Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2012

Pieni vaalianalyysi

Olen sivusta seurannut tuttavapiirini vaalikuumeilua. Olen työn takia joutunut pysyttelemään siitä näennäisesti sivussa, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että en privaatisti olisi liputtanut oman ehdokkaan puolesta tarmokkaasti. Ehdokkaani oli ensimmäisistä tv-tenteistä lähtien varsin selvä, enkä joutunut epäröimään (omaa arvomaailmaani varsin hyvin heijastelleen) valintani kohdalla kertaakaan.

Katsoin leijonan osan kaikista suurista vaaliväittelyistä ja tv-haastatteluista sekä (ehkä työstäkin johtuen) seurasin hyvin kattavasti myös lehdistöä. Vaaleista jäi minulle kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen vire. Ikäänkuin politiikka olisi palannut politiikkaan. Arvoilla ja ideologioilla oli yllättäen taas pitkästä aikaa merkitystä vaalikeskusteluissa.

Tämä leimasi minusta erityisesti ensimmäistä kierrosta - moni ensimmäiselle kierrokselle jäänyt ehdokas piti arvokeskustelun korkeaa tasoa yllä, eikä se toisellakaan kierroksella latistunut, vaikkakin tasapäistyi. Ehdokkaat pelasivat toisella kierroksella varman päälle ja välttivät riskialttiita irtiottoja toisistaan.

Minusta poliitikkojen on tärkeä osata erottua, luoda oma linja ja sanoutua myös irti tietyistä asioista. Johtajilta kaivataan kykyä olla asioista johdonmukaisesti jotain mieltä ja sanoa se selvästi myös ääneen, asia-argimentein perustellen - senkin uhalla, että saa myöhemmin todeta olleensa väärässä. Jos tätä ei osaa tai uskalla, ei politiikka ole oikea paikka ansaita leipäänsä.

Keskustelun aktiivisen vireen taustalla on minusta Perussuomalaisten viime keväinen vaalivoitto. Oli siitä miten huolestunut tahansa, on se poikinut sen positiivisen piirteen, että se on ravistellut muut puolueet hereille. En tiedä onko suomalainen politiikka vieläkään ihan tilanteen tasalla, mutta enemmän ollaan hereillä kuin vielä vuosi sitten. Eduskuntavaalien alla tapahtunutta vastakkaisille näkemyksille flirttailua ei presidentinvaaleissa nähty. Linjoja on terästetty.

Tässä pari videota, jotka hyvässä ja pahassa ilahduttivat ja naurattivat viime viikkoina:



maanantai 18. huhtikuuta 2011

Uutisia perussuomesta


Uutisia PerusSuomesta from Mika Lammi on Vimeo.


Moni on jo ennättänyt FB:ssä itkeä, onko Suomessa enää elämää perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen. Höpsis sanon minä. Katsokaa vaikka!

Kyseessä on YLE:n vaalitenttiohjelmiinsa vuonna 2007 tilaama puolue -klippi. Näitä tekivät kahdeksan suomalaisen ammattikorkeakoulun av-opiskelijat. Perussuomalaiset pääsivät Kymenlaakson amk:n tarkasteluun.