Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Budapest

Tässä on kuvia Budapestista. Olin siellä äidin ja isän kanssa joulun. 
Tämä oli jo toinen joulu peräkkäin, jonka vietimme reissussa. Yllättävän hyvin meni, erityisesti jos vertaan viime jouluun, jonka vietimme Pietarissa. Alamme tottua konseptiin ja toistemme seuraan jouluna ja vieraalla maalla.
Tässä on Tonava. Taisin ottaa kuvan torstai-iltana. Budapestin keskusta oli täynnä jouluvaloja. Siellä oli uskomattoman tunnelmallista. Oli myös todella rauhallista, koska kaupat olivat kiinni ja paikalliset perheidensä kanssa. Ravintoloissa istui ainoastaan turisteja, mutta ei se meitä haitannut. Muutkin olivat Budapestissa miellyttävästi joulua paossa.
Pidin kaupungista kovasti. Olen ollut siellä pari kertaa aikaisemminkin, mutta siitä on vierähtänyt luvattoman paljon aikaa.
Voin suositella. Kaunis ja siisti, ruoka erittäin hyvää, ihmiset hyvin ystävällisiä. Erinomainen julkinen liikenne ja myös halvat taksit.Majoitus oli yllättävän edullinen ihan keskikaupungillakin, tasokkaassa hotellissa.
Reissua varjosti vähän se, että olin Uruguayn jäljiltä edelleen kipeä. Perjantai eli jouluaatto kului lähes kokonaan sängyssä, kuumettakin oli. Jouluateriaksi söin gulashikeiton, kun maha ei raskaampaa kestänyt.
Perjantai olikin reissun ainut aurinkoinen päivä, sillä perjantaina alkoi myrsky, joka paiskoi ensin vettä kaikista ilmansuunnista ja yltyi sitten iltaa kohti sankaksi lumipyryksi. Eihän se meitä pohjoisen kulkijoita haitannut. Ehdimme sentään nauttia melkein kaksi vuorokautta samettisen leppeästä Keski-Euroopan talvesta, kun lämpötila oli +7 ja pehmeä sumu valtasi Budapestin kadut.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Asioita joista pidän: Jouluvalot


Jouluvalot ovat minusta ihana asia, niin kotona kuin kaupungillakin. Pimeä vuodenaika on Etelä-Suomessa mustuudessaan synkkääkin synkempi. Jouluvalot tuovat pimeyteen lohdutusta.

Tänä vuonna hain valot vintistä aikaisemmin kuin koskaan. Jo lokakuun viimeisellä viikolla. Silloin oli jo niin pimeää. Ajattelin, että eihän tätä kestä.

Asiaa taustoitti se, että hehkutin valojen ihanuutta poikaystävälleni jo alkusyksystä. Hän kysyi, miksi en sitten pistä niitä esille, jos niin kovasti tykkään. Tein työtä käskettyä. Jokunen vierailija on ihmetellyt aikaista joulunodotusta, mutta eihän tässä siitä ole kyse. En niin kovasti välitä joulusta, mutta hämyvalaistus on minulle merkittävä juttu. Voisin pitää valoja ympäri vuoden. Esimerkiksi tällaisia kukkivia, joita Vihreän talon Annikalla on. Ihanat!