Minulla ei ole aavistustakaan mitä otsikko tarkoittaa. Se on islantia ja kuulostaa kauniilta, tuo mieleen muinaisen loitsun. Siksi moinen otsikkovalinta.
Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta jäin katsomaan ihanaa videota. Islantilainen tyttöduo Pascal Pinon soittaa siinä kappaleensa New Beginning keskellä islantilaista kuumaisemaa, keskellä yötä. Kylmäkin on, mutta maisema on jumalallisen kaunis ja biisikin sydämeen käypä.Tytöt ovat suloisia.
Pascal Pinon at the coast from morr music on Vimeo.
Täältä lisää:
http://www.myspace.com/pascalpinon
Siellä voi kuunnella myös kappaleen Undir heidum himni.
Bändin nimen takana on varsin kiehtova, joskin melko traaginen tarina:
http://en.wikipedia.org/wiki/Pasqual_Pinon
tiistai 10. tammikuuta 2012
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
What it is is beautiful
Tämä on Legon mainos vuodelta 1981. Se on tullut tänään vastaan eri puolilta. Ihmetystä ja ilahdutusta herättää se, että siinä on tyttö. Mainoksen pedagoginen, mutta välitön tunnelma miellyttää.
Se muistuttaa myös omasta lapsuudesta, vaikka meillä ei koskaan legoja ollutkaan. Vanhempani ovat tiukasti tyttöjen lelut, poikien lelut -sukupolvea. Heille ajatus pojasta leikkimässä nukeilla tai tytöstä rakentelemassa jotain, oli vieras. Legot eivät siis istuneet tyttölapsien kuvioon. Kävimme jopa Tanskan Legolandissa, mutta mukaan tarttui muistaakseni vain nukkemuseon paperinukkeja.
Jos minulla olisi lapsia, olisi varmasti myös legoja - niin pojilla kuin tytöillä. Ne ovat inspiroivin leikkikalu, jonka tiedän. Siitäkin huolimatta, että tuntuvat paljaan jalan alla ikävältä.
Tunnisteet:
1981,
lego,
pojat,
tytöt,
what it is is beautiful
Yksin kotona
Hei vaan ja jouhevaa vuoden 2012 alkua.
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.
Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!
Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.
It feels good to be back.
Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann:
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.
Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!
Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.
It feels good to be back.
Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann:
Tunnisteet:
erossa olo,
keren ann,
ruotsalainen,
Ruotsi,
syksy,
tukholma
tiistai 27. syyskuuta 2011
8 million liters of Helsinki air
Katsoin tätä tänään ja hymyilin. Se on Helsingin yliopiston "mainosvideo".
Olen tosi mielissäni siitä, että oma vanha opinahjo jaksaa panostaa kansainväliseen markkinointiin. Ja tämähän on tosi tosi hieno!
Vaikkakin video on jotain, mitä olen eri muodoissa nähnyt ennenkin, ei mitään liian omaperäistä ja vielä aivan liian pitkä netissä katsottavaksi, mutta hieno panostus kuitenkin. Hyvä hyvä!
Arvostan myös sitä, että lähdetään liikkeelle yleisellä Suomi-kuvan nostatuksella. Kun olen syyskuun ajan tarkastellut Helsinkiä muualta tulleen silmin, olen salaa ylpeä kotikaupungistani ja koko Suomesta. Täällä on kaunista ja tosi kiva asua, ja paljon hyvää yritystä ja positiivista henkeä moneen lähtöön. On myös omat kummallisuutensa, mutta erilaisuuden kanssa pitää osata elää. Kyllä tätä kelpaa suositella kauempaakin tuleville!
ps. Katsokaa huviksenne myös tämä entisen työpaikkani Helsinki Summer Schoolin video. Ei aivan yhtä smooth kuin tuo toinen. ;)
Tunnisteet:
helsingin yliopisto,
helsinki,
suomi,
University of Helsinki,
Uppslagsverket Finland
torstai 22. syyskuuta 2011
Ompelijattaret
Ihastuttavassa pikku kammarissa oli tunnelma kuin 100 vuoden takaa, kun taidokkaat naiset ompelivat sulavalla varmuudella pienen pieniä, kevyen kevyitä pistoja. Takana olevat lukemattomat työtunnit ja suuri tinkimättömyys saivat aikaan sen, että tilanteessa oli jotain todella pyhää, kuin uskonnollista hartautta.
Puku saatiin valmiiksi juuri oikeaan aikaan ja oli kantajansa yllä huikaisevan kaunis.
Jos koskaan, niin juuri näissä häissä herkistyin siitä, miten upea valossa läikehtiva valkoinen silkki voi klassisessa yksinkertaisuudessaan olla. Erityisesti kun se istuu ja laskeutuu ihanan morsiamen yllä niin täydellisesti.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Morsiussauna
Näistä hetkistä on kulunut jo monta viikkoa. Rakas ystäväni juhlittiin ja saunotettiin onnistuneesti avioliiton satamaan elokuussa. Polttarit olivat minulle vanhojen ja uusien ystävien kohtaaminen. Hassua, miten naisilla - jotka eivät tunne toisiaan, mutta joilla on yhteisiä ystäviä - voi synkata niin hienosti ensi hetkistä alkaen. Kokemus oli uskomattoman yhteisöllinen ja lämmin. Se myös muistutti minua siitä miten tärkeitä riitit ovat. Tekee hyvää siirtyä uuteen elämänvaiheeseen näyttävästi. Toisaalta jokainen nainen ansaitsee tulla juhlituksi ihan oman itsensä vuoksi. Polttarit eivät siis ole turha juttu ollenkaan.
Jos joku hakee vinkkejä intensiiviseen morsiussaunottamiseen, niin vinkkejä löytyy täältä. Me teimme kaiken pitkällä kaavalla ja morsiussaunataiteen sääntöjen mukaan. Meteli oli asianmukainen. Siinä puhdistui sielu ja ruumis.
Tunnisteet:
elämä,
kauneus,
lähimmäisenrakkaus,
morsiussauna,
polttarit,
yhteisöllisyys,
ystävät
perjantai 2. syyskuuta 2011
Järjestykseen
Tänään perjantaina nauratti tämä blogikirjoitus: The Art of Clean Up. Tunnistin jotain itsestäni. Loputkin kuvat kannattaa katsoa.
Aamulla peruuntui yksi esitys ja sain 1,5 tuntia ylimääräistä aikaa. Aivan ihmeellistä. Kohta pistän taas pääni pyörälle hurjasta huseeraamisesta. Kiireinen viikko takana, kiireinen viikonloppu edessä. Kohta koittaa h-hetki eli HÄÄT!!!
(Ei omat - tietenkään, vaan rakkaan ystävän). Yritän kerätä dokumentaatiota ja kirjoittaa ensi viikolla raporttia, jotta näette miten ihanaa rakkaus voi olla ja miten kaunis on varhaissyksyinen saaristo.
Tunnisteet:
häät,
jeannie jeannie,
siivous,
the art of clean up,
viikonloppu,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


