Näytetään tekstit, joissa on tunniste tango. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tango. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Rio de la Platan Tango

Sartorialistin blogissa oli maagisia tango-kuvia Buenos Airesista. Menen kananlihalle pelkästä ajatuksesta, että olen vajaan kuukauden kuluttua itse näiden tunnelmien äärellä, tangon äärellä. Toiveissani on päästä käymään milongissa molemmin puolin Rio de la Plataa. Argentiinalainen tangohan ei ole oikeasti vain argentiinaista, vaan koko jokisuiston alueen tangoa. Tangoa soitetaan ja tanssitaan myös Montevideon puolella.

Kuva: The Sartorialist
Lisää tango-tunnelmia täällä: Por una Cabeza

tiistai 15. syyskuuta 2009

Por Una Cabeza

Töissä oli tänään taas tympeä päivä, motivaatio on karussa. Mutta paranihan se päivä loppua kohden, kun menin työpäivän päätteeksi nauttimaan ehkä viimeisestä aurinkoisesta syyspäivästä, tai sen rippeistä Suurkirkon portaille. Se on yksi Helsingin parhaita paikkoja. Kauneimpia ainakin.

Olimme ystävän kanssa pienimuotoisella piknikillä. Joimme jaffaa ja jaoimme Kanniston leipomon foccacian. Yliopistonkadulla sijaitseva Kanniston myymälä rokkaa. Minusta tuli tänään kanta-asiakas. Jälkiruuaksi jonkun työpaikkani ystävällisen sielun tuomat omenat.

Kun erkanimme kotiin oli aurinko jo laskenut. Kämpin kulmaan päästyäni oli pakko pysähtyä. Siellä jousikvartetto soitti Carlos Gardelin Por una Cabeza -tangoa. Jäin kuuntelemaan. Sehän oli kuin leffasta ikään, ehkä maailmanhistorian dramaatisin ja samalla myös romanttisin kappale. Ei sellaisen merkittävän hetken ohi voi niin vain kävellä. Jäin siis kulmaan töröttämään ja uppouduin tähän tunnemyrskyyn. Kappaleen loputtua pitikin sitten proosallisesti kiiruhtaa juoksujalkaa kotiin pissahätää pidättäen. :)