Asioita joista pidän: Muksis ja Gena

Jos minusta tulisi joskus isona se mitä ehkä kaikkein eniten olen koskaan halunnut, tulisi minusta nukkeanimaatioiden tekijä. Olin lapsena aivan täysin niiden lumoissa, eikä rakkauteni ole hellittänyt vieläkään. Se olisi fantastinen työ!

Yksi ikuisia suosikkejani animaatiorintamalla, mutta myös muilla rintamilla on Cheburashka eli (suomeksi) Muksis. Näin muksis-animaatioita jo ihan pikkuisena mummolassa. Puheesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta elokuva oli vastuttamattoman suloinen. Mummolassa oli myös lasten äänilevy, jolla Muksis lauloi. Lisäksi minulla oli ihan oma pehmomuksis. Suurisilmäinen ja -korvainen otus, jolla oli pikkuinen pallon muotoinen häntä.

Kaikki asiaan vihkiytymättömät aina ihmettelivät: Mikä eläin tuo on? Minäpä tiesin ja osasin sanoakin, että se on Cheburashka, krokotiili Genan kaveri. Eikä se tietenkään ole mikään eläin... se on vain Cheburashka. Suomenkielisen nimen opin paljon myöhemmin, mutta olen sittemmin sitä suosinut, koska se on niin äärettömän lystikäs: muksis. Vähän niinkuin mukkelis makkelis, mutta paljon ytimekkäämpi.

Nokkelimmat tunnistavat krokotiili Genan siitä krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta, joka tässäkin elokuvassa soi:





Lisää Muksiksesta wikipediassa

Kaikki muuttuu paremmaksi

"Ainoa asia jolla on väliä, on rakkaus ja siinä ei voi olla koskaan mitään väärää."




Oletteko jo nähneet Kaikki muuttuu paremmaksi -videon? Törmäsin siihen viime viikolla, en jaksanut heti katsoa läpi. Mutta kun ehdin, niin olin tosi iloinen. Se on minusta hieno! Niin lempeä ja kannustava ja niin auki. Herkistyin. Toisaalta mielessä kävi usempaankin otteeseen, että miksi ihmeessä tämä on tehty vasta nyt. 

Pidän kovasti siitä, että vaikka video on tehty selvästi kannanotoksi viime viikkojen keskusteluun, on siinä lähdetty puhuttelemaan yksilöitä. Video ei ole julistus, mutta julistaa kuitenkin samaan aikaan ihan täysillä. Pidän siitä, että muistetaan ja rohtkaistaan ihmisiä, jotka kamppailevat oman identiteettinsä kanssa. Ei olisi kiva olla tällaisen keskustelun aikana vaikkapa teini ja pohtia omaa seksuaalisuutta. Enkä sano tätä sillä, että aikuisilla ei olisi monasti yhtä lailla pohtimista. Henkilökohtainen vaan on nyt niin poliittista, että se saattaa tuntua monesta jopa ahdistavalta.Itseään ei pitäisi kuitenkaan kaiken metelin keskellä kadottaa.

Samalla idealla ollaan nyt tekemässä myös kirjaa. Tosi hienoa! Tekstejä voi toimittaa 12.11. asti, eli vielä vajaan viikon verran. FaceBook-sivulla on ohjeet. Kirja on tulossa joulumarkkinoille myyntiin.

Lisää TEDxHelsinki
Ps. Ystävän hieno kirjoitus samaan aiheeseen liittyen täällä: Ett Perspektiv

Unelma

Olen yrittänyt viime aikoina tehdä listaa asioista, joista minä unelmoin. Omista unelmista. Se on yllättävän vaikeaa. En keksi mitään. On titetysti sellaisia hyvin konkreettisia "unelmia", kuten se, että haluaisin yhteisen kodin poikaystäväni kanssa, mutta en jotenkin voi laskea sitä tälle listalle. Se ei ole mikään unelma, se on enemmänkin tulevaisuuden suunnitelma, elinehto.

Tässä listan teon yhteydessä olen huomannut, että minua ei oikein huvita tunnustaa mistä unelmoin. Pelkään toivoa mitään - jospa ne eivät toteudukaan. Kuitenkin yksi suurimpia ahdistuksen aiheita arjessani on tarkoituksettomuus. En ymmärrä tai koe mielekkääksi tekemiäni asioita, en näe niillä suuntaa. Tässä on selvä ristiriita, ymmärrän sen itsekin. Ikuisen itsetutkiskelun paikka.

Hmm... ne unelmat sitten. Listalla on toistaiseksi yksi asia. Haluan asua meren rannalla. Ja tietysti vielä niin, että ei vain kaupungissa meren rannalla vaan ihan konkreettisesti meren rannalla.Sillä tapaa että ikkunasta aukeaa näkymä merelle. Sitä minä haluan.

Kuva: Avdelingen

A Bout de Souffle

Makasin valtaosan sunnuntaipäivää sängyssä - krapulassa. Krapulasunnuntaisin on loistavaa katsoa telkkaria. Vain tuijottaa random-ohjelmia joita joku muu on puolestasi valinnut. Jos ei miellytä, voi nukahtaa tarpeen tullen ja herätä taas katsomaan seuraavaa.

Teema näytti Goddardin A Bout de Soufflen (suom. Viimeiseen hengenvetoon). Olen nähnyt elokuvan aikaisemminkin, mutta minulla ei ollut mitään selkeää muistikuvaa siitä, mitä siinä oikein tapahtuu. Uskoisin, että olen joskus mennyt katsomaan sitä arkistoon syystä, että Goddardin elokuvat vaan pitää nähdä ja sitten nukahtanut puolivälissä. =)

Nyt oli hauska katsoa leffaa puhtaasti siksi, että ei ollut mitään parempaakaan tekemistä. Vailla mitään klassikkoihin liittyviä "pitäisi" -paineita. Se oli myös ihan rehellisesti minusta kaikin puolin loistava elokuva. Absurdi ja huvittava, mahtavan vauhdikas. Leffassa oli kiinnostavaa myös se, että 1960 vuoden Pariisi oli siinä niin autenttinen ja tyylikäs. Vaatteet, autot, lehtimyyjät, taksikuskit, kampaukset jne. jne. Katsoin sitä kuin herkkukaupan ikkunaa. Viehättyneenä kaikesta näkemästäni. Pääosassa esiintyvä poikatukkainen Jean Seberg on lapsekkaan valloittava. Jean-Paul Belmondo sekoitus hurmaavaa sydäntenmurskaajarenttua ja  sekopäistä pikkurikollista, joka päätyy tavanomaista isompien asioiden äärelle tapettuaan poliisin.

Kuvassa oleva elokuvan juliste viehättää minua kovasti. Olen käyttänyt sitä alkuvaiheessa myös tämän blogin kuvituksena. Jos sen jostain saisin, niin kehystäisin seinälle. Ihana.

Rio de la Platan Tango

Sartorialistin blogissa oli maagisia tango-kuvia Buenos Airesista. Menen kananlihalle pelkästä ajatuksesta, että olen vajaan kuukauden kuluttua itse näiden tunnelmien äärellä, tangon äärellä. Toiveissani on päästä käymään milongissa molemmin puolin Rio de la Plataa. Argentiinalainen tangohan ei ole oikeasti vain argentiinaista, vaan koko jokisuiston alueen tangoa. Tangoa soitetaan ja tanssitaan myös Montevideon puolella.

Kuva: The Sartorialist
Lisää tango-tunnelmia täällä: Por una Cabeza

Asioita joista pidän: Hymy

Onko mitään ihanampaa kuin hymy? Tutun tai ventovieraan, ei väliä. Ihanaa on myös oman hymyn voima. Se miten voi tartuttaa pienen sirun onnea keskustelukumppaniin tai vastaantulijaan, kehen tahansa, jonka kanssa hymynsä haluaa jakaa.

Minulla oli onnellisen hymyn hetki tänään aamulla matkalla töihin, kun törmäsin ystäväni poikaystävään liikennevaloissa ja pääsin onnittelemaan häntä vauvauutisista, joita olin ystävältäni kuullut. Tuo aamuinen hymy kantoi kirkkaana pitkälle päivään.

Toivoisin, että jaksaisin ja muistaisin hymyillä enemmän. Toivoisin myös, että minulle hymyiltäisiin. Se on niin vaivatonta, se on niin helppoa ja se kuitenkin korjaa hetkeksi kaikki murheet. Valaisee kaiken.

Kuva: Okinawa Soba

Vermo

Kävimme porukalla Vermossa raveissa eräänä keskiviikko-iltana. Iso osa oli ensimmäistä kertaa, minä mukaan lukien. Huomasin silti omaavani jonkinmoista ravitietämystä. Tiesin esim. mitä on hiittaaminen. Teininä luin Merja ja Marvi Jalon kirjoja - hevoskirjoja, niistä on jäänyt mieleen kaikenlaista. 

Pelaamisesta en silti ymmärtänyt yhtään mitään. En edes lottoa, joten Totelisaattoripelin säännöt tuntuivat hirveän monimutkaisilta. Lisäksi hevosista tai ohjastajista pitäisi tietää jotain. Vähintään pitäisi osata tulkita käsivihkosen (miksi sitä kutsutaan)  erilaisia merkkeijä. Niitä oli lukemattomia. Päädyin siis veikkaamaan fiiliksellä vihjeiden pohjalta.

Täytyy sanoa, että Vermo teki vaikutuksen. Katsomo on rakennettu 70-luvun alussa ja kai katettu kokonaan vasta paljon myöhemmin.Tunnelmaltaan se oli joka tapauksessa hieno. Ehkä tottuneemmat ajattelevat, että sellaista se aina on, mutta minua kyllä kiehtoi. Tälläinen aivan oma maailmansa keskellä Espoota. Siis aivan lähellä

 

Pääsimme käymään yhdessä Vermon talleista. Kuvassa on valmistelussa Cashin Joiner, joka ravasi ykköslähdössä.

Tässä Vermon katsomo sisältä. Minusta ajatus, että mennään raveihin lauantai-iltapäivänä (tai keskiviikko-iltana), relataan, juodaan vähän bisseä, katsellaan hevosia ja pelataan, on tosi mahtava. En ole sellaiseen tottunut, mutta kivaa se oli. 

Ehkä parasta paikassa oli sen omanlaisensa estetiikka. On paljon kaikenlaista tavaraa, jolla on oma funktionsa vain täällä.

Hävisin kaikki rahat, jotka pelasin, mutta olin vain turvan mitan päässä voittaa Päivän Duossa 150 euroa, eli menetetty mahdollisuus jäi pahasti kaivelemaan. Se oli niin lähellä, vaikka aloittelija olenkin. On ehkä ihan pakko mennä pian uudelleen kokeilemaan onnea. Se oli aivan uskomattoman koukuttavaa.

Yksi porukoista sanoi, että oikea ravitunnelma on sitten kun menee radan vierelle seisomaan ja katsomaan. Siinä rapa ja vaahto roiskuu, kavioista lähtee huumaava pauhu, hevoset höyryävät.
Ensi kerralla sitten.

Lisää Vermosta täällä