pöytäliinaan. Juhlien lopuksi paperin voi joko kääräistä pilteille mukaan muistoksi tai rypistää roskakoriin.

Ja miksei tällaista voisi aikuistenkin pöytään pistää!! Aika monasti on joku tavallinen tohelo viskellyt punaviinilasiaan valkoiselle liinalle (tosin ei minun kotonani). Ja totta puhuen lapsethan voivat olla ihan kivaa seuraa aikuisten pöydässä. Oikeastaan siis paperisen pöytäliinan pitäisi olla se asia josta pidän, eikä lasten pöydän, jonka perusperiaatetta en ehkä täysin pysty hyväksymään... hmmm. Kas, uusiks meni tämäkin ajatus.