torstai 19. elokuuta 2010

Mielenrauhaa...


Mielenrauhaa on, kun voin luottavaisin mielen seurata sydäntäni,
olla oma itseni, miettimättä mitä muut minusta ajattelevat,
tai sitä, missä vietän aikani, miten saan ideat kumpuamaan,
tai mistä saan rohkeutta, ja osaan myös nauttia hiljaisuudesta.

Mielenrauhaa on kun ei tarvitse miettiä menneitä,
ei kantaa huolta huomisesta, ja voi luottaa siihen, että riitän omana itsenäni.

Mielenrauhaa on kun saan muut tuntemaan samoin.


Törmäsin hassua reittiä Nordean vakuutusyhtiökumppanin Trygin suomalaisille sivuille, jossa kysytään: Miltä turvallisuus tuntuu ja näyttää? Oikea vastaus on tietysti banaalisti vakuutusyhtiö, mutta minua mainoskampanja kyllä puhutteli. Kapanjan osa on valokuvakilpailu, jossa voi julkaista on näkemyksensä mielenrauhasta sivuilla tai äänestää toisten kuvia. Yllä oleva teksti on kampanjan mainosvideosta, jota en mitenkään onnistunut upottamaan tänne.

Sen voi kuitenkin käydä katsomassa täällä:

www.mielenrauhaa.tryg.fi

Kaikenlainen hidastaminen, rahoittuminen, itsensä löytäminen, yksinkertaisuus ja mielenrauha ovat tavattoman muodikkaita tällä hetkellä. Sitä trendiä mainosmieskin on oppinut hyödyntämään. Täytyy kuitenkin myöntää, että minä pidän tällaisesta - ainakin enemmän kuin kiireestä ja täydellä kalenterilla brassailusta. On ihanaa, että yksinkertainen elämä ja onnellisuus on muotia. Niinhän se pitääkin olla, ainakin minun arvomaailmani mukaan. Mielenrauhakampanjasta tuli hyvä mieli ja ilahdutus. :)

Kuva on otettu mökiltä juhannuksena. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti