Tykkään

Peukku tälle kuvalle. Tykkään.

via Hviit

Montevideo, Colonia

 

 

Nämä kuvat ovat marras-joulukuiselta Uruguayn matkalta. Otoksia Montevideosta ja Colonian -kaupungista, joka sijaitsee pääkaupungista länteen. Se on maan vanhin kaupunki, Unescon maailmaperintökohde. Sieltä pääsee myös näppärästi parissa tunnissa lautalla Buenos Airesiin, joka sijaitsee vastakkaisella puolella Rio de la Platan suistoa. Ehdin käydä Coloniassa peräti kolme kertaa kuukauden mittaisen Uruguayssa oleskelun aikana. Ensin ystäväni kanssa sunnuntairetkellä hänen pikkuisella autollaan, sitten ryhmässä bussilla reissaten ja kolmannen kerran matkalla Buenos Airesiin. Montevideon kuvat ovat peräisin sairaalasta, koulusta ja painotalosta.

Kimpassa - Tillsammans

En oikein tiedä miten tämän kertoisin. Tuntuu niin epätodelliselta, vaikka olen tiennyt uutisen jo toista vuorokautta. Minä ja poikaystäväni lyömme hynttyyt yhteen syksyn saapuessa. Muutamme siis yhteen.
Tekisi mieli huutaa!

Tätä on odotettu niin kauan, että en tahdo ollenkaan käsittää, että tosi on kyseessä. Olemme seurustelleet jo 2,5 vuotta. Se on pitkä aika yhdessäoloa ja vielä pidempi erilläänoloa. Nyt kaikki muuttuu ainakin syksyn ajaksi. Yhdessä asumista kestää alustavasti vain vuoden vaihteeseen eli n. 4 kuukautta, ja sitten toiselle koittaa paluu Kööpenhaminaan. Silloin todennäköisesti päivitetään taas sotasuunnitelma, eli mietitään mitä tulevaisuudessa tehdään, missä asutaan ja mistä haaveillaan.

Välittömästi uutisen jälkeen pienen ihmisen mieltä alkoivat rasittaa kaikenlaiset käytännön kysymykset. Mihin mahtuvat vaatteet ja tavarat? Tarvitaanko uusia huonekaluja, entä toinen TV? Myös pyörä pitää ostaa.
Toistaiseksi on kuitenkin helppo hymuillä. Yhdessä on kivempi olla kuin yksin - edessä on siis hyviä päiviä!

Kuva: Anna Gavaldan kirjasta Ensemble, c'est tout tehty elokuva Kimpassa - ruotsiksi Tillsammans.

Vauvoja vauvoja vauvoja!

 

 Pieniä ihmisiä suorastaan ryöppyää lähipiiriini. Yksi sun toinen kaveri ja läheinen on joko juuri synnyttänyt tai sitten pieniin päin. Eikä siinä mitään, hyvä niin. Iloitsen jokaisesta uutisesta, ihan oikeasti!

Viimeisimmän onnellisen uutisen toi suloinen postikortti. Olin äidin puolesta niin onnellinen, että tuli itku. Tiedän, että tätä pienokaista on toivottu todella pitkään.  

Tällä hetkellä on myös hallinnassa ahdistus, josta olen ajoittain kärsinyt. Siis ahdistus oman vauvattomuuden ja perheettömyyden aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta - tunteesta, että elämä on jotenkin vajaa, jos ei ole lasta. Olen työstänyt ajatusta viimeisen vuoden ajan paljon ja nyt tuntuu siltä, että olen omillani asian kanssa. Luotan kohtaloon - asiat järjestykööt aikanaan, jos ovat järjestyäkseen. Jos eivät, niin minkäs teet, elettävä on siitä huolimatta.

Viime aikoina olen myös vähän hämmentävällä tavalla alkanut arvostaa lähipiirissäni olevien lasten kanssa viettämääni aikaa. Minulla on ollut tosi kivoja hetkiä pienten ihmisten kanssa kuluvan kevään aikana. Näin ei ole aina ollut, mutta hyvä meno jatkukoon! 

Talo Latviassa

Poikaystäväni on seonnut. Haluaa ostaa talon Latvian maaseudulta. Justiinsa.
Onhan se kieltämättä idyllinen, mutta kyllä vanhoja taloja riittää suvun mailla omasta takaa. Ei tarvitse lähteä Latviasta asti etsimään. Jos myisin helsinkiläisyksiöni, niin saisin 330 m2 talon ja 26 000 m2 tonttia, jolla useita piharakennuksia. Ei hullumpi diili. Sitten pitäisi vain päättää mitä siellä Latviassa tekisi.

Lisää kuvia on paikallisen kiinteistövälittäjän sivuilla, jos siis kiinnostaa.

Thanks for not coming back!

Tämä nauratti tänään keskiviikkona:



Elokuvateatterin vahtimestari heitti katsojan kesken leffanäytöksen ulos. Nainen oli saapunut näytökseen myöhässä ja käyttänyt kännykkää apuna päästäkseen paikalle, istuttuaan hän alkoi lähetellä tekstiviestejä, mikä tietysti häiritsi vieressä istuvia. Nämä valittivat ja kun ei tepsinyt valittivat vahtimestarille ja tämä huomautti tekstailijalle. Kun huomautus ei tepsinyt, pyysi vahtimestari naista poistumaan. Kimpaantuneena saamastaan kohtelusta hän jätti vihaisen viestin vastaajaan. Elokuvateatteri pisti paremmaksi.

Häiriköivään käytökseen törmää eniten suurissa teattereissa, mutta toki joskus pienissäkin. Olimme Tanskassa katsomassa leffaa, kun edessä istunut mies pisti tupakaksi. Ei se minua hirveästi haitannut, mutta olin ihan äimänä siitä itsevarmuudesta, jolla jotkut vaan tulevat ja polttavat leffassa. Ja siis tupakointihan oli tässä tanskalaisteatterissakin kiellettyä. Kukaan ei tosin valittanut miehelle mitään, eikä häntä liioin heitetty ulos. Ihmettelin miten palohälyytin ei pärähtänyt soimaan - ehkä sitä ei ollut.