maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyspäivän ilta

Ulkona on ihan vihonviimeinen myrsky. Voi olla vain tyytyväinen, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja kotiinkin ehdin kuivana ennen kuin sade alkoi.

Olen tänään tehnyt harjoituksia Kelan sivuilla. Hain äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa. Ei ollut ihan yksinkertainen temppu, koska vapaiden optimointi vaatii melkoista suunnittelua. En tiedä päädyinkö nyt ihan parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, mutta tehty on, ainakin toistaiseksi.

Tällaisten byrokraattisten prosessien kautta konkretisoituu koko elämäntilanne. Ymmärtää paremmin, mitä ensi vuonna oikein tapahtuu. Näillä näkymin olen kotona ainakin heinäkuun loppuun asti. On toki mahdollista, että vielä paljon sitä pidempään, mutta tämän tiedon kanssa elän toistaiseksi.

Ystäväni jakoi tänään tämän Silvio bandin kappaleen. Sen nimi Annoying Thoughts on aika hyvä, koska kappale sinänsä jo oli minusta aika "annoying". Jotain hauskaakin siinä silti oli. Vetoavaa. Syyspäivän iltaan hyvin sopivaa.


Minua vähän huvitti, sillä bändin nimi Silvio toi mieleen aivan toisen Silvion. Tutumman ja rakkaan. Kesällä 1997 ostin Havannasta Silvio Rodriguezin levyn, jossa oli myös tämä kappale. En voi kuunnella sitä tuntematta jotain kummallista haikeutta. Kaikki siihen liittyvät muistot ovat himmenneet vuosien varrella, mutta musiikki koskettaa jotain syvällä tunnemuistissa olevia fiiliksiä ja ei sitä voi kuunnella herkistymättä.




perjantai 14. syyskuuta 2012

Geysir





Matkustimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikoksi Islantiin. Se oli hämmentävä kokemus. Ehkä erityisesti siksi, että olin aina halunnut matkustaa sinne ja nyt tartuin tilaisuuteen. Káikkien odotusten täyteisten vuosien jälkeen oli kummallista yht'äkkiä olla paikan päällä Islannissa, josta olin pitkään haaveillut.

Matkassa kohtasivat siis suuret odotukset ja vankat käsitykset siitä, mitä odottaa, sekä perillä koettu hämmennys siitä, miten erilainen paikka Islanti kuitenkin oli kuin olin ennakkoon ajatellut. Se ei vastannut odotuksia, vaan oli jotain aivan omanlaistaan. Ihan todella uniikki ja kuitenkin suloisella tavalla tutun oloinen. Tuntui kuin olisin tullut tuttuun paikkaan, omalle mukavuusalueelle. En ole montakaan kertaa matkustaessani kokenut vastaavaa tunnetta, mutta uskokaa tai älkää, se oli erittäin miellyttävä.

Nämä kuvat otin ensimmäisenä päivänä Islannissa. Vuokrasimme Reykjavikista auton ja ajoimme kultaisen kierroksen. Päivä oli hieno johdatus siihen, mitä Islannilla voi olla parhaimmillaan tarjota. Pienten välimatkojen päähän on sijoittunut niin monta ihmeellistä paikkaa, että yksikin niistä olisi vaatinut hitaampaa sulattelua. Nämä kuvat ovat paikasta, josta Geysirit ovat saaneet nimensä. Kuumia vesisuihkuja on Islannissa muuallakin, mutta se suurin ja kuuluisin (nyt jo lähes hiljentynyt) on nimeltään Geysir. Alueella oli useita kuumia lähteitä, jotka purkautuivat tai pulputtivat hiljakseen. Kaikissa vesi kiehuvan kuumaa, mikä aikaansaa purkauksenkin.

tiistai 21. elokuuta 2012

Prinsessa Ukok palaa kotiin


Törmäsin ihanaan tekstiin. :) Artikkeli lehdessä nimeltä Siberian Times kertoo miten 2500 vuotta vanha Siperian ikiroudassa säilynyt naisen muumio palaa kotiseudulleen kiertoelämän jälkeen. Muumio siis asetetaan lähiaikoina esille uuteen museoon, joka on valmistumassa löytöpaikalle.

Muumio on ristitty prinsessa Ukokiksi ja siitä tekee erityisen paitse erinomainen kyky kestää aikaa, myös vartaloa koristavat muinaiset tatuoinnit. Uskomattoman kauniita ja taidokkaita!

Myös Ukokin rinnalla lepäävillä soturimiehillä on vastaavat koristukset hyvin säilyneessä ihossaan. Vaikka en ole tatuointityyppiä, niin jotain tällaista ottaisin, jos ihoani haluaisin koristella.

Ukok ja kumppanit herättävät mielikuvituksen ja olisi ihana tietää enemmän. Minkälaista elämää tundralla vietettiin 2500 vuotta sitten, elivätkö he löytöpaikalla vai olivatko matkalla jonnekin, mitä tarinaa tatuoinnit kertovat?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Islanti kutsuu


Tänään lähdetään ystävän kanssa tarujen saarelle. Pannaan vähän unelmia toteen ennen kuin elämä loppuu. Lähtö koittaa nyt. See ya!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kuulumisia, uutisia, salaisuuksia

En ole koskaan aikaisemmin kirjoittanut blogia heinäkuussa. Olen aina ollut lomilla kiireinen, reissussa, netin ulottumattomissa tai muuten vain internetpaastolla. Nyt on käynyt päin vastoin, heinäkuussa onkin yhtäkkiä aikaa. Vaikka olen lomalla, olen Suomessa. Lisäksi olen kavereiden ulottumattomissa (ei yhtään tuttavaa lähitienoilla), vieraalla paikkakunnalla (Savonlinna), eikä sääkään juuri tänään suosi kesärientoja saati uusien tuttavuuksien solmimista (sataa kuin Esterin hanurista). Siispä on pitkästä aikaa sekä aikaa että halua kirjoittaa blogia. Ja se on ihan hyvä, sillä nyt on ihan aidosti jotain kerrottavaa.
  
Maaliskuun jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Siis ihan oikeasti on! :)
Nyt on muutosta ilmassa. Huhtikuun puolivälissä palasin nimittäin Jordaniasta ja toin palatessani, jos ei nyt matkatuliaisen, niin kuitenkin yllättävän uutisen. Se oli tietoisuus siitä, että seuraava sukupolvi on idullaan. Matkan jälkeen siis varmistui asia, jota jo matkan aikana vähän uumoilin: että vauva tulee tähän meidän hajatalouteen.

Yllättävä, suuri ja hämmentävä uutinen siis.
Olen ollut alkuvaiheen ajan aika hissun kissun asiasta ja jakanut salaisuuden melko hitaasti ja valikoivasti kavereiden ja perheenjäsenten kanssa. Nyt eletään jo neljättä kuukautta ja raskaus alkaa hiukan näkyä, samoin enemmistö lähimmistä ystävistä, perheestä ja osin myös tuttavista alkaa olla tietoisia meidän tulevasta elämänmuutoksesta. Alan myös itse pikkuhiljaa tottua siihen, että olen raskaana. Ajatukseen lapsesta ja vanhemmuudesta en ole vielä tokikaan tottunut, saati valmistautunut. Kuten eräs tuntemani viisas nainen sanoi, on hyvä että luonto on ajatellut tämän yhdeksän kuukauden mittaisen valmistautumisvaiheen lisääntyvän ihmisyksilön puolesta. Jos odotus kestäisi kaksi viikkoa, voisi moni pallero tulla unohdetuksi pusikkoon, kuin jäniksenpoikanen ikään. Yhdeksässä kuukaudessa ajatukseen jälkeläisestä ehtii siis tottua ja valmistautua ja sitoutua, niin on ainakin tarkoitettu.

Raskauden myötä on moni asia päässä tuntunut loksahtavan paikoilleen. Moni sellainen juttu jota olemme vääntäneet viimeiset kolme ja puoli vuotta (koko yhdessäolomme ajan) on joko menettänyt merkityksensä tai asettunut ihan itsellään. Enemmän toki, kuin todellisista asioiden ratkeamisista, on kyse siitä, että nyt kun jotain todella odottamatonta ja suurta tapahtuu, tuntuu siltä, että kaikki pienemmät asiat tulevat ratkeamaan väkisinkin omalla painollaan. Ne siis laimenevat ja muuttuvat vähemmän tärkeiksi, siirtyvät pois ajattelun fokuksesta. Kysymykset asuinpaikasta, työstä, parisuhteen tulevaisuudesta ovat siirtyneet päivän polttavista aiheista sellaiseen "järjestyvät ajallaan" -asioiden koriin tai vaihtoehtoisesti "tässähän tämä tuli jo samalla päätettyä" -koriin.

Toisaalta raskauden myötä myös monenlaiset vähän typerätkin huolet valtaavat mielen ainakin ajoittain. Jos tähän asti olen opetellut elämään täydellisessä itsenäisyydessä, jossa ei juuri tarvitse vastata toiselle arkipäivän päätöksistä tai tavasta järjestää oma elämä - ihan vain siitä käytännön syystä, että asumme eri maissa, joudunkin nyt tottuttelemaan ajatukseen, että ei ole vain yksi minä ja toinen minä, vaan me, jonka pitäisi toimia yksikkönä ja suunnitella myös yhdessä tulevaisuutta. Se on haastavaa ja tulee vielä aiheuttamaan monta ristiriitaa ennen ja jälkeen lapsen syntymän, mutta tällä erää yritän pysytellä rauhallisena ja luottavaisena muutoksen edessä.

Kuva: Etsy

torstai 15. maaliskuuta 2012

Flight of the Fireflies



Ruotsalainen tulikärpäspeli on meditatiivisinta mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Valopisteitä keräillään utuisen musiikin säestämänä pitkin Tukholman lähiöitä, ratapihoja ja joutomaita. Visuaalisuus on hillittyä, mutta vangitsevaa. Aito ympäristö antaa unenomaiseen tunnelmaan särmää.

Ei tämä peli ehkä kaikkiin mielentiloihin sovi, mutta tyyneen rentoutumiseen, hiljaiseen iltaan, ennen nukkumaanmenoa. Omaperäistä, rohkeaa, hauskaa - tämä peli sai minusta ystävän.

Kiinnostuneille: Analyysiä pelistä Gomorron Sverige -ohjelmassa, kohdassa 4:40.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ikävä kesää!




Viljapelto on kuvattu Drotningholmissa Tukholman liepeillä heinä-elokuun taitteessa 2010. Takana oli ihana loma. Paljon lämpöä, paljon hauskuutta, paljon hyviä seikkailuja.
Kuvat saavat ikävöimään kesää. Aurinkoa, lämpöä ja vähiä vaatteita. Olen kyllästynyt kerrospukeutumiseen, enkä keksi aamuisin mitään päällepantavaa. Iho on koetuksella, mikään kosteutus ei tunnu riittävän.
Ehkä vieläkin enemmän kaipaan vapautta. Tulemista ja menemistä oman inspiraation mukaan.
Ja vasta viimeksi kirjoitin pitäväni talvesta.
Tänään on  karkauspäivä, 29.2. En kosinut, enkä kosi, vaikka vielä olisi tunti Tanskan aikaa jäljellä, 15 minuuttia kotimaista. Tämä on muuten blogin 301 kirjoitus. Onpa näitä kertynyt.